torstai 28. heinäkuuta 2016

Joukkoliikenteen maksuttomuus selvitykseen

Päästöjen vähentäminen, liikenneonnettomuuksien torjuminen ja ruuhkien helpottaminen ovat usein lausuttuja tavoitteita liikenteestä puhuttaessa. Pienten askelten politiikalla on saavutettu edistystäkin. On kuitenkin syytä kysyä, onko eräs ilmeinen ja käyttökelpoinen toimintamalli jätetty kokonaan tutkimatta.

Päästöjen, onnettomuuksien ja ruuhkien torjuntaa edistäisi varmasti se, että nykyistä suuremmat joukot saataisiin joukkoliikenteen käyttäjiksi. Tämä toteutuisi varmasti, jos joukkoliikenne olisi käyttäjille maksutonta.

Yksittäisissä kaupungeissa maksuton joukkoliikenne on käytössä eri puolilla maailmaa. Maarianhamina ja Tallinna meitä lähimpinä esimerkkeinä. Kyse ei siis ole erityisen radikaalista saati mahdottomasta ajatuksesta.

Joku maksaa toki liikkumisen kustannukset. Niin maksaa myös päästöjen, onnettomuuksien ja ruuhkien kustannusten lisäksi kasvavan automäärän tarvitsemat ohitustiet, parkkiluolat, eritasoliittymät yms.

Päästöjen vähentämiseen sitoutuneilta päättäjiltä voi vaatia riippumatonta selvitystä siitä, mitä joukkoliikenteen maksuttomuus tarkoittaisi em. kustannusten säästöt huomioiden.

On selvää, että saman tasoista joukkoliikennettä ei voida toteuttaa haja-asutusalueilla kuin suurimmissa kaupungeissa. Yhtä selvää on, että joukkoliikenteen saatavuutta on mahdollista parantaa kaikkialla. Kyse on siitä kuuluisasta poliittisesta tahdosta.

Nopeasti kehittynyt tekniikka mahdollistaa aiempaa asiakaslähtöisemmän palvelun ja reittien suunnittelun.

Ajatus maksuttomasta joukkoliikenteestä luultavasti yritetään tyrmätä väitteellä ”Ei ole rahaa”. Siksi on huomautettava, että julkisten palvelujen rahoittaminen on mahdollista verovarojen lisäksi keskuspankkirahalla. Keskuspankkirahoitus on tosin EU:ssa kielletty. On hyvä pohtia kuinka järkevää tämä on. On estetty kansalaisten valitsemia päättäjiä ohjaamasta tyhjästä luotua keskuspankkirahaa esim. terveydenhoitoon, koulutukseen – tai joukkoliikenteeseen. Samalla annetaan pankkien päättää mihin tarkoituksiin ne lainaavat tyhjästä luomaansa rahaa.

Rahaa on siihen, mihin sitä halutaan olevan. Taas tullaan kysymykseen kenen ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Valtiot rosvopankkien käsissä

Yhdysvaltalainen liikepankki Goldman Sachs (GS) auttoi Kreikan valtiota salaamaan suuren budjettialijäämänsä EU:lta. Tästä kirjanpidon väärentämisestä pankki laskutti Kreikalta 300 miljoonaa dollaria. Myöhemmin Goldman Sachs osti johdannaisia, jotka tuovat voittoa, jos Kreikka jättää velkansa maksamatta. Näin pankki hyötyy ongelmasta, jota se itse oli luomassa.

Kreikkaa väärensi eurokuntoon myös Kreikan oma mies, keskuspankkiiri Lucas Papademos, joka sittemmin 2002-2010 toimi EU:n keskuspankin varajohtajana.

USA:n presidentti Bill Clinton nimitti valtionvarainministeriksi GS:n entisen johtajan Robert Rubinin. Rubinin johdolla lopetettiin USA:ssa laki, jolla erotettiin talletus- ja investointipankit toisistaan. Tätä muutosta on kopioitu muuallekin. Seurauksena on ollut maailmanlaajuinen ennennäkemätön velkakupla ja myös puhkeamistaan odottava johdannaiskupla, jonka arvoksi on esitetty miljoona miljardia Us-dollaria.

Presidentti George W. Bush nimitti valtionvarainministeriksi Henry Paulsonin ja kansliapäälliköksi Joshua Boltenin – molemmat Goldman Sachsilta. Finanssikriisin puhjettua Paulson ei estänyt GS:n suurimman kilpailijan, Lehman Brothersin romahdusta. Sen sijaan Paulson nimitti GS:sta Neel Lashkarin johtamaan ohjelmaa, jolla valtio osti 700 miljardilla dollarilla pankkien ongelmallisia arvopapereita. Goldman Sachs sai näistä varoista 10 miljardia.

Goldman Sachs oli presidentti Barack Obaman toiseksi suurin vaalirahoittaja. Obama nimitti valtionvarainministeriksi Timothy Geithnerin. Ei liene yllätys, että Geithner, samoin kuin valtionvarainministeriön kansliapäällikkö Mark Petterson ja finanssivalvonnasta vastaavan viraston johtaja Gary Gensler olivat aiemmin Goldman Sachsilla.

EU:n keskuspankin nykyinen pääjohtaja Mario Draghi toimi vuosina 2002–2005 Goldman Sachsin johtokunnan varapuheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä.

Tuoreiden uutisten mukaan EU:n komission puheenjohtajana vuoteen 2014 toiminut Jose Manuel Barroso on palkattu Goldman Sachsin neuvonantajaksi.

EU-komissaarina 1999-2004 ja Italian pääministerinä 2011-2013 toiminut Mario Monti on entinen Goldman Sachsin johtaja. Nämä esimerkit kertovat millaiset voimat ohjaavat aikamme mahtivaltioita. Valtiona jo käytännössä toimivan EU:n tärkeimpiä taustavoimia ovat sen suurten jäsenmaiden lisäksi suurpankit, suuryritykset ja suursijoittajat.

On turha odottaa sosiaalisempaa EU:ta, joka asettaisi etusijalle oikeudenmukaisuuden, ihmisten pärjäämisen sekä tasapainon ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille. EU:n demokratisointi on myös yhtä turha toive kuin oli aikanaan Neuvostoliiton muuttaminen demokraattiseksi.

Tarvitaan rahan hallinnan palauttaminen suurpankeilta valtioille. Tarvitaan aitoa demokratiaa – mm. sitovia kansanäänestyksiä - nykyisen korruptoituneen ns. edustuksellisen demokratian korjaamiseen. Hyvinvoinnin ja demokratian perustaksi tarvitaan valtiollista itsenäisyyttä. Suomen osalta tämä tarkoittaa eroa eurosta ja EU:sta.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Meneillään on kansanvallan ja harvainvallan kamppailu

Suomen eduskunta hyväksyi 18.heinäkuuta 1917 valtalain ja julistautui korkeimman vallan haltijaksi. Suomen itsenäisyyspäiväksi valittiin kuitenkin joulukuun kuudes, jolloin annettiin itsenäisyysjulistus.

Itsenäistyneelle Suomelle hyväksyttiin 17.7.1919 perustuslaki, jonka mukaan Suomi on itsenäinen tasavalta, jossa ylin valta kuuluu Suomen kansalle. Perustuslain mukaan eduskunnan tuli edustaa kansaa. Eduskunnalla ei siis ollut oikeutta luovuttaa kansalle kuuluvaa valtaa mihinkään.

Tuo perustuslain ydin – valtion itsenäisyys ja ylimmän vallan kuuluminen kansalle – sisältyy nykyiseenkin perustuslakiin. Sen ensimmäiseen pykälän loppuun lisättiin tosin hiljattain lause ”Suomi on Euroopan unionin jäsen”. Tuo lisäys toi ristiriidan perustuslain sisälle, sillä EU-jäsenyys ja Suomen itsenäisyys eivät voi toteutua yhtä aikaa. Näin on, koska EU:n lainsäädäntö on jäsenmaiden lakien yläpuolella, EU:n tuomioistuimen päätökset ovat jäsenmaiden tuomioistuinten päätösten yläpuolella ja Suomi on EU:ssa luopunut itsenäisestä ulkopolitiikasta.

Ylin valta EU-Suomessa ei kuulu enää Suomen kansalle. Valta on EU:n elimillä kaikissa asioissa, jotka EU ottaa päätettäväkseen. Meille kerrotaan, että näin kansa on päättänyt. Se ei ole totta. Neuvoa-antaneen EU-kansanäänestyksen alla v. 1994 luvattiin ihan toisenlaista unionia kuin missä nyt eletään.

Menemättä kaikkiin tyhjiin lupauksiin tarkemmin, keskeistä oli että kansalaisille luvattiin Suomen itsenäisyyden säilyvän ja jopa vahvistuvan EU:n jäsenenä. Tätä valhetta jatketaan edelleen. Nykyisessä eduskunnassa ei ole yhtään puoluetta, joka kertoisi kansalaisille, että Suomi on menettänyt itsenäisyytensä ja kansa ylimmän vallan maassaan.

Ei siis ole ihme, että harhassa elävä Suomi on tuuliajolla monin tavoin. Taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys on pois omista käsistä.

Kansalaisia on johdettu ja johdetaan harhaan. Kiitos siitä kuuluu paitsi vallanpitäjille, myös kansalle itselleen. ”Mikään hallitusvalta ei pysy pystyssä ilman kansan tukea” kuuluu vanha kiinalainen ajatus. Tukea hallitusvallalle on myös välipitämättömyys.

Elämme muka demokratiassa, kansanvallassa, mutta todellisuudessa päätöksentekoa ohjaavat suurpankit, -yritykset, -sijoittajat ja luottoluokittajat. EU-Suomen päättäjät ovat noiden unionin taustavoimien sätkynukkeja.

Useimmat kansanedustajat ovat samaistuneet enemmän taloudelliseen eliittiin kuin äänestäjiinsä. Puoluekurilla lisäksi huolehditaan että edustajat äänestävät ”oikein”.

Ei siis ihme, että valtarakenne pelkää kansanäänestyksiä. Ne ovat myrkkyä nykyiselle harvainvallalle.

Meneillään on kansanvallan ja harvainvallan kamppailu. Kansanvalta, demokratia on alamaissa, mutta tulee voittamaan kun kansalaiset laajasti luopuvat alamaisuudestaan. Tämä kamppailu pitää käydä ilman väkivaltaa, keskustelun ja äänestämisen avulla.