sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uudenvuoden puheenvuoro

Alkanut vuosi on Suomen itsenäisyyden saavuttamisen muistovuosi. Suomen itsenäistymisestä tulee kuluneeksi sata vuotta. Heinäkuussa 1917 eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi ja saman vuoden joulukuun 6. annettiin itsenäisyysjulistus.

Valtiollinen itsenäisyys merkitsi sitä, että Suomella oli sen jälkeen muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, omaan lainsäädäntöön nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka.

EU-Suomi ei täytä edellä mainittuja itsenäisen valtion tunnusmerkkejä. Valtiollisesta itsenäisyydestä luovuttiin v. 1995 alussa, kun Suomi liitettiin Euroopan unioniin.

Suomen perustuslain mukaan maamme on edelleen itsenäinen tasavalta, jossa ylin valta kuuluu Suomen kansalle. Jokainen joka haluaa, voi nähdä, että ylin valta on todellisuudessa siirretty Euroopan unionin ylikansallisille elimille kaikissa asioissa, jotka EU on ottanut päätettäväkseen.

Kun elämme Suomen itsenäistymisen muistovuotta on pakko korostaa sitä tosiasiaa, että EU:n lainsäädäntö on jäsenmaiden lakien yläpuolella. Mitään todellista valtiollista itsenäisyyttä ei Suomella EU:ssa ole eikä voi olla.

Euroopan unionin tärkeimpiä taustavoimia ovat suurten jäsenmaiden lisäksi suuryritykset, suursijoittajat ja suurpankit. Tällainen demokratian vastainen harvainvalta ei voi olla hyvinvoinnin eikä rauhan tae. Se on päinvastoin eriarvoisuuden lähde ja ruutitynnyri.

EU:n suuret jäsenmaat ovat omasta päätösvallastaan luopumisen vastineeksi saaneet merkittävää valtaa EU:n päätöksentekoon. Suomen kaltaiset pienet maat eivät tällaista vastinetta itsenäisyydestä luopumiselle ole saaneet.

Maamme perustuslaista on keskeiseltä osaltaan tehty kuollut kirjain. Asiaa ei paranna se, että EU-jäsenyys hiljattain lisättiin perustuslakiin ja näin sinne tuotiin sovittamaton ristiriita. Itsenäisyys ja EU-jäsenyys eivät voi toteutua yhtä aikaa.

Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka on luopunut omasta rahastaan. Euro on ollut Suomelle ja suomalaisille erittäin kallis harharetki. Tämän myöntävät nyt jo monet nykyistä valtarakennetta lähellä olevatkin.

Kaikkia kalliiksi käyneiden virheiden seurauksia ei voida korjata. Mutta mitä pikemmin suomalaiset heräävät näkyvästi vaatimaan maamme suunnan perusteellista muuttamista, sen vähemmillä vaurioilla selviämme.

Brittien päätöksen jälkeen ei enää kuulu väitteitä, että EU:sta ei voi erota. Päätökset Suomen oman rahan ja itsenäisyyden palauttamisesta on tehtävä eduskunnan enemmistöllä. On selvää, että ennen tuollaisia päätöksiä tarvitaan merkittäviä muutoksia eduskunnan kokoonpanoon. Tämä on suomalaisten käsissä tulevissa vaaleissa.

Meillä Suomen uudelleen itsenäistymisen kannattajilla on velvollisuus vastata kysymykseen Mitä EU:n jälkeen?

Lyhyt vastaus kysymykseen on, että EU-jäsenyyden vaihtoehto on itsenäisyys ja aito demokratia. Kansainvälistä yhteistyötä voi itsenäinen Suomi tehdä paremmin kuin alistussuhteessa unioniin oleva EU-Suomi. Ihmiset voivat liikkua vapaasti ja kauppaa voidaan käydä ilman EU-jäsenyyttäkin. Tämän todistaa vaikkapa Islannin, Norjan ja Sveitsin tilanne.

EU-Suomen nykytila osoittaa, että Suomi tarvitsee valtiollista itsenäisyyttä aidon kansanvallan ja kaikkia koskevan hyvinvoinnin perustaksi.

EU-aika on merkinnyt kasvavaa eriarvoistumista, julkisen sektorin ja peruspalvelujen jatkuvia leikkauksia sekä velkaantumista ulkomaille. Se on merkinnyt myös kansallisomaisuuden yksityistämistä ja myyntiä pääosin ulkomaisiin käsiin. Suomi on sidottu EU:n rakenteilla olevaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan – siis sotilasliittokehitykseen. Tällaiseen ei ole missään vaiheessa kansalaisten tukea kysytty.

Oman rahan puuttuminen on pitkään merkinnyt vaikeuksia maamme viennille ja kotimarkkinayrityksille.

Kansalaisten tyytymättömyys harjoitettuun politiikkaan on suurta. Useimmat suomalaiset haluavat oikeudenmukaisempaa, eriarvoisuutta vähentävää yhteiskuntaa. Enemmistö kannattaa sitä, että hyvät peruspalvelut ovat kaikkien saatavilla iästä ja maksukyvystä riippumatta. Työn alla oleva sote-uudistus näyttää pahentavan eriarvoisuutta. Sen toteuttaminen kaavaillussa muodossa vaikuttaa olevan aikapommi.

Työttömyys on keskeinen ongelma. Työttömyys on todellisuudessa paljon suurempaa kuin viralliset tilastot kertovat. Jotta löytyy kestäviä vastauksia, on itse ongelma tunnistettava.

Työttömyys ei ratkea tuotantoa lisäämällä. Suomen kokonaistuotanto on vuodesta 1990 yli kaksinkertaistunut, mutta tehtyjen työtuntien määrä ei ole kasvanut ollenkaan. Edes maailman suurimman vientiylijäämän tehneessä Saksassa työtunnit eivät ole kasvaneet. Tuotannon tehostaminen ja automatisointi lisäävät tuotantoa mutta vähentävät ihmistyön tarvetta. Työhön pitää suhtautua uudella tavalla, kun säännöllistä palkkatyötä on tarjolla yhä harvemmille.

Työllisyyden parantamisessa avainkysymys on työn tarjoamisen helpottaminen. Tämä voidaan toteuttaa eräänlaisella jalostetulla robottiverolla. Nykyiset työn sivukulut poistetaan ja korvataan ne tuotannon perusteella kerättävällä maksulla. Palvelualojen työllisyyttä voidaan parantaa nostamalla merkittävästi arvolisäverovelvollisuuden alarajaa.

Tämän lisäksi tarvitaan porrastettua perustuloa. Erityisesti nuorille on taattava työtä tai muuta mielekästä tekemistä. Työtä on jaettava. On paljon eläkeikää lähestyviä työssä käyviä, jotka olisivat terveydellisistäkin syistä valmiit antamaan työnsä nuorille. Tämä on tehtävä mahdolliseksi ja kannattavaksi.

Talouskasvu ei siis robottien maailmassa merkitse ihmistyön lisääntymistä, pikemminkin päinvastoin. Talouskasvu ei myöskään takaa hyvinvoinnin kehitystä, jos ja kun kasvun tulokset viedään pois maasta ja usein vielä veroja maksamatta. Kokonaistuotanto, bkt ei mittaa hyvinvointia.

Nykyinen talousjärjestelmä horjuu vakavasti. Kasvun pakko syntyy rahajärjestelmästä. Vallalla on harha siitä, että luonnonvarojen käyttöä voi loputtomasti kasvattaa ja raha on rajallinen voimavara. Todellisuudessa on päinvastoin. Luonnonvarat ovat rajalliset ja niitä käytetään jo kestämättömällä tavalla. Raha sen sijaan on sopimus. Ja sopimuksia voidaan muuttaa.

Tosiasioiden tunnistamisen pitää johtaa siihen, että huomio kiinnitetään kakun jatkuvan kasvattamisen sijasta tuon kakun sisältöön ja jakamiseen. Työllisyyteen, kaikkien pärjäämiseen, perustarpeiden tyydyttämiseen ja elämän laatuun keskittyminen ei tarkoita niukkuutta ja kurjuutta, vaan riittävyyttä ja hyvinvointia.

Suomen taloudessa hämmästellä voi vaikkapa sitä, miten kaikkein ilmeisimpiin tarpeisiin ja investointeihin ei näytä löytyvän rahaa. Julkisista rakennuksista arvioilta kolmannes kärsii kosteusvaurioista. Tästä aiheutuu suurta inhimillistä kärsimystä ja myös taloudellisia menetyksiä. Miksi valtiovalta ei käynnistä systemaattista investointiohjelmaa tähän suurongelman korjaamiseksi?

Sama kysymys voidaan asettaa tieverkoston suhteen. Nyt näyttää, että kansallisomaisuuteen kuuluva tieverkko aiotaan yhtiöittää ja antaa tienkäyttäjien rahastaminen joidenkin operaattorien tehtäväksi. Tämä on mieletöntä.

Oman rahan, keskuspankin ja itsenäisen lainsäädännön avulla valtiovalta voi ottaa sen vastuun taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä, joka sille kuuluu.

Järkevää ja kannattavaa on myös lisätä omavaraisuutta. Miksi mennä merta edemmäksi kalaan, kun Suomen ruokalasku on vuositasolla 2000 miljoonaa euroa ja energialasku 8000 miljoonaa euroa miinuksella? Sekä ruuan että energian omavaraisuuden merkittävä kasvattaminen on täysin omissa käsissämme, kun niin haluamme.

Asumisen kustannukset ovat kasvaneet liikaa. Tässäkin on vastuu valtiovallalla. Menemättä kaikkiin yksityiskohtiin voi kysyä, miksi ei voisi olla niin, että valtiovalta keskuspankkinsa avustuksella antaisi jokaiselle asunnontarvitsijalle pitkäaikaista ja vaikkapa korotonta lainaa? Vuokra-asumisen kustannuksia voidaan myös alentaa kun on poliittista tahtoa. Nykyinen tukimalli, jossa lähes kahden miljardin euron vuotuiset asumistuet valuvat kiinteistösijoittajille, on älytön.

Asumisen tulevaisuutta lienee se, että yhä useammista asunnoista tehdään siirrettäviä. Tämä tuo monia etuja. Rakentamiseen pitää löytää vastuullisuutta, jotta päästään kestämättömistä laatuongelmista.

Ihmisen tulevaisuus riippuu siitä, löydämmekö tasapainon tarpeidemme ja luonnon kestokyvyn välille. Tilanne näyttää huonolta, kun katsotaan kokonaisuutta. Suomessa olemme ongelmien suhteen maailman mitassa vielä onnellisessa asemassa. Suomalaiset ratkaisut ilmasto- ja ympäristökriiseihin vastaamisessa voivat olla merkittäviä sekä itsemme että pienen maan näyttämän esimerkin takia. Siksi niitä ei pidä vähätellä. Siirtymistä uusiutuvaan energiaan on joudutettava. Tässäkin on kysyttävä keiden ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään?

Menneen runsaan vuoden aikana maahanmuuttoon liittyvät kysymykset ovat nousseet eri asemaan kuin aiemmin.

Suomi tarvitsee omaa rajavalvontaa ja itsenäistä lainsäädäntöä myös maahanmuuttopolitiikassa.

Kun puhumme turvapaikanhakijoiden kohtelusta, kannattaa muistaa vastavuoroisuus. On mahdollista, vaikkakaan ei näköpiirissä, että suomalaiset joskus ovat turvapaikan tarpeessa. Mitä haluaisimme ihmisten tekevän meille vastaavassa tilanteessa? ”Jokaisella vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja nauttia turvapaikkaa muissa maissa”. Näin sanoo YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 14 (1) artikla.

Hädänalaisten auttamisen pitäisi olla itsestään selvää. Kaikenlaisen syrjinnän torjumisen ja kaikkien ihmisten hyvän ja tasavertaisen kohtelun pitäisi myös olla itsestään selvää.

Yhtä selvää on, että Suomen lakien ja ihmisoikeuksien noudattamista sekä hyvien tapojen kunnioittamista on vaadittava kaikilta maassa olevilta.

Turvapaikanhakijoiden kotouttamisessa voidaan tehdä paha virhe, jos keskitytään pelkästään heidän tarpeisiinsa ja unohdetaan huolehtia paikallisväestön tarpeista, sanoi Punaisen Ristin kansainvälisen komitean johtaja, joka kävi Suomessa keväällä 2016. Hän korosti, että kotouttamisen voi tehdä ja siinä voi onnistua monella tavalla, mutta se ei onnistu, jos paikalliset kokevat, että heitä ei kohdella tasapuolisesti. ”Olemme nähneet saman ilmiön vuosien varrella monissa maissa, monissa eri konfliktitilanteissa. Ihmiset eivät lähtökohtaisesti ole rasistisia tai muukalaisvastaisia, mutta jos he kokevat, että heidän turvallisuutensa tai palvelunsa heikkenevät, ongelmia tulee varmasti.”

”Turvapaikanhakijoiden tarpeista on tietysti huolehdittava, mutta on tärkeää huolehtia myös paikallisen väestön terveyspalveluista, koulutuksesta ja asumisesta. Jos näiden ja turvapaikanhakijoiden palvelujen välillä ei ole tasapainoa, luodaan pohjaa muukalaisvastaisuuden nousulle”. Näin siis sanoi Punaisen Ristin kansainvälisen komitean johtaja.

Mitä taas tulee turvapaikan hakemisen syihin, on niihin puututtava. Lähi-idän ja Keski-Aasian väkivaltaisuudet johtuvat pitkälti Lännen aseellisesta asioihin puuttumisesta. Tämän valtioiden hajottamisen lopettaminen on välttämätöntä terrorismin lopettamiseksi. Suomi on pieni ratas, mutta EU on suuri ratas tässä valtioterrorismissa. Suomen on irtisanouduttava siitä. Vastuu valtioiden hajottamisen seurauksista kuuluu tekijöille.

EU-Suomi on sitoutunut unionin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Erityisesti Lissabonin sopimuksen, EU:n perustuslain voimaantulon jälkeen tämä tarkoittaa sitoutumista sotilasliittokehitykseen.

Suomen tärkein turvallisuuspoliittinen kysymys on edelleen maamme suhde suurvaltanaapuriin Venäjään. Voimme itse valita nojaammeko tässä suhteessa voimaan vai taitoon.

Voimaan nojaaminen tarkoittaa tuon voiman hakemista muualta, koska pienellä Suomella ei itsellään voi olla suurvaltaan verrattavia voimia. Tämä tie vie sotilaalliseen liittoutumiseen. Ja sillä tiellä Suomi nyt on.

Taitoon nojaaminen tarkoittaa sen näkemistä ja oivaltamista, että Venäjä ei uhkaa Suomea ellei Suomi uhkaa Venäjää. Pieni Suomi ei voi uhata Venäjää, mutta sellainen Suomi, joka antaa alueensa muiden liittoumien tai suurvaltojen käyttöön, tekee itsestään uhan Venäjälle. Samalla se tekee Venäjästä uhan itselleen.

Taitoon nojaava itsenäinen ja puolueeton Suomi pysyttelee sotilasliittojen ja suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Sellainen Suomi on koko pohjoisen Euroopan vakautta lisäävä tekijä. Puolueeton Suomi voi toimia laajemminkin rauhan rakentajana ja välittäjänä.

Puolueettomuus on nyt menneisyyttä, mutta ennen muuta sen tulee olla osa uudelleen itsenäistyvän Suomen tulevaisuutta.

Kun olemme nyt menossa monessa mielessä huonoon suuntaan, tarvitaan suunnan muutos. Sen toteuttaminen on maamme osalta suomalaisten itsensä käsissä.

Kun edustuksellinen poliittinen järjestelmä on rakenteellisen korruption vallassa, tarvitaan sekä sen tervehdyttämistä, että suoraa demokratiaa. Suora demokratia tarkoittaa sitovia kansanäänestyksiä. Niiden toteuttaminen vaatii lainsäädännön muutoksia ja se taas vaatii ennen muuta kansalaisilta tulevaa painetta. Hyvä alku on vaatia kaikkien 50 000 allekirjoitusta koonneiden kansalaisaloitteiden viemistä kansanäänestyksiin.

Hyvin monet ovat nyt vailla poliittista kotia. Tärkeää on kunkin huolehtia siitä, ettei anna äänensä mennä hukkaan.

Aiemmat sukupolvet ovat tehneet paljon työtä maamme rakentamiseksi. Nykyisten suomalaisten vastuulla on se, millaiseksi maamme kehittyy.

Tärkeää on antaa asioiden ottaa mittaa toisistaan – ja tarvittaessa riidellä. Silloin parhaiten varmistetaan että enää ei toistu ihmisten äärimmäinen vastakkain asettuminen. Tästä olkoon varoittavana esimerkkinä sisällissota, josta tulee kuluneeksi sata vuotta v. 2018.

Nyt meneillään oleva taistelu Suomen itsenäisyyden palauttamiseksi voidaan ja pitää käydä ilman väkivaltaa. Itsenäisyystaistelun yksi tärkeä puoli on, että se loppuu vasta kun se on voitettu.

perjantai 30. joulukuuta 2016

Juhlavuosi alkaa mutta mitä ihmettä juhlitaan?

Suomen itsenäistymisestä tulee v. 2017 kuluneeksi sata vuotta. Suomi on kuitenkin paljon vanhempi. Asutusta Suomen nykyisellä alueella on ollut ainakin tuhansien vuosien ajan. Vanhimmat säilyneet kirjalliset maininnat suomalaisista ovat lähes parin tuhannen vuoden takaa.

Missä vaiheessa Suomesta tuli valtio, on akateeminen kysymys, mutta vv. 1809-1917 Suomi oli autonominen suuriruhtinaskunta Venäjän alaisuudessa. Tuolloin Suomella oli sisäinen itsehallinto, kansallinen itsenäisyys. Suuriruhtinaskuntana Suomi sai oman rahan v. 1860.

Valtiollisen itsenäisyyden Suomi sai v. 1917. Heinäkuussa 1917 eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi ja saman vuoden joulukuun 6. annettiin itsenäisyysjulistus. Valtiollinen itsenäisyys merkitsi sitä, että Suomella oli sen jälkeen muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, omaan lainsäädäntöön nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka.

Valtiollisesta itsenäisyydestä luovuttiin v. 1995 alussa, kun Suomi liitettiin Euroopan unioniin. EU-Suomi ei täytä itsenäisen valtion tunnusmerkkejä.

Nyt virallinen Suomi juhlii ”satavuotiasta Suomea”. Teema on ilmeisen tarkkaan harkittu. Itsenäisyyttä siinä ei mainita, vaikka juuri Suomen itsenäistymisestä tulee kuluneeksi tuo sata vuotta.

Tosiasiat ovat itsepäisiä kuin aasit. Tosiasiaa Suomen itsenäisyyden menetyksestä ei pääse pakoon. Suomen perustuslain mukaan maamme on edelleen itsenäinen tasavalta, jossa ylin valta kuuluu Suomen kansalle. Perustuslaista on näiltä osin tehty kuollut kirjain. Asiaa ei paranna se, että EU-jäsenyys hiljattain lisättiin perustuslakiin ja näin sinne tuotiin sovittamaton ristiriita. Itsenäisyys ja EU-jäsenyys eivät voi toteutua yhtä aikaa.

Suomen itsenäistymisen kannattajille tuleva vuosi tarjoaa tilaisuuksia kertoa että keisarilla ei ole vaatteita, Suomella ei ole itsenäisyyttä.

EU-Suomen nykytila osoittaa, että Suomi tarvitsee valtiollista itsenäisyyttä aidon kansanvallan ja kaikkia koskevan hyvinvoinnin perustaksi.

Itsenäisyyden palauttaminen, siis ero EU:sta voi tapahtua eduskunnan enemmistön päätöksellä. Maailman tapahtumat osoittavat, että äänestämällä voi vaikuttaa. Muutoksen aloittaminen on Suomessakin kansalaisten käsissä.

Meneillään on itsenäisyystaistelu, joka voidaan ja pitää käydä ilman väkivaltaa. Itsenäisyystaistelun yksi tärkeä puoli on, että se loppuu vasta kun se on voitettu.

maanantai 26. joulukuuta 2016

Kokemukseni ruokavaliomuutoksesta

Haluan kirjata tuoreita kokemuksiani ruokavaliomuutoksesta muutamasta syystä. Uskon, että aika moni miettii jossakin vaiheessa voisiko syödä toisin. Muiden kokemuksista voi silloin olla hyötyä. Toiseksi, kun oma kokemukseni on tuore, on muutos vielä hyvin muistissa. Vain vähän ajan päästä entinen on luultavasti pääosin unohtunut.

Haluan painottaa, että en aio esiintyä ravitsemusasiantuntijana. En liioin koe olevani pätevä neuvomaan miten kunkin pitää syödä.

Oma kiinnostukseni ruokavalioon kasvoi kun sairastuin vakavaan syöpään. Nyt olen siitä parantunut leikkauksen ja hoitojen jälkeen. En tiedä mistä tauti sai alkunsa. En tiedä sitäkään, mikä merkitys ruokavalion muuttamisella on ollut tai on. Sen kuitenkin kokemuksen perusteella näen, että mitattaviin asioihin, esim. elimistön happamuuteen ja matala-asteiseen tulehdukseen voi vaikuttaa ruokavaliolla. (”Sadattuhannet suomalaiset saattavat kärsiä matala-asteisesta tulehduksesta. Se on yhteydessä muun muassa masennuksen, diabeteksen ja syövän puhkeamiseen. Se aiheuttaa syöpiä ja verisuonitauteja.” http://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000002743154.html http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/10/syo-itsesi-terveeksi )

Olen noudattanut jonkin aikaa aiemmasta merkittävästi poikkeavaa ruokavaliota. Olen luopunut kokonaan eläinperäisten ruokien käytöstä (ellei sitten hunajaa sellaiseksi lasketa). Myös sokerin käytön olen jättänyt. Pyrin välttämään ns. valkoisia jauhoja ja pitkälle prosessoituja tuotteita.

Tarkoitukseni oli kokeilla miltä tuollainen muutos tuntuu. En ajatellut, että siitä tulisi tapa. Näin nyt kuitenkin näyttää käyneen.

Minulle muutos on merkittävä, vaikka lihaa en ole syönyt vuosiin. Koska olen entinen maanviljelijä, maidontuottaja ja lihantuottaja, muutos on ollut monella tavalla suuri.

Vielä vähän aikaa sitten ajattelin, että voihan sitä syömistään muuttaa jotenkin, mutta ilman sokeria tai juustoa tai ainakaan voita en kyllä pärjää, enkä haluakaan pärjätä. Nyt mitään noista ei ole ikävä. Ja se ehkä eniten itseä hämmästyttää.

Meidät on opetettu moniin asioihin. Syömiseen liittyvät opetukset ovat kullakin niitä vanhimpia. Olemme kasvaneet omaan todellisuuteemme. Ruokakysymys on niin lähellä meitä, että sitä on vaikea nähdä. Lisäksi ruoka on hyvin herkkä asia.

Kuten monet muutkin yksinkertaiset ja vaikeat asiat, ruokavalion muuttaminen on ennen muuta mielen asia, tahtokysymys. Kyse lienee kolmesta asiasta: motivaatiosta, päätöksestä ja sen toteuttamisesta. Kun on olemassa päätös, sen toteuttaminen on vain piste iin päälle. Minulle on kerrottu, että päätös syntyy aivojen otsalohkossa ja sen toteuttaminen ratkaistaan aivojen ACC-keskuksessa.

Joku ihmettelee, millä sitten elää, jos eläinperäiset ruuat ja sokeri jätetään pois. Hämmästyttävän paljon on silti syötävää – vaikka ruokakaupassa suurin osa täysistä hyllyistä tuntuu nyt turhilta.

Syötäviksi jäävät mm. täysjyväviljat, juurekset (peruna on erinomainen ruoka), palkokasvit (kotimaisista esim. herne ja härkäpapu), marjat, pähkinät, hedelmät ja siemenet.

Onko elämässä sitten enää mitään hyvää makua? Entisenä sokerin suurkuluttajana kuvittelin ennen, että ilman sokeria (tai paremminkin makean ja suolaisen vuorottelua) ei syömisessä olisi mitään mieltä. Olin väärässä. Lisätyn sokerin jäätyä pois tulevat paremmin esille ruoka-aineiden omat maut. Äskettäin vahingossa puuroon lisäämäni sokeroitu hillo maistui äitelältä. Pullaakin voi tehdä kokojyväviljasta. Makeutta saa lisää esim. hunajasta.

Miltä sitten olo kaiken jälkeen tuntuu? Erittäin hyvältä, myös veriarvojen perusteella. Sokerin jättäminen lienee vaikuttanut siihen, että paino on vähän pudonnut. Erityisesti liikkuessa tuntuu, että energiaa on aiempaa enemmän. Ainakaan sitä ei ole vähemmän.

Ruuasta pitäisi saada kaikki tarvittava, mutta ei kovin paljon ylimääräistä. Tieteen ja tutkimuksen kehityksestä huolimatta on asioista perillä olevillakin erilaisia käsityksiä siitä, kuinka paljon esim. valkuaisaineita tarvitsemme. Ilmeistä on, että kasvisvalkuaisesta saadaan riittävästi kaikkia tarvittavia aminohappoja.

Ruokavaliomuutoksen tekeminen vaatii myös jonkin asteista perehtymistä ravintosisältöihin. Yksi hyvä puoli kasvisruuassa on se, että sitä voi – ja oikeastaan pitääkin – syödä itsensä täyteen.

Tyypillinen länsimainen ruokavalio on runsaskalorista mutta ravinneköyhää. Kun sellaiseen yhdistetään stressi ja liikkumattomuus, ikäviä seurauksia tulee monelle.

Ihmiset ovat monella tavalla erilaisia. Kestämme asioita eri tavoin. Ja Keynesin sanoin pitkän päälle olemme kaikki kuolleita. Kuitenkin lienee niin, että yleensä haluamme elää mahdollisimman pitkään ja vieläpä terveinä. Elämä ei ole niin yksinkertaista, että voisimme valinnoillamme taata niistä kumpaakaan. Voimme kuitenkin yrittää vaikuttaa haluamaamme suuntaan.

Tärkeä asia on nähdä, että ihan itse voimme tehdä paljon ainakin elämänlaadun suhteen. ”Ellet ole tyytyväinen elämääsi, voit muuttaa sen”.