Mistä terveydenhoitoon otetaan tarvittavat kolme miljardia euroa lisää?

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus)
toimitusjohtaja Aki Linden puhui äskettäin suoria sanoja
Suomen julkisen terveydenhoidon tilasta. Linden sanoi sen
monien kokeman tosiasian, että perusterveydenhoito ei toimi.
Lain mukaan vastaanotolle pitää päästä kolmessa päivässä,
mutta 80 prosenttia väestöstä asuu alueella, jossa
vastaanottoaikaa ei saa kahteen viikkoon.

Ilman lisärahaa terveydenhoito yksityistyy ja poistuu
julkisesta hallinnasta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että yhä
useampi tarvitseva jää vaille hoitoa.

Suomi on pudonnut länsimaiden ryhmästä terveydenhoidon
rahoituksessa. Ruotsin tason saavuttamiseen pitäisi
terveydenhoitoon saada noin kolme miljardia euroa lisää
vuosittain.

Meille on kerrottu, että hyvinvointi rahoitetaan viennillä.
Viennin arvo v. 2011 oli noin 3 mrd € tuontia pienempi.
Kotimarkkinatuotannon osuuden romahdus 1980-luvun
lopun lähes 50 prosentista nykyiseen alle 10 prosenttiin
kokonaistuotannosta tarkoittaa, että olemme hyvin
riippuvaisia ulkomaankaupasta.

Voimme kuitenkin vaikuttaa ulkomaankauppaan yhä vähemmän.
Suomi on ainoana Pohjoismaana luopunut omasta rahastaan.
Euron kalleus on merkinnyt mm. sitä, että Suomen sahat ovat
joutuneet supistamaan vuotuista tuotantoaan n. kaksi
miljoonaa kuutiometriä. Samaan aikaan Ruotsin sahat ovat
lisänneet tuotantoaan kolmella miljoonalla kuutiolla.

Viennin vetäessä Suomesta on viety myös pääomia enemmän
kuin niitä on tuotu. Pääomapako jatkuu.

Suomen valtio ottaa alkaneena vuonna lisävelkaa yli 7 mrd €.
Summa on kutakuinkin sama kuin Lipposen hallitusten aikana
aloitettujen ja näihin asti jatkettujen veronalennusten
vuotuinen yhteisvaikutus.

EU:n komissio määräsi äskettäin Belgian leikkaamaan
talousarviotaan tai jäädyttämään varoja budjettikurin
takaamiseksi. Näin komissio käytti ensimmäistä kertaa
uutta määräämisvaltaansa jäsenmaiden budjetteihin.

On tultu tilanteeseen, jossa laskusuhdanteessa ollaan
EU-pakotettuja leikkauksiin. Nämä leikkaukset luovat ja
syventävät lamaa.

EU:n hallitusten välinen sopimus talouskurin tiukentamisesta
pitäisi unionin keskuspankin mielestä allekirjoittaa jo
kuluvan tammikuun lopun ylimääräisessä huippukokouksessa.
EKP:n pääjohtaja Mario Draghi kiirehti sopimuksen tekemistä
sanoen, että "Se vahvistaisi markkinoiden luottamusta".

Tästä onkin kyse. Markkinoiden luottamuksesta. Markkinoiden
ääni on suuryritysten ja -sijoittajien ääni. Ja sitä ääntä
tottelee EU. Ja EU käskee jäsenvaltioiden "päättäjiä"
tekemään mitä "markkinat" määräävät. Näin Suomella ei ole
varaa lisätä kolmea miljardia euroa terveydenhoitoon. Sen
sijaan Suomella on varaa lisätä vaikka 15 kertaa kolme
miljardia euroa sen takaamiseen, että suurpankit pelastetaan
eurokriisistä.

Terveydenhoidon kriisi on osa hyvinvointipalvelujen alasajoa,
joka on osa laajaa yhteiskunnallista kriisiä. Se pahenee
kunnes kansalaiset heräävät tekemään todellisen
suunnanmuutoksen politiikkaan.

Suomalaisen työn ja tuotannon tulokset on saatava
hyödyttämään koko yhteiskuntaa. Oman talouden rakentamiseen
ja hallintaan tarvitaan oma raha. Ns. markkinoiden
sätkynukkena toimivasta EU:sta eroaminen on avain
muutokseen.

Dramaattinen vuosi 2012

Yksilön elämänhallinnan kannalta on tärkeää eritellä omaa
elämäänsä. Samoin on yhteiskunnallisen kehityksen suhteen. On
kysyttävä missä olemme ja mihin olemme menossa.
Yhteiskunnallinen kehitys on sitä vakaammalla pohjalla, mitä
useampi nämä kysymykset esittää ja toimii myös tehtyjen
johtopäätösten mukaan. Mitä harvempien harrastuksen varassa
päätöksiä yhteisistä asioista tehdään, sitä todennäköisemmin
päätöksenteko hyödyttää vain harvoja ja sitä epävakaampi on
tulevaisuus.

Mihin siis olemme menossa? Kohti yhteiskunnallista törmäystä.
Vastoin vallanpitäjien antamia lupauksia eriarvoisuutta ei
olla vähentämässä. Muutokset parempaan ovat näennäisiä.

Vallitseva talousjärjestelmä on kuilun partaalla. Se toimii
kuten pyramidipeli, joka pysyy pystyssä niin kauan kuin
systeemiin tuodaan uutta rahaa. Tämä uusi raha on ollut
velkaa, jonka maksaminen onnistuu vain uudella velalla.

Markkinatalous voi toimia terveesti vain säänneltynä. Kun
kansanvaltainen talouden sääntely on purettu, on
keinottelutalous ryhtynyt sääntelemään yhteiskuntakehitystä.
Käytännössä tämä on tarkoittanut vallan siirtoa
kansalaisilta pienelle talouden, politiikan ja byrokratian
eliitille. Rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen,
eriarvoisuuden kasvu on harjoitetun politiikan keskeinen
seuraus.

Kansalaisten suuri enemmistö ei ole missään vaiheessa halunnut
tällaista "kehitystä". Se on myyty heille kauniissa paketissa:
hyvinvoinnin ja yhteistyön nimissä.

Ahneudella tulee kuitenkin olemaan tunnettu loppu. Kellot
soivat keinottelutaloudelle. On mahdollista, että sen romahdus
tuo maailmanlaajuisen talouskriisin, jolle ei löydy historiasta
vertauskohtaa.

Näkyvissä on vakava pankkikriisi ainakin euroalueella. Euron
pelastamiseksi syvennetään liittovaltiota, josta on jo
päätetty EU:n Lissabonin sopimuksessa. Suomalaisille voi olla
yllätys, että päättäjämme ovat jo hyväksyneet talous-,
työllisyys- ja sosiaalipolitiikan yhtenäistämisen EU:ssa. On
tehty avoin vekseli, jolla Pohjoismaisesta hyvinvointimallista
luovutaan kokonaan.

Oma kysymyksensä on, ovatko suomalaiset päättäjät
ymmärtäneet, millaisiin papereihin ovat nimensä laittaneet.
Sokeus on suurta ellei vieläkään nähdä sitä ilmeistä
tosiasiaa, että Euroopan unionin kehitystä ohjaavat suuret
jäsenmaat sekä toisaalta suuryritykset ja -sijoittajat.
EU:ssa Suomelle ja suomalaisilla on vain maksajan osa. Kyse
ei ole yhteistyöstä vaan alistussuhteesta.

Muutos siis on tulossa. Kukaan ei tarkkaan tiedä, mitä
alkaneena vuotena tulee tapahtumaan, mutta kehityksen suunta
on selvä. Näin ei voi jatkua pitkään. Mitä pidemmälle
mennään nykyisellä tiellä, sen jyrkempi ja vaikeammin
hallittava on tuleva muutos.

Mitä sitten tarvitaan? Kun globalisaatio on kuollut, on
lokalisaation, paikallisten olosuhteiden huomioimisen aika.
Tavoittelemisen arvoinen yhteiskunnallinen kehitys on ennemmin
suunta kuin tietty paikka. Suunta on muutettava sellaiseksi,
että eriarvoisuutta vähennetään, hyvinvointia mitataan sillä,
miten voivat ne, jotka voivat kaikkein huonoimmin. On
pyrittävä tasapainoon niin ihmisten välillä kuin ihmisen
tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välillä.

On rakennettava taloutta ja yhteiskuntaa, jotka eivät ole
riippuvaisia talouden kasvusta. On huolehdittava ihmisten
perustarpeista ja torjuttava äärimmäinen ahneus. Työn ja
tuotannon tulokset on saatava hyödyttämään koko
yhteiskuntaa. Nyt ne viedään suurelta osin maasta pois
kansainväliseen kasinopeliin. Rahan hallinta kuuluu valtiolle,
ei yksityisille pankeille.

Suomen osalta tie muutokseen kulkee oman rahan ja
valtiollisen itsenäisyyden palauttamisen kautta. EU:sta ja
eurosta on siis erottava. Alkanut vuosi mitä ilmeisimmin
kypsyttää suomalaisia tälle tielle.

Toivoa paremmasta on.

Kuka pelkää suoraa kansanvaltaa?

Helsingin Sanomien teettämän tuoreen kyselyn mukaan yli 60
prosenttia suomalaisista kannattaa EU-jäsenyyttä ja euroa.
Vain 28 prosenttia haluaa kyselyn mukaan luopua eurosta.
Sitä, vastaako kyselyn tulos todellisuutta, sopii epäillä.

Iltalehden nettikyselyssä tammikuussa 2011 kysyttiin
"Pitäisikö Suomessa siirtyä takaisin markkoihin?". Vastaajia
oli yli 35 000 ja heistä 75 prosenttia kannatti markkaan
palaamista. Vastaavia tuloksia on nettikyselyissä ollut
muitakin. Olin itse joitakin aikoja sitten erään tv-kanavan
yö-chatin vieraana ja ohjelman aikana saivat katsojat
puhelimitse vastata kysymykseen "Pitäisikö Suomen erota
EU:sta?". Vastaajia oli noin 1500 ja heistä 78 prosenttia
kannatti Suomen eroamista EU:sta.

Eurosta ja EU:sta eroamista kannattavien määrä on suurella
varmuudella 25-80 prosentin välillä. Jos kansalaiset saavat
monipuolista informaatiota siitä, mitä eurosta ja EU:sta
luopuminen tarkoittaa, on jokseenkin varmaa, että enemmistö
kannattaa sekä eurosta että EU-jäsenyydestä luopumista.
Tätä arviota tukevat eurobarometrin tulokset, joiden mukaan
noin 70 prosenttia suomalaisista haluaa, että tärkeimmät
asiat päätetään Suomessa.

Tällä hetkellä julkisuutta vallitsee edelleen euromyönteinen
propaganda. Sitä kuvaa hyvin pelottelu, että korot nousevat,
jos siirrytään omaan rahaan. Edellinen korkeiden korkojen
aika, 1990-luvun alun lama, oli kuitenkin seurausta
valmistautumisesta EU-jäsenyyteen. Devalvaatioillakin on
turha pelotella, sillä uusi markka - tai mikä rahan nimeksi
otetaankaan - tulee olemaan kelluva valuutta, kuten vaikkapa
Ruotsin kruunu nyt on.

Suomen tila ja asema EU:ssa on jotakin ihan muuta kuin mitä
luvattiin ennen vuoden 1994 neuvoa-antavaa kansanäänestystä
EU-jäsenyydestä. Tulevana vuotena EU:n liittovaltioluonne
nähtävästi syvenee voimakkaasti.

On syytä vaatia kansanäänestystä sekä oman rahan
käyttöönotosta että EU-jäsenyyden purkamisesta. Tulevien
kansanäänestysten kohdalla on huolehdittava siitä, että
ne ovat reiluja. Eri kantoja edustaville on taattava
kohtuudella samanlaiset mahdollisuudet esittää omat
näkemyksensä äänestäjille.

Meille sanotaan, ettei kansalaisilla ole edellytyksiä päättää
suurista kysymyksistä, kun heillä ei ole riittävästi tietoa.
Tähän on vastattava, että mitä edellytyksiä kansalaisilla
sitten on valita itselleen edustajia, jotka vieläpä joutuvat
noudattamaan eduskunnassa puoluekuria eli äänestämään jopa
vastoin omaa kantaansa? Tiedon puutetta on helppo korjata,
sillä kansanäänestystä edeltävä kampanja pakottaa nykyistä
avoimempaan julkiseen keskusteluun.

Suomalaiset ovat hyviä alamaisia eivätkä ole tottuneet
päättämään omista asioistaan. Tähän asiantilaan voidaan
tyytyä tai sitä voidaan ryhtyä muuttamaan. Kansalaisille
on annettava mahdollisuus päättää tulevaisuudestaan.
Demokratia syntyy keskustelusta.