Kohti tasapainoa

Tulevan Sipilän hallituksen ohjelman vision mukaan kymmenen vuoden kuluttua ”Yhteiskunnassamme vallitsee luottamus”. Tätä sopii toivoa. Tuleva hallitus on kuitenkin vienyt luottamukselta pohjan pois jo ennen aloittamistaan.

Tuleva pääministeri ”vetoaa syvästi” hyväosaisiin esimerkin näyttämiseksi ja sanoo, että vahvojen ja hyväosaisten on kannettava muita suurempi vastuu. Hallitus ei korota suurimpien tulojen verotusta. Sen sijaan se leikkaa työttömiltä, opiskelijoilta ja lapsiperheiltä. Oikeutettua tyrmistystä on aiheuttanut se, että johtavat ministerit poseerasivat muutamia viikkoja sitten vaalien alla ”Koulutuksesta ei leikata”-kylttien kanssa ja nyt ovat leikkaamassa koulutuksesta 600 miljoonaa euroa.

Keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset ovat korostaneet, että tarvitaan kipeitä päätöksiä. Erityisen kipeältä saattaa tuntua se, että äänestäjiä on petetty pahasti. Tämä ei toki ole uutta. Perustuuhan viime vuosikymmenten politiikka Suomessa siihen, että maalta on viety sekä itsenäisyys että oma raha selkeästi valtiopetoksen merkit täyttävillä päätöksillä. Uusi hallitus osoittaa ainakin, että petoksen jatkumiseen voi luottaa.

Perussuomalaiset nousi suurpuolueeksi, koska sitä on moni pitänyt vaihtoehtona harjoitetulle politiikalle. Nyt perussuomalaiset toteuttaa hallitusohjelmaa, jonka mukaan ”EU:n jäsenyys on poliittinen valinta, joka kytkee Suomen läntiseen arvoyhteisöön”, ”EU on Suomelle tärkeä turvallisuusyhteisö”, ”Suomi kannattaa EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamista”, ”EU:n ja Yhdysvaltojen kauppa- ja investointikumppanuussopimuksen (TTIP) solmiminen on tärkeä tavoite” ja ”EU:n ulkopoliittinen yhtenäisyys on keskeistä sen kansainvälisen vaikutusvallan kannalta”.

Perussuomalaisten kipeä petos on juuri siinä, että se on esittänyt olevansa vaihtoehto, mutta ei sitä ole.

Hallitusohjelma toteaa, että ”Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteena on … turvata maamme itsenäisyys”. Kuitenkaan ei ole mitään itsenäisyyttä turvattavaksi. Suomen itsenäisyydestä on EU-jäsenyydessä luovuttu.

Hallitusohjelmassa on hyviä tavoitteita mm. eriarvoisuuden vähentämisestä ja vanhusten kotihoidon kehittämisestä. Niiden toteutumista sopii epäillä, koska rahoitus.

Alkava hallituskausi toivottavasti kypsyttää suomalaisia vaatimaan suoraa kansanvaltaa, siis sitovia kansanäänestyksiä. On päästävä avoimempaan julkiseen keskusteluun maamme tulevaisuuden vaihtoehdoista.

Itsenäisyyspuolue tulee tarjoamaan jatkossakin äänestäjille vaihtoehdon, joka ei petä. Suomi tarvitsee hyvinvoinnin ja kansanvallan perustaksi oman rahan ja itsenäisyyden.

Itsenäisyyspuolue sai koko maassa puoli prosenttia eduskuntavaalien äänistä, noin 13 500 ääntä. IPU oli yksi vaalien voittajista. IPU kasvatti äänimääräänsä kaikista puolueista neljänneksi eniten, yli kymmenellä tuhannella. Lähtötaso oli toki kovin alhaalla. Vaalitulos ei välttämättä tunnu voitolta, kun jäimme tavoitteesta, joka oli nousu eduskuntaan. Vaalitulokseen voi olla vähän pettynyt, mutta mielestäni kovin pettynyt ei kannata olla.

Voimme olla ylpeitä siitä, mitä olemme yhdessä tehneet. Meidän, siis IPU:n ihmisten ansiosta suomalaisille on ollut tarjolla todellinen vaihtoehto maatamme ja sen kansalaisten tulevaisuutta tuhoavalle politiikalle.

Mikä tärkeintä, tuo vaihtoehto on tarjolla edelleen. Ja sen tulee olla entistä näkyvämmin ja painavammin esillä. Nyt vaalien jälkeen on oikea aika tehdä tilannearvio. On syytä ottaa oppia menneestä ja miettiä tarkkaan, mitä teemme jatkossa.

Miksi sitten IPU sai vain puoli prosenttia äänistä? Syitä on monia. Näkyvyytemme oli parempi kuin aiemmin, mutta kuitenkin jäimme valtamedian syrjinnän alle. Käydyt vaalit eivät olleet reilut. Yksi merkittävät tekijä on syvälle moniin mieliin iskostunut ajatus äänten hukkaan menemisestä. Tuo vääristynyt käsitys äänestämisen tarkoituksesta on osaltaan johtanut siihen, että moni äänestää vastoin omaa etuaan.

Vaalituloksen perusteella käydään nyt hallitusneuvotteluja, joiden lopputulos on vielä auki. Todennäköistä on, että edellisessä eduskunnassa hallituksen ulkopuolella olleet ovat nyt hallituksessa. Se on toivottavaa, jotta äänestäjät näkevät mitä ovat tilanneet.

On tavallista todennäköisempää, että alkanut eduskuntakausi ei kestä neljää vuotta. Sen verran suuret tulevat olemaan paineet hallituspuolueita ja leikkauspolitiikkaa kohtaan noiden puolueiden sisältä.

IPU:n työllä on koko ajan vaikutusta. Suuri osa tuosta vaikutuksesta jää meiltä kaikilta pimentoon. Joka tapauksessa jo se on arvokasta, että eurovetoiselle politiikalle on tarjolla vaihtoehtoja. IPU:n joitakin tavoitteita – kuten perustulo ja pienten tulojen verovapaus - lainaavat monet muut puolueet ohjelmiinsa. Sekin on vaikuttamista.

IPU:n työ on edelleen eräänlaista perustuksen rakentamista. Se on samalla hyvin tärkeää ja epäkiitollista. Ilman kunnollista perustusta ei mikään rakennelma kestä. Ja nyt on kyse kestävämmän tulevaisuuden rakentamisesta Suomelle ja suomalaisille. Kun työtä tehdään talkoilla ja valtamedian syrjiessä, tarvitaan uskoa omaan asiaan. Nyt vaalien jälkeen jokainen miettii tavallaan, onko sitä uskoa riittävästi ja onko tässä kaikessa mieltä.

IPU:n tavoitteiden ja ohjelman ajankohtaisuus ja tärkeys ei ole hävinnyt mihinkään. Edelleen tarvitaan myös työtä noiden tavoitteiden puolesta.

Mikä voi olla tärkeämpää kuin tehdä työtä kaikkien pärjäämisen ja kestävämmän tulevaisuuden puolesta?

Aikataulun mukaan seuraavat vaalit ovat kuntavaalit huhtikuussa 2017. Valmistautuminen kuntavaaleihin on aloitettava pikimmin. On perustettava lisää paikallisosastoja ja etsittävä ehdokkaita.

IPU:n ensimmäinen haaste on koota puolueen uudelleen rekisteröintiin tarvittavat 5000 kannattajakorttia. Keräystyö voidaan hyödyntää IPU:n mainontana. Sen sijaan, että keräys olisi rasite, se siis voidaan nähdä mahdollisuutena.

IPU:n tulevaisuudesta

Aika on puolellamme. Elämme murrosaikaa, jossa kypsyy toisenlainen tulevaisuus. Nykyinen talousmalli on tuhoamassa itsensä. Demokratian ja vapauden nimissä on pystytetty harvainvaltainen järjestelmä, joka kiristää otettaan. Tuo otteen kiristäminen tapahtuu monin tavoin. Eriarvoistuminen ja köyhtyminen selitetään ikään kuin luonnonvoimien aikaansaamaksi, vaikka kyse on poliittisista päätöksistä. Ihmisten pitäisi tehdä enemmän töitä vähemmällä palkalla, vaikka samalla rakennetaan tehtaita, jotka eivät työllistä enää ketään. Rahasta – pikemminkin sen kasaamiseen erikoistuneista – on tehty isäntä, kun sen pitäisi olla väline ja renki.

Tässä ei ole meille uutta. Mutta on hyvä joskus muistuttaa itsellemme, miksi IPU on merkittävä puolue. Siksi, että meillä on olemassa vaihtoehto nykyiselle kurjistamispolitiikalle.

Aidon kansanvallan ja kaikkia koskevan hyvinvoinnin perustaksi tarvitaan valtiollinen itsenäisyys, siis ero eurosta ja EU:sta. Itsenäisyys ja puolueettomuus tarvitaan, jotta Suomi voi elää rauhassa ja olla turvallisuutta lisäävä tekijä pohjoisessa Euroopassa.

Ja todellakin - IPU on suurin Suomen itsenäistymistä ajava puolue!

Keskitytään omaan työhön ja mahdollisuuksiin – ei siis ongelmiin. IPU:lle tulee uudet nettisivut, piirien toiminta pitää vakiinnuttaa, tarvitaan paljon lisää paikallisosastoja, on syytä aloittaa valmistautuminen myös tuleviin eduskuntavaaleihin, 2018 presidentin vaalissa täytyy olla mukana ehdokas, joka vaatii Suomen itsenäistymistä ja puolueettomuuspolitiikkaa. Toivon myös, että me osaltamme huolehdimme, että noin vuoden sisällä toteutetaan kansalaisaloitekeräys, jolla vaaditaan kansanäänestystä EU-jäsenyydestä vuodelle 2017, jolloin Suomen itsenäistymisestä tulee kuluneeksi sata vuotta.

IPU:n linja on kestävällä pohjalla. Tärkeissä asioissa edelläkävijänä oleminen on vaivan arvoista. Olemme osa ratkaisua tulevien sukupolvien hyväksi.

Puoli prosenttia annetuista äänistä saanut Itsenäisyyspuolue (IPU) on suurin Suomen itsenäistymistä – siis EU:sta eroamista - ajava puolue. Kaikki uuteen eduskuntaan valitut puolueet kannattavat Suomen pysymistä eurossa ja EU:ssa.

Tilanne on näkökulmasta riippuen joko järkyttävä tai sitten jotakin muuta. Selvää on ainakin se, että Suomen uudelleen itsenäistymistä kannattaa huomattavasti suurempi joukko kansalaisia kuin IPU:n äänimäärä kertoo. Äänestyspäätöksiä on selvästikin tehty paljolti muilla perusteilla, kuin kannattamalla ajatusta Omalla rahalla tulevaisuuteen, joka oli IPU:n vaalilause.

Reiluja vaaleja ei ollut, joten IPU:n ja muiden ilman puoluetukia toimivien haastajapuolueiden viestit jäivät valtapuolueiden varjoon.

Nyt kasataan hallitusta, jossa toivottavasti ovat mukana edellisen eduskunnan oppositiopuolueet. Äänestäjät ja muutkin näkevät ajan myötä mitä on tilattu. Uusikin hallitus on lähinnä EU:n hallinto Suomessa. Politiikan suuressa linjassa ei ole näkyvissä merkittävää muutosta, koska asiat päätetään edelleen suurelta osin Brysselissä.

Valtion itsenäisyys tarkoittaa muista valtioista riippumatonta lainsäädäntövaltaa, itsenäistä tuomioistuinlaitosta ja omaa ulkopolitiikkaa. Näitä ei EU-Suomella ole.

Puoli prosenttia eduskuntavaalien äänistä on aika vähän. Olla suurin maamme itsenäistymistä ajava (puoluerekisteriin palaava) puolue on sen sijaan aika paljon enemmän.

IPU:n ihmiset voivat omalla työllään ja yhdessä hyväksyttyihin tavoitteisiin nojaten huolehtia siitä, että eurottumispolitiikalle on tarjolla perusteltu vaihtoehto. Kyse on valtiollisen itsenäisyyden palauttamisesta toimivan kansavallan ja kaikkia koskevan hyvinvoinnin perustaksi. Kyse on myös Suomen pelastamisesta sotiin vievältä EU- ja Nato-seikkailulta.

IPU:n ekologinen lokero puoluekentässä on osittain hukassa. Tämä on ymmärrettävää, koska puolueiden jako oikeistoon ja vasemmistoon on vanhentunut, eikä uudenlaista jaottelua ole vielä muodostunut. IPU on yhtiövallan ja kansanvallan kamppailussa kansanvallan – ja suoran demokratian – puolella.

Vajaat sata vuotta sitten kerättiin romukuparia, jotta vasta itsenäistyneeseen Suomeen saataisiin ostettua kuningas Saksasta. Kuningas Väinö ensimmäistä ei tullut kuitenkaan.

Jatkosodassa Suomen johto ripusti maamme kohtalon natsi-Saksan menestykseen. Tunnetuin tuloksin. Suomi onneksi säästyi saksoittumiselta, miehitykseltä ja jakamiselta.

Nyt Suomi on poliittisen eliitin toimin laitettu Euroopan unionin pakkopaitaan. On luovuttu valtiollisesta itsenäisyydestä – on siis alistettu lainsäädäntö, tuomioistuimet ja ulkopolitiikka EU:lle. On luovuttu omasta rahasta ja sen myötä itsenäisestä talouspolitiikasta. Yhteiskuntapolitiikan suunta ei ole omissa käsissä. Tästä suomalaiset maksavat yli tuhat miljoonaa euroa vuodessa EU:lle. Todelliset kustannukset hyvinvointiyhteiskunnan tuhoamisesta ja kansallisomaisuuden ryöstöstä ovat moninkertaiset.

EU on eurooppalainen ruutitynnyri. Sen politiikka näyttää pehmeältä, mutta tulokset - eriarvoisuus ja köyhyys – ovat tappavia. Käsillä olevia ongelmia ovat eriarvoisuuden lisäksi muiden muassa yhtiövallan yliote kansanvallasta ja kestämätön luontosuhde. Näissä asioissa EU on ongelma, ei ratkaisu. EU on suurten jäsenmaiden – nykyisin lähinnä Saksan – ja suuryritysten ohjaama harvainvalta. Sen kulissit ovat komeat, mutta elinvoima heikko.

On tutkimisen ja miettimisen arvoista, miksi Suomessa ripustaudutaan tuhoon tuomittuihin hankkeisiin yhä uudestaan. Pitkä alamaisuuden perinne ja johdon heikko itsetunto tuskin selittävät kaikkea.

Eurooppa-päivä 9.5. on täynnä tyhjiksi jääneitä lupauksia. EU on varastanut Eurooppa-käsitteen itselleen. Loukkaus häpäisee vain esittäjänsä tässäkin tapauksessa.

Euroopan rikkaus on sen moninaisissa kulttuureissa, kielissä ja historioissa. Euroopan mahdollisuudet – missä ne ovatkaan – eivät ole ainakaan nykyisen EU-harvainvallan jatkamisessa.

Tarvitaan tasapainoa ihmisten välille, talouden ja markkinoiden alistamista ihmistä palvelemaan ja tasapainoa ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille. Yksinkertaista mutta ah niin vaikeaa.

Työkään ei ole niin kuin ennen. Tuotannon ja ihmistyön yhteys on – ei vielä kokonaan katkennut mutta – muuttunut. Tuotannon väheneminen vähentää kylläkin työpaikkoja, mutta yhtälö ei välttämättä toimi toisin päin. Tuotannon lisääminen ei siis tuo lisää työtä.

Vuoden 1990 jälkeen Suomen kokonaistuotanto (BKT) on kaksinkertaistunut. Samaan aikaan tehtyjen työtuntien määrä on pysynyt ennallaan. Yhä on silti vallalla ajatus, että kasvu tuo työtä ja vieläpä hyvinvointiakin. Näin on ollut 1980-luvulle asti, mutta ei ole enää.

Hyvinvoinnin mittarit kääntyivät laskuun jo 1980-luvun jälkipuoliskolla. Kokonaistuotanto on sen jälkeen kasvanut paria eurolamaa lukuun ottamatta.

Suomesta on hävinnyt 80 000 teollista työpaikkaa vuoden 2007 jälkeen. Rikkaissa teollisuusmaissa työttömien määrä on samaan aikaan kasvanut yli 50 miljoonalla. Samalla myös miljonäärien määrä on kasvanut.

Niin sanottu globalisaatio on merkinnyt työn siirtymistä hikipajoihin, usein orjuutta muistuttaviin olosuhteisiin. Se on merkinnyt myös varallisuuden keskittymistä harvojen käsiin.

Meneillään on uudenlainen riiston aika. Riistäjinä eivät ole niinkään valtiot, kuin ylikansallisesti toimivat yritykset, sijoittajat ja pankit. Tämä uudenlainen siirtomaavalta alistaa lähes kaikkien maiden kansalaisia. Rikkaiden maiden riisto on peitetty velkaan, joka on lankeamassa maksuun muuallakin kuin Kreikassa.

EU-maiden kokonaisvelka on lähes viisinkertainen niiden kokonaistuotantoon verrattuna. Keinottelutalous on ottanut niskalenkin reaalitaloudesta. Siitä kertoo, että maailman pankkien taseissa olevien johdannaisten arvo on kymmenkertainen maailman kokonaistuotantoon verrattuna.

Nykyinen talousmalli perustuu velkarahaan ja sen tuomaan kasvun pakkoon. Tämä malli on kuilun partaalla.

Suomessa todellinen työttömien määrä on lähes puoli miljoonaa. Uusista työpaikoista n. 80 prosenttia on osa-aikaisia tai muuten epätyypillisiä. Kuitenkin tekemätöntä työtä on paljon. Hoitoaloille tarvittaisiin kipeästi lisää tekijöitä, rakennusten korjausvelka on Suomessa jopa 50 000 miljoonaa euroa, huonokuntoiset tiet odottavat korjaajiaan. Vanhentuneen energiajärjestelmän uudistaminen tarjoaisi paljon uutta työtä. Omavaraisuuden lisääminen toisi työtä monella muullakin alalla.

Miksi siis työttömyys yhä kasvaa? Kyse on harjoitettavasta politiikasta. Valtio on kuohittu ja viety pankkien lainajonoon yritysten ja yksityishenkilöiden seuraksi. Markkinoista, joiden pitäisi olla valtion ja kansalaisten renki, on tehty isäntä. Niin kauan kuin näin on, ei näy muutosta parempaan työllisyyden tai hyvinvoinnin suhteen.

Rahan hallinta kuuluu valtiolle. Sen tulee olla aktiivinen toimija, jotta tärkeät työt tulevat tehdyiksi ja kaikkien pärjääminen voidaan turvata.

Nykyisen poliittisen ja taloudellisen riiston lopettaminen on kansalaisten käsissä. Se jatkuu niin kauan kuin sitä siedetään. Ja vain niin kauan.