keskiviikko 13. toukokuuta 2015

IPU on suurin Suomen itsenäistymistä ajava puolue

Puoli prosenttia annetuista äänistä saanut Itsenäisyyspuolue (IPU) on suurin Suomen itsenäistymistä – siis EU:sta eroamista - ajava puolue. Kaikki uuteen eduskuntaan valitut puolueet kannattavat Suomen pysymistä eurossa ja EU:ssa.

Tilanne on näkökulmasta riippuen joko järkyttävä tai sitten jotakin muuta. Selvää on ainakin se, että Suomen uudelleen itsenäistymistä kannattaa huomattavasti suurempi joukko kansalaisia kuin IPU:n äänimäärä kertoo. Äänestyspäätöksiä on selvästikin tehty paljolti muilla perusteilla, kuin kannattamalla ajatusta Omalla rahalla tulevaisuuteen, joka oli IPU:n vaalilause.

Reiluja vaaleja ei ollut, joten IPU:n ja muiden ilman puoluetukia toimivien haastajapuolueiden viestit jäivät valtapuolueiden varjoon.

Nyt kasataan hallitusta, jossa toivottavasti ovat mukana edellisen eduskunnan oppositiopuolueet. Äänestäjät ja muutkin näkevät ajan myötä mitä on tilattu. Uusikin hallitus on lähinnä EU:n hallinto Suomessa. Politiikan suuressa linjassa ei ole näkyvissä merkittävää muutosta, koska asiat päätetään edelleen suurelta osin Brysselissä.

Valtion itsenäisyys tarkoittaa muista valtioista riippumatonta lainsäädäntövaltaa, itsenäistä tuomioistuinlaitosta ja omaa ulkopolitiikkaa. Näitä ei EU-Suomella ole.

Puoli prosenttia eduskuntavaalien äänistä on aika vähän. Olla suurin maamme itsenäistymistä ajava (puoluerekisteriin palaava) puolue on sen sijaan aika paljon enemmän.

IPU:n ihmiset voivat omalla työllään ja yhdessä hyväksyttyihin tavoitteisiin nojaten huolehtia siitä, että eurottumispolitiikalle on tarjolla perusteltu vaihtoehto. Kyse on valtiollisen itsenäisyyden palauttamisesta toimivan kansavallan ja kaikkia koskevan hyvinvoinnin perustaksi. Kyse on myös Suomen pelastamisesta sotiin vievältä EU- ja Nato-seikkailulta.

IPU:n ekologinen lokero puoluekentässä on osittain hukassa. Tämä on ymmärrettävää, koska puolueiden jako oikeistoon ja vasemmistoon on vanhentunut, eikä uudenlaista jaottelua ole vielä muodostunut. IPU on yhtiövallan ja kansanvallan kamppailussa kansanvallan – ja suoran demokratian – puolella.

Ei kommentteja: