Kohti tasapainoa

MTV3:n 45 minuuttia-ohjelman mukaan EU:n keskuspankkijärjestelmässä on useiden kymmenien miljardien eurojen riski. Ohjelman mukaan tätä on yritetty vähätellä ja peitellä. Suomen koskevien näiden peiteltyjen riskien suuruus on jokaista suomalaista työllistä kohden arviolta yli 20 000 euroa.

Kun Suomea liitettiin Euroopan unioniin, meille kerrottiin, että emme pärjää yksin. EU:n ulkopuolella Suomen väitettiin muuttuvan "albaniaksi", siis kehitysmaaksi. Väitettiin, että EU-jäsenyys tuo 100 000 työpaikkaa, valtavasti ulkomaisia sijoituksia ja mahdollistaa hyvinvointiyhteiskunnan pystyssä pitämisen.

Luvattiin myös, että Suomen itsenäisyys vain vahvistuu EU:ssa ja saamme jatkossakin päättää itse niin sosiaaliturvasta kuin muistakin keskeisistä asioista. Suomen luvattiin saavan EU:lta rahaa enemmän kuin sinne maksamme.

Käytännössä kaikki unionistien lupaukset EU-jäsenyyden hyödyistä ovat osoittautuneet perättömiksi.

Euro-propaganda kyllä on toiminut erinomaisesti, kun avointa julkista keskustelua EU-asioista ei ole ollut. Monet suomalaiset eivät tiedä vieläkän, että Euroopan talousaluesopimus (Eta) takaa liikkumiseen ja kaupankäyntiin samanlaiset olosuhteet kun EU-jäsenyys. Suomi voi siirtyä EU-jäsenyydestä Eta-sopimukseen kun niin haluaa. Kauppa toki käy ja ihmiset liikkuvat ilman Eta-jäsenyyttäkin.

Suomalaiset ovat maksaneet EU:lle jäsenmaksuina miljardeja euroja enemmän kuin olemme saaneet takaisin maatalous-, ym tukina. Ja mistä olemme maksaneet? Siitä, että EU tuhoaa suomalaisen yhteiskunnan perustaa romuttamalla yhteisvastuuseen perustuneen pohjoismaisen hyvinvointimallin. Emme ole saaneet EU-jäsenyydestä mitään sellaista hyvää, mitä emme olisi saaneet EU:n ulkopuolella.

Suomi ei ole eikä ole koskaan ollut "pohjoismainen demokratia" kuten vaikkapa Ruotsi. Suomella on omanlaisensa poliittinen kulttuuri, jota leimaa näennäisdemokratia, rakenteellinen korruptio ja keskustelukulttuurin puuttuminen. Tämän tuloksena Suomi on ainoa pohjoismainen euromaa ja vajoamassa Euroopan tyhjiin imetyksi peräkyläksi.

Suomen kokonaisvastuita ja riskejä eurokriisissä ei ole uskottavasti kerrottu. Kaikkiaan ne ovat kuitenkin kymmeniä miljardeja euroja.

Jos käy niin, että Suomen takausvastuut eurokriisiin lankeavat maksettaviksi, niitä ei pidä maksaa. Vastuu kriisituista kuuluu päättäjille, jotka ovat tehneet sitoumukset kansalaisilta kysymättä ja vastoin kansalaisten selkeän enemmistön tahtoa.

Minimivaatimus on, että jos kriisituet lankeavat maksettaviksi, järjestetään Islannin tapaan kansanäänestys siitä, maksetaanko vaiko ei. Islantilaiset tyrmäsivät kansanäänestyksessään keinotelleiden pankkien tappioiden maksattamisen veronmaksajilla. Eurokriisissä on perimmiltään kyse samasta asiasta.

Transparency International on Berliinssä toimiva
kansainvälisten liikeyritysten omistama järjestö. Se listaa
maailman maat järjestykseen niissä olevan korruption
perusteella.

Suomi on ollut vähiten korruptoituneiden maiden joukossa.
Usein jopa ykkösenä. Kuten muissakin mittauksissa, mittauksen
tulos riippuu tässäkin tapauksessa siitä, mitä mitataan ja
miten.

Kansainvälisten yritysten kannalta haitallista korruptiota on
se, mikä haittaa liiketoimintaa. Sellaista on vaikkapa
virkamiesten lahjominen. Se aiheuttaa kustannuksia. Sen sijaan
rakenteellinen korruptio voi olla jopa hyödyksi liiketoimille.
Rakenteellista korruptiota on lakien ja säädösten venyttäminen
joidenkin eduksi tai vallan, asemien ja julkisten varojen
jakaminen esim. poliittisin perustein.

Transparencyn korruptiomittaus ei tunnista rakenteellista
korruptiota. Suomen lakikaan ei sitä kiellä. Rakenteellinen
korruptio on siis ainakin suurelta osin laillista.

Suomen poliittinen järjestelmä on rakenteellisen korruption
läpitunkema. Valtapuolueiden käytössä ovat puoluetuki,
puoluekuri ja poliittiset virkanimitykset. Kuvaa täydentää
julkisten varojen jakaminen valtapuolueiden järjestöille ja
median hallinta. Se on tarkoittanut, että avointa julkista
keskustelua ei ole käyty niistä asioista, jotka ovat
vallanpitäjille kiusallisimpia.

1970-luvun alussa luotua, verovaroista maksettavaa
puoluetukea perusteltiin sillä, että sen piti tehdä puolueet
riippumattomiksi elinkeinoelämästä. Näemme nyt, että
elinkeinoelämän järjestöt ja yritykset rahoittavat
valtapuolueita merkittävästi. Kansanedustajien lukumäärän
mukaan maksettava, nyt noin 40 miljoonan euron vuotuinen
puoluetuki on kylläkin tehnyt valtapuolueet riippumattomiksi
kansalaisista. Jopa omista jäsenistään. Valtapuolueet voivat
ostaa äänet vaaleissa äänestäjien maksamilla verorahoilla.
Tätä helpottaa, että samat puolueet hallitsevat suurta osaa
mediasta.

Puoluekuri on vielä varmistamassa, että valitut edustajat
varmasti toimivat kuten hyväveliverkostot haluavat. Vaikka
Suomen perustuslain 29 § selkeästi kieltää puoluekurin,
valtapuolueet määräävät yleisesti miten kansalaisten vaaleissa
valitseman edustajan on eduskunnassa äänestettävä.
Uutiskynnyksen ylittää äänestys, jossa kansanedustaja voi
äänestää miten haluaa.

Rakenteellinen korruptio selittää Suomen nykytilan. Se
selittää, miksi on tehty ja tehdään kansalaisten enemmistön
tahdon vastaisia päätöksiä ja miten on mahdollista, että
sellaisia voidaan tehdä.

Kansalaisten enemmistön tahdon vastaisista päätöksistä
esimerkiksi käy kolme asiakokonaisuutta. Eriarvoisuutta
lisäävä politiikka, vallan siirtäminen Suomesta EU:lle ja
Suomen sitominen sotilaalliseen liittoutumiseen EU:n ja
Naton kautta.

Kansalaisten tahto ei ratkaise poliittisten päätösten
sisältöä, koska vallanpitäjät samaistuvat enemmän
taloudelliseen eliittiin kuin äänestäjiinsä. Kansalaisten
enemmistön tahdon vastaisia päätöksiä on mahdollista tehdä,
koska päättäjät eivät ole riippuvaisia äänestäjistään, vaan
ovat luoneet systeemin, joka voi hallita julkisuutta ja ostaa
äänet vaaleissa.

Tällainen demokratian, kansanvallan rappio kestää aikansa.
On luultavaa ja toivottavaa, että monilla suomalaisilla on
mielikuva toisenlaisesta politiikasta. Aidommasta
demokratiasta, joka pyrkii avoimen julkisen keskustelun
kautta löytämään kestäviä ratkaisuja yhteiskunnallisiin
ongelmiin. Ja joka aidosti kuuntelee kansalaisia. Laillisuuden
lisäksi on kysyttävä mikä on oikein ja mikä väärin. Ja kenen
ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään.

Uuden kirjansa juuri esitellyt Björn Wahlroos sai runsaasti
huomiota näkemyksilleen. Wahlroos loi suuromaisuutensa pohjan
myymällä pankkiiriliike Mandatumin yli kaksinkertaiseen
markkina-arvoon Sampo-Leonialle. N. 400 miljoonaa markkaa
ylihintaisen ostopäätöksen teki Lipposen johtama hallitus.

Wahlroos siis loi omaisuutensa kansallisomaisuuden
laillistetulla ryöstöllä. Nyt keinottelutaloudessa
menestynyt Wahlroos irvailee julkisen terveydenhoidon
surkeutta. Onhan sen tila surkea, kun parikymmentä vuotta
on harjoitettu politiikkaa, jota Wahlroos ja kumppanit ovat
halunneet. On vapautettu pääomien siirtely, siirretty
tuotanto halpamaihin, alennettu suurituloisimpien verotusta
ja kurjistettu peruspalveluja.

Suorastaan irvokas on Wahlroosin toteamus, että "emme enää
elä samanlaisessa lintukodossa kuin aikaisemmin". Wahlroos
on itse rahoittanut ja neuvonut lintukodon tuhoamisen
toteuttaneita vallassa olleita ja olevia puolueita.
Wahlroos ei näe hyvinvointivaltiolla tulevaisuutta. Ei sillä
olekaan tulevaisuutta nykyisen politiikan vallitessa. Siksi
niin monet suomalaiset haluavat muuttaa politiikan suuntaa.

Joihinkin Wahlroosin näkemyksiin voi yhtyä. Wahlroos haluaa
vallan hajauttamista. Se on oikea vaatimus. Raha on myös
valtaa. Vallan hajauttaminen merkitsee siis myös pääomien
hajauttamista ja niiden keskittämisen torjumista. Tätä
Wahlroos tuskin kuitenkaan tarkoitti.

Enemmän tarvitaan keskustelua tulevaisuudesta ja siitä,
millaista yhteiskuntaa halutaan rakentaa. Keskustelun
puutteeseen Wahlroos tuo myönteistä säpinää. Hän osoittaa
puheillaan ja toimillaan, että muutosta tarvitaan. Tosin
monelta osin toiseen suuntaan kuin Wahlroos tahtoo.

Tasapainoinen yhteiskunta pyrkii vähentämään yhteiskunnallisia
jännitteitä ja rakenteellista väkivaltaa. Terveessä
yhteiskunnassa on tilaa kaikille, mutta siinä ei ole
rosvoparoneita. Terveessä yhteiskunnassa on kaikkien
pärjääminen asetettu harvoja hyödyttävän kilpailun edelle.

Suomessa on tehty vain oikeita ja hyviä poliittisia
ratkaisuja. Näin on, jos on uskominen niitä, jotka ovat
päätöksiä parin menneen vuosikymmen aikana tehneet. Usein
kyseessä on ollut niin sanottu ainoa vaihtoehto. Avointa
julkista keskustelua vaihtoehdoista ei juuri ole ollut.
Tuloksena on aito hölmöläistarina, joka ei naurata.
Seuraava lista Suomen tiestä Uudeksi Hölmöläksi on
puutteellinen, mutta suuntaa antava.

1. Eläkevarojen sijoittaminen Hedge-rahastoihin ja muihin
korkean riskin sijoituksiin yhä enemmän Suomen
ulkopuolelle. Vaarana on eläkerahastojen katoaminen savuna
ilmaan.

2. Kansallisomaisuuden polkumyynti suurelta osin
ulkomaisille sijoittajille. Esim. Kemira Agron myynnistä
valtio sai n. 200 miljoonaa ? v. 2007. Myydyn omaisuuden
arvo on tuhansia miljoonia euroja. Kaupassa meni myös yksi
maailman puhtaimmista fosfaattiesiintymistä.
Fosforilannoitteen raaka-aineena käytetyn fosfaatin
maailmassa tunnetut varannot loppuvat lähivuosikymmeninä.
Kyseisen Kemira-myynnin norjalaisyhtiölle hoitanut
konsultti palkittiin miljoonan euron onnistumispalkkiolla.
Valtio möi Talvivaaran kaivosalueen yhdellä eurolla. Nyt
valtion omaisuusyhtiö Solidium sijoittaa Talvivaaraan
20 miljoonaa euroa ja saa sillä pienen siivun yhtiöstä.
Kaivosten aiheuttamat ympäristövahingot jäänevät
veronmaksajien maksettaviksi.

3. Viennin varaan jättäytyminen. Kokonaisia tuotannonaloja
on ajettu alas ja niiden tuotanto siirretty halpamaihin.
Kotimarkkinatuotannon osuus kokonaistuotannosta on
romahtanut 1980-luvun lopun n. 45 prosentista alle
kymmeneen prosenttiin. Viennin veto on hiipunut mm.
kalliin euron takia. Nyt tuonti on vientiä suurempi.
Ilman omaa talouspolitiikkaa ja rahaa Suomella ei
ole juuri välineitä korjata asiaa.

4. Velkakriisin hyväuskoiseksi maksumieheksi ryhtyminen.
Hyvinvointipalveluja leikataan, veroja korotetaan ja
Metsähallituksen - siis suomalaisten - maita myydään jotta
voidaan rahoittaa saksalaisten ja ranskalaisten pankkien
pelastamista Kreikan ja euron kriisistä.

5. Ydinvoiman lisärakentaminen vastoin kansalaismielipidettä.
Monet länsimaat luopuvat ydinvoiman käytöstä. Suomessa
rakennetaan lisää. Samalla laiminlyödään uusiutuvaan
energiaan perustuvan energiajärjestelmän rakentaminen. Tämä
valtava ajankohtainen mahdollisuus toisi paljon työtä,
lisäisi omavaraisuutta sekä huoltovarmuutta ja olisi tulevien
sukupolvien kannalta kestävä ratkaisu.

6. Puolueettomuuspolitiikan hylkääminen ja sotilaallinen
liittoutuminen. Sotilaallisella liittoutumisella hankitaan
kuviteltua turvaa olematonta uhkaa vastaan. Suomi on
sitoutunut EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.
EU-Suomi joutuu mukaan kaikkiin EU:n sotiin ja kriiseihin.
Hornet-hävittäjien saattaminen Nato-kelpoisiksi maksaa 1500
miljoonaa euroa. Tällä summalla parannetaan USA:n
viestijärjestelmistä riippuvaisten suomalaiskoneiden
käytettävyyttä kaukaisissa sodissa. Samalla heikennetään
Suomen turvallisuutta. Suomi ei voi olla uhka Venäjälle,
mutta sellainen mahdollisuus, että Suomea ja sen aseita
käytettäisiin joskus Venäjää vastaan, on uhka, jota Venäjä
ei hyväksy. Mikään suurvalta ei hyväksy sen pienten naapurien
käyttämistä itseään vastaan. Tätä perusasiaa ei Suomen ns.
eliitti ole ymmärtänyt.

7. Peruspalvelujen yksityistäminen EU:n ohjaamalla tavalla.
Seurauksena kansalaisten eriarvoistuminen ja palvelujen
heikkeneminen. Kuntaliitoksia käytetään tämän politiikan
välineenä, kun pyritään luomaan suuria kuntia, joissa
palvelujen kilpailuttaminen ja yksityistäminen onnistuu
parhaiten.

8. Eriarvoisuutta kasvattava politiikka vastoin kansalaisten
enemmistön tahtoa. Seurauksena rikkaiden rikastuminen ja
köyhien köyhtyminen. Äärimmäinen ahneus hyväveliverkostojen
tukemana ja leipäjonojen syntyminen. Näkyvissä
yhteiskunnallinen törmäys.

9. Euron käyttöönotto ja luopuminen omasta rahasta ja
talouspolitiikasta. Seurauksena se, ettei talouden
kehitykseen voida vaikuttaa kotimaisin päätöksin.
Itsenäinen Suomi pärjäisi omalla rahalla ja keskuspankilla
jopa ilman ulkomaista velkaa.

10. EU-jäsenyys, joka merkitsi luopumista omasta
itsenäisestä lainsäädäntövallasta niiltä osin kuin EU
päättää asioista. EU on suurten jäsenmaiden ja
suuryritysten johtama harvainvalta ja suurvaltahanke.
Maksamme yhä enemmän siitä, että EU-jäsenyys tuhoaa
suomalaisen yhteiskunnan perustaa. Päätösvallan
siirtäminen Suomesta EU:lle jatkuu yhä.

Veikkausvoittovaroja jaettiin äskettäin nuorisöjärjestöille
kulttuuriministeri Arhinmäen tekemällä päätöksellä yli 11
miljoonaa euroa. Huomiota herättävä on se vuosittain
toistunut tosiasia, että Kokoomuksen, SDP:n ja Keskustan
nuorisojärjestöt saivat tässä jaossa kukin yli miljoona
euroa. Muiden eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt joutuivat
tyytymään pienempiin summiin tai murusiin.

Raha-automaattiyhdistys, RAY on Veikkauksen ohella toinen
rahapelimonopoli Suomessa. Veikkaus ja RAY ovat poliittisessa
ohjauksessa ja niiden varat siis verovaroihin verrattavia
julkisia varoja. RAY:n varoja jaetaan vuosittain miljoonia
euroja järjestöille, jotka ovat suoraan tai välillisesti
suurimpien puolueiden käsissä.

Tämä rahanjako on ilmeisesti laillista. Sen sijaan on syytä
kysyä onko oikein, että julkisia varoja jaetaan puolueiden
järjestöille ilman kunnollista julkista keskustelua. On
syytä muistaa, että eduskuntapuolueet jakavat keskenään
vuotuista puoluetukea verovaroista yli 40 miljoonaa euroa.

Veikkauksen ja RAY:n varojan jako puoluejärjestöille on
selvästikin rakenteellista korruptiota. Rakenteellisen
korrution yksi määritelmä kertoo sen olevan toimintaa,
jossa valtaa, etuja tai julkisia varoja jaetaan esim.
poliittisin perustein. Toisen määritelmän mukaan
rakenteellinen korruptio tarkoittaa käytäntöjä, joilla
lakia venytetään ja tulkitaan omaksi eduksi.

Euroopan neuvoston - joka siis ei ole EU:n elin - korruption
vastainen toimielin Greco vertasi taannoin Suomea
rakenteellisessa korruptiossa Valko-Venäjään.

Miksi lähes 40 prosenttia suomalaisista ei halua nimetä mitään
suosikkipuoluetta ja lopuistakin monet ovat epävarmoja
puoluekannastaan? Miksi äänestysprosentit ovat runsaat
parikymmentä vuotta laskeneet - poikkeuksena viimekeväiset
eduskuntavaalit?

Vastaus edellisiin kysymyksiin on: suurimpien puolueiden
sisällä on enemmän linjaeroja kuin noiden puolueiden välillä.

Todellinen jakolinja ei kulje oikeisto-vasemmisto-akselilla
vaan suhtautumisessa niin sanottuun globalisaatioon - vallan
siirtämiseen kansalaisilta ja valtioilta suuryhtiöiden ja
-sijoittajien käsiin - ja EU-jäsenyyteen. Tässä suhteessa
jakautuminen on valtapuolueiden sisällä suurempi kuin niiden
välillä.

Vaikka puolueen eduskuntaryhmä olisi yhtenäinen kuten
näyttää Keskustan ja Sosialidemokraattien osalta olevan,
äänestäjäjoukko on kaikkea muuta. Siksi Kiviniemi lähtee.
Kyse ei ole naamasta vaan politiikasta. Todellista muutosta
Keskustaan politiikkaan silti tuskin tulee, vaikka naamat
vaihtuvatkin.

Perussuomalaisten suurvoitto eduskuntavaaleissa tuli
vastalauseena vaihtoehdottomuudelle ja hätähuutona
poliittisen muutoksen puolesta. Tuskin oli sattumaa,
että maan valtamedia nosti Perussuomalaiset
valtapolitiikan haastajaksi parin eduskuntavaaleja
edeltäneen vuoden aikana. Ja jytky tuli. Nyt on
vallanpitäjillä virallinen oppositio, joka ei kuitenkaan
ole uhka nykyisen politiikan jatkumiselle.
Perussuomalaisista tuli nopeasti vanha puolue. Oman vallan,
aseman ja tulojen turvaaminen on ykkösasia. Puolueen
kansanedustajissa on EU-jäsenyyden sekä Nato-jäsenyyden
kannattajia ja vastustajia. Puolueen linja on median
mukaan EU-jäsenyyttä ja euroa vastaan, vaikka puolueen
puheenjohtaja vakuuttaa, että Perussuomalaiset eivät vaadi
eroa eurosta eikä EU:sta. Tällaista nykyisen politiikan
jatkumisen kannalta vaaratonta oppositiota valtarakenne
tarvitsee.

Kokoomus näyttää valtapuolueiden joukossa poikkeukselta.
Sen julkisuuskuva on puhtoinen, nuorekas, menestyksen
kyllästämä. Kuitenkin myös Kokoomuksessa on kuohuntaa.
Puolue on sitonut itsensä nykyiseen eriarvoisuutta
kasvattavaan talousmalliin ja epäonnistuneeseen euroon.
Tulevaisuus tuo Kokoomukselle muutakin kuin menestystä.

Eduskuntaan pyrkivät puolueet ovat omanlaistensa
haasteiden edessä. Tunnettuus ja uskottavuus on hankittava
ilman puoluetukia. Itsenäisyyspuolueella on selkeä ohjelma,
joka perustuu maamme valtiollisen itsenäisyyden
palauttamiseen EU:sta irtautumalla ja sotilaallisen
liittoutumisen lopettamiseen. Aika on IPU:n ja sen
tavoitteiden puolella.