perjantai 19. elokuuta 2016

Eroaminen EU:sta ei merkitse suhteiden rikkomista länteen

”Miks vakuuttaa hän niin?” Tämä Shakespearen kysymys nousee mieleen, kun Suomessa jatkuvasti toistetaan, että Suomi kuuluu länteen. Kun jokin asia on selvä, sitä ei tarvitse jatkuvasti vakuutella. Jatkuva vakuuttelu kertoo epävarmuudesta tai epäuskosta.

Suomen liittämistä Euroopan unioniin on perusteltu mm. sillä, että olemme osa länttä. Tämä perustelu on ilmeisen hyvin toiminutkin, koska monelle on vieläkin vaikeaa mieltää, että EU-jäsenyys tarkoitti luopumista Suomen valtiollisesta itsenäisyydestä. Näyttää siltä, että suomalaisuus on ei-venäläisyyttä ja itsenäisyys on sitä että ei kuuluta Venäjään.

Pitkä alamaisuuden perinne vaikuttaa edelleen vahvasti. Itsetunto on heikko ja erityisen heikko se näyttää olevan Suomen vallanpitäjillä. He ovat nyt EU-politiikan toteuttajia ja hokevat Suomen kuulumista länteen.

Usein kuulee puheenvuoroja, joiden mukaan on parempi kuulua länteen kuin itään. Ikään kuin itsenäisyys, omilla jaloilla seisominen, olisi mahdotonta.

Itsenäisyys ei ole mahdotonta, vaan sekä mahdollista että jopa välttämätöntä. Ainakin silloin, jos haluamme rakentaa Suomen tulevaisuutta kansanvallan lisäämisen ja kaikkia koskevan hyvinvoinnin suuntaan.

Suomi kuuluu läntiseen kulttuuripiiriin. Samalla Suomi on kuitenkin idän ja lännen vedenjakajalla.

Tulevaisuuden kannalta oleellista on nähdä, että eroaminen Euroopan unionista ei merkitse suhteiden rikkomista länteen.

Tiedä oma tilasi, anna arvo toisellekin. Tuo vanha kansanviisaus on ajattelemisen arvoinen niin ihmissuhteissa kuin valtioiden välisissä asioissakin.

Suomen maatieteellinen asema on se mikä se on. Sitä emme nyt tai tulevaisuudessa voi muuttaa. Kun oivallamme oman tilamme ja siitä nousevat mahdollisuudet oikein, Suomen asema on hyvä. Mikään ei uhkaa Suomea sotilaallisesti ellemme itse anna siihen aihetta. Hyvät suhteet, yhteistyö ja kaupankäynti eri suuntiin ovat mahdollisia ja sekä meidän että naapureidemme etujen mukaisia.

Kun haluamme vaikuttaa muiden asioihin, se tapahtuu varmimmin välillisesti hyvässä yhteistyössä. Päättää sen sijaan voimme vain omista asioistamme – kunhan tuon päätösvallan ensin palautamme.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Avauspuheenvuoro Itsenäisyyspuolueen vuosikokouksessa Seinäjoella 14.8.2016

Esitän arvion: Tulevalla vuosikymmenellä IPU tai jokin muu puolue, jolla on samat suuret tavoitteet, nousee Suomen suurimmaksi puolueeksi. Nykyisessä eduskunnassa ei ole puoluetta, joka ajaisi Suomelle omaa rahaa, itsenäisyyden palauttamista ja puolueettomuuspolitiikkaa. Näillä tavoitteilla on kuitenkin hyvin suuri kannatus jo nyt ja se tulee kasvamaan. Aika on todellakin IPU:n puolella.

Meillä on syytä kysyä mitä IPU merkitsee? Miksi olemme täällä? On rakennettu jotakin, jolla on pysyvää merkitystä ja arvoa. Meidän on pidettävä kiinni siitä, mikä tässä rakennelmassa on kestävää ydintä. Uudistua toki pitää ja IPU uudistuu väkisinkin, kun uudet ihmiset tuovat uutta mukanaan. Parhaassa tapauksessa pidempään mukana olleet voivat oppia ja antaa jotakin.

IPU oli eduskuntavaaleissa 2015 Suomen suurin omaa rahaa ja itsenäistymistä ajava puolue.

IPU on jo profiloitunut oman rahan, itsenäistymisen ja puolueettomuuden tavoitteilla. Se on hyvä. Näitä meidän on jatkossakin pidettävä esillä. Entistä enemmän on kuitenkin painotettava sitä, että IPU näyttää uutta suuntaa Suomen valtiolliselle, taloudelliselle ja yhteiskunnalliselle kehitykselle. Vastaamme siis kysymykseen, ”mitä EU:n jälkeen?”

IPU tavoittelee toisenlaista tulevaisuutta. Käännöstä kohti suurempaa oikeudenmukaisuutta ja suoraa demokratiaa. IPU on aikaansa edellä vastatessaan siihen, mitä tarkoittaa tasapaino ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välillä tai millainen on keinottelutalouden ja kasvupakon jälkeinen tulevaisuus.

Voimme olla ylpeitä siitä, että IPU on olemassa. Se tosiaan avaa toivon näköalan tulevaisuuteen.

Kuntavaalit ovat huhtikuussa 2017. IPU voi menestyä kuntavaaleissa alueellisella ja paikallisella aktiivisuudella. Muutenkin kuin kuntavaalien suhteen piirien toiminnan aktivointi on tärkeää. Kun IPU:n kannattajakorttikeräys on selvä, on heti aloitettava eduskuntavaaliehdokkaiden etsiminen. Sekin on ratkaisevasti kunkin piirin työn varassa.

Kuluvana syksynä IPU:n on otettava kantaa myös presidentin vaaliin. Vuosi 2017, jolloin Suomen itsenäistymisestä tulee kuluneeksi sata vuotta, tarjoaa ainutkertaisen mahdollisuuden itsenäisyyden palauttamista ajavan puolueen esille nostamiseen. Voiko se tapahtua presidentin vaalin kautta – mahdollisesti osana laajempaa itsenäisyysliikettä - on meidän ratkaistava. Tarve ja tilaisuus on joka tapauksessa historiallinen.

Yhteen erilliseen asiakysymykseen haluan tässä ottaa kantaa. Menneen noin vuoden aikana maahanmuuttoon liittyvät kysymykset ovat nousseet eri asemaan kuin aiemmin. IPU on jo aiemmin vaatinut omaa rajavalvontaa ja oman lainsäädännön noudattamista myös maahanmuuttopolitiikassa.

Kun puhumme turvapaikan hakijoiden kohtelusta, kannattaa muistaa vastavuoroisuus. On mahdollista, vaikkakaan ei näköpiirissä, että suomalaiset joskus ovat turvapaikan tarpeessa. Mitä haluaisimme ihmisten tekevän meille vastaavassa tilanteessa? ”Jokaisella vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja nauttia turvapaikkaa muissa maissa”. Näin sanoo YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 14 (1) artikla.

Hädänalaisten auttamisen pitäisi olla itsestään selvää. Kaikenlaisen syrjinnän torjumisen pitäisi myös olla itsestään selvää. Kaikkien ihmisten hyvän ja tasavertaisen kohtelun pitäisi olla itsestään selvää.

Yhtä selvää pitää olla, että Suomen lakien ja ihmisoikeuksien noudattamista sekä hyvien tapojen kunnioittamista on vaadittava kaikilta.

Turvapaikanhakijoiden kotouttamisessa voidaan tehdä paha virhe, jos keskitytään pelkästään heidän tarpeisiinsa ja unohdetaan huolehtia paikallisväestön tarpeista, sanoi Punaisen Ristin kansainvälisen komitean johtaja, joka kävi Suomessa keväällä 2016. Hän korosti, että kotouttamisen voi tehdä ja siinä voi onnistua monella tavalla, mutta se ei onnistu, jos paikalliset kokevat, että heitä ei kohdella tasapuolisesti. ”Olemme nähneet saman ilmiön vuosien varrella monissa maissa, monissa eri konfliktitilanteissa. Ihmiset eivät lähtökohtaisesti ole rasistisia tai muukalaisvastaisia, mutta jos he kokevat, että heidän turvallisuutensa tai palvelunsa heikkenevät, ongelmia tulee varmasti.”

”Turvapaikanhakijoiden tarpeista on tietysti huolehdittava, mutta on tärkeää huolehtia myös paikallisen väestön terveyspalveluista, koulutuksesta ja asumisesta. Jos näiden ja turvapaikanhakijoiden palvelujen välillä ei ole tasapainoa, luodaan pohjaa muukalaisvastaisuuden nousulle”.

Mitä paremmin kohtelemme omia nuoriamme ja tänne muualta tulevia nuoria, sitä paremmin he löytävät paikan yhteiskunnassa. Ja sen turvallisempi on kaikkien tulevaisuus. Nuorille on tarjottava mielekästä tekemistä kutsuttiinpa sitä työksi tai muuksi. Tämä on keskeinen haaste systeemissä, jossa ihmistyön tarve vähenee.

Mitä taas tulee turvapaikan hakemisen syihin, on niihin puututtava. Lähi-idän ja Keski-Aasian väkivaltaisuudet johtuvat pitkälti USA-johtoisen lännen aseellisesta asioihin puuttumisesta. Tämän valtioiden hajottamisen ja valtioterrorin lopettaminen on välttämätöntä terrorismin lopettamiseksi. Suomi on pieni ratas, mutta EU on suuri ratas tässä valtioterrorismissa. Suomen on irtisanouduttava siitä. Valtioiden hajottamisen seurauksista vastuu kuuluu tekijöille.

IPU:n työ jatkuu monella tavalla vaativissa olosuhteissa. Talkootyöllä on korvattava rahan puutetta. Yhteistyömahdollisuudet samoja suuria tavoitteita ajavien puolueiden kanssa on selvitettävä pikimmiten.

Kun puoluerekisteröinti on selvä, keskeinen tehtävä on IPU:n ja sen tavoitteiden tunnetuksi tekeminen kaikille suomalaisille. Tarvitsemme edelleen sitkeyttä ja määrätietoisuutta. Voimme ottaa oppia menneestä ja erityisesti virheistä – myös muiden virheistä.

IPU:n vahvuus on yhteisesti sovituissa tavoitteissa ja niiden puolesta toimivissa ihmisissä.

Voimme nähdä palkan tekemästämme työstä olevan työssä itsessään. IPU:n työ kantaa vielä hyvin näkyvää hedelmää. IPU:n merkityksen huomaamme ainakin siten, että kuvittelemme tilanteen, jossa IPU:a ei olisi olemassa. Nyt se kuitenkin on. Olemme mukana kokonaisuudessa, joka on enemmän kuin osiensa summa. Pidetään huolta, että jälkipolvet ovat kiitollisia siitä, mitä IPU teki paremman tulevaisuuden hyväksi.

Pitää miettiä mitä IPU voi olla ja miten siihen päästään. Tarvitsemme hyvää henkeä ja työjakoa.

IPU:n nousu suureksi on kuin oma raha ja itsenäistyminen – ensin mahdotonta, sitten mahdollista, viimein välttämätöntä. Itsenäisyystaistelu loppuu vasta kun se on voitettu. Sen jälkeen jatkuu työ oikeudenmukaisemman, turvallisemman tulevaisuuden puolesta.

perjantai 5. elokuuta 2016

Työ ja toimeentulo on mietittävä uudestaan

”Posti irtisanoo, robotit vievät 70 ihmisen työt”, kertoo tuore pikku-uutinen. Uutinen on pieni, koska se on niin tavallinen.

Automaatio ja tuotannon tehostaminen vähentävät ihmistyötä. Työn väheneminen koskee myös palveluja, joiden piti työllistää. Teollisuus sekä jo aiemmin maa- ja metsätalous ovat olleet vähenevän ihmistyön aloja pitkän aikaa.

Pyrkimykset eläkeiän nostamiseen ja työurien pidentämiseen kertovat siitä, että vallitseva politiikka on pudonnut muutoksen kelkasta. Nykyisestä rahaa ja valtaa keskittävästä politiikasta hyötyville on vastenmielistä tunnustaa ilmeisiä tarvittavia muutoksia. Yhtä ilmeistä on, että valtapuolueet samaistuvat enemmän taloudelliseen eliittiin kuin kansalaisiin ja näiden tarpeisiin. Siksi politiikka on niin eriarvoistavaa ja vieraantunut todellisuudesta.

Kun kaikkien pärjääminen otetaan tavoitteeksi, on työtä jaettava uudelleen. Itse työn käsite on mietittävä uudestaan. Ihminen tarvitsee mielekästä tekemistä. On yhteinen etu, että kaikki työkykyiset voivat osallistua yhteiskunnan ja tulevaisuuden rakentamiseen. Yhteiskunnan ja päätöksentekijöiden vastuulla on, että tämä onnistuu. Nyt on paljon parannettavaa.

Kaikille ei enää riitä perinteistä kokoaikaista palkkatyötä. Siksi on suuri vääryys syyllistää työttömiä.

Työn tarjoamista vaikeuttavat huomattavasti nykyiset työn sivukulut. Ne on poistettava ja vastaavat maksut perittävä tuotannon jalostusarvon perusteella. Tämä tarkoittaa eräänlaista laajennettua robottiveroa. Ihmistyön sijasta rasitettaisiin siis taloudellisen toiminnan tuottoa kokonaisuudessaan.

Työn ja toimeentulon uudelleen miettiminen johtaa myös verotuksen ja eläkejärjestelmän uudistamiseen. Ansiotulot ja palkkatulot on laitettava samalle viivalle. Pienten tulojen – esim. alle 15 000 e vuodessa – tulee olla verovapaita. Suuria tuloja on verotettava suhteellisesti enemmän. Pitää kysyä miksi läheisten ihmisten hoitamisesta tai vapaaehtoistyöstä ei kerry eläkettä? Ja eikö kolmen-neljän tonnin kuukausieläkekatto olisi oikein?

Tullaan kysymykseen keiden ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään. Muutosta vaativan on vaadittava myös avoimempaa julkista keskustelua.

Kasvua ja työllisyyttä vaativaan höpötykseen ei pidä tyytyä. Mikään kasvu ei pelasta hyvinvointia, kun sen tulokset viedään maasta pois ja useimpien ulottumattomiin. Talouden kasvua saadaan aikaan helpoimmin kun korvataan ihmistyötä koneilla.

Kasvun sijasta on keskityttävä siihen, miten turvataan kaikkien pärjääminen ja kaikkien saatavilla olevat kunnolliset peruspalvelut. Kun kaikille järjestetään mahdollisuus osallistua, saadaan paradoksaalisesti ehkä sivutuotteena sitä kasvuakin. Kasvun itsetarkoituksellinen tavoittelu on kuitenkin tuhoisaa, kun se perustuu luonnonvarojen käytön jatkuvaan lisäämiseen.

Tasapainoisempi taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys vaatii Suomen osalta omaa rahaa ja itsenäistä lainsäädäntöä.