tiistai 27. syyskuuta 2011

EU-jäsenyydestä järjestettävä sitova kansanäänestys

Iltalehden 2.9. mukaan Saksa vaatii EU:lle uutta
perussopimusta, joka mahdollistaisi unionille suuremman
päätösvallan talous- ja rahapolitiikassa.

Uutisessa kerrottiin, että Lissabonin sopimus tuli voimaan
v. 2009 vuosien neuvottelujen ja lukuisien kansanäänestysten
jälkeen. Uutisessa olisi voinut kertoa myös, että noista
kansanäänestyksistä kolmessa sopimus hylättiin.

Ranskalaiset, hollantilaiset ja irlantilaiset torjuivat EU:n
perustuslainnkansanäänestyksissään. Tuon jälkeen perustuslaki
muutettiin nimeltään Lissabonin sopimukseksi ja irlantilaiset
laitettiin äänestämään uudelleen. Irlantilaisilta saatiin
viimein kyllä-tulos. Muualla asia hoidettiin parlamenteissa.

Kyselyjen mukaan suomalaisten enemmistö olisi halunnut myös
äänestää EU:n perustuslaista / Lissabonin sopimuksesta ja
enemmistö olisi sen torjunut.

Tällaista on demokratia EU:ssa. Suomalaisilla on syytä katsoa
peiliin ja kysyä tähänkö tyydymme.

Kun Suomea vietiin EU:hun, luvattiin, että oma raha ja
itsenäisyys säilyvät. Kumpikin on menetetty. Nyt on aika
vaatia sitovaa kansanäänestystä EU-jäsenyydestä. Sellaisen
järjestäminen pakottaisi perusteelliseen keskusteluun
tulevaisuutemme vaihtoehdoista. Suomen Itsenäistyminen
uudelleen, siis EU:sta eroaminen on niistä paras.

Ei kommentteja: