maanantai 17. maaliskuuta 2014

Umpikujahallituksen ulkopolitiikkaa

Ei riitä, että Kataisen umpikujahallitus on ajanut maan taloudelliseen kriisiin, nyt myös ulkopolitiikka - pienen valtion elämän ja kuoleman kysymys – on umpisolmussa. Sitä on toki solmittu pitkän ajan kuluessa. EU-jäsenyyden myötä olemme osallisina suurvaltojen eturistiriidoissa Ukrainassa. EU:n mahdollisesti toteuttamat talouspakotteet puraisevat ensimmäisinä ja kipeimmin Suomea, jolla ei ole Ukrainan tilanteen syntyyn osaa eikä arpaa. Lääkkeeksi tarjotaan Natoon liittymistä, joka pahentaisi tilannetta entisestään.

Pääministeri Katainen ilmoitti saksalaislehden haastattelussa, että Suomi ei ole puolueeton maa. Todella suuria poliittisen linjan muutoksia on siis tehty kansalta kysymättä. Kataisen lausunnosta voi olla sikäli tyytyväinen, että sen pohjalta asioista on mahdollista puhua niiden oikeilla nimillä. Itsenäisyyspuolue on koko olemassaolonsa ajan todennut, että EU:n jäsenenä Suomi ei ole sen enempää puolueeton kuin itsenäinenkään. Kummankin asiantilan palauttaminen on IPU:n tavoitelistalla.

Kun Suomen menneen puolueettomuuspolitiikan hyvät ja huonot puolet asetetaan vastakkain, vaaka kellahtaa voimakkaasti hyvän puolelle. Vaikeissa oloissa syntynyt ja koeteltu puolueettomuus piti Suomen suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella. Noissa ristiriidoissa pienillä mailla on tunnetusti vähän voitettavaa ja paljon hävittävää. Huonojakin puolia puolueettomuudesta varmasti löytyy, mutta niiden suuruusluokka on toinen kysymys. Varmaankin sotilaallista voimaa ihailevat mielensäpahoittajat kärsivät henkisesti menneistä puolueettomuuden vuosikymmenistä. Maan ulkopoliittisen linjan muutokseen nuo kärsimykset eivät kuitenkaan anna syytä tai oikeutusta.

Puolustusministeri Haglund on pääministerin kanssa samoilla linjoilla Ylelle antamassaan haastattelussa: ” On hyvä muistaa, että me olemme EU:n jäsen ja hyvin tiiviissä kumppanuudessa Naton kanssa. Ei siis ihan neutraaleja enää tänä päivänä, jos ihan rehellisesti puhutaan.” Ilmeisesti Haglundinkaan mielestä hivuttamalla toteutetusta puolueettomuuden hylkäämisestä ja Naton lähentymisestä ei ole aikaisemmin puhuttu ”ihan rehellisesti”. Tästä asiasta on helppo olla hänen kanssaan yhtä mieltä.

Katainen ja Haglund kuuluvat siihen vähemmistöön, joka haluaa tehdä Suomesta Naton jäsenen. Menneisyydestä ei ole opittu, että Suomen saattaminen lännen eteen työnnetyksi tukikohdaksi Venäjää vastaan on maallemme kohtalokasta. Pääministeriä ja puolustusministeriä vaikutusvaltaisempaa väkeä tuo vähemmistö ei tietenkään voi joukkoonsa toivoa, mutta erityisen äänekkään ja näkyvän natomielisten kerhosta tekee sen hallitsema media.

Niinpä Naton tärkein suomalainen äänitorvi Helsingin Sanomat opetti meille 16.3.2014 Jussi Konttisen suulla, että ”Suomen on uhattava Venäjää pakotteilla vaikka se tulee kalliiksi”. Miksi? Konttisen mukaan siksi, että ” Jos Putinia ei pysäytetä nyt, mitä tapahtuu seuraavaksi?” Kysymys on läheistä sukua kokoomuksen Zyskowiczin Putinista esittämiin Hitler-vertauksiin. Naapurissa olevan suurvallan johtajan mielenterveys kyseenalaistetaan. Tämä on kevytmielistä politiikkaa raskaan sarjan kysymyksessä.

Ei ole kyse Venäjän toimien oikeutuksesta, tai siitä, etteikö Venäjällä osa kansasta kyseenalaistaisi Putinin politiikkaa. Kyse on – Paasikiveä lainaten – siitä, että ”Kreml ei ole mikään käräjäoikeus”. Suurvallat tekevät politiikkaa omista intresseistään lähtien, ja tekevät politiikassaan usein myös virheitä - joiden seuraukset maksatetaan pienillä valtioilla. USA rikkoi kansainvälistä oikeutta George W. Bushin aikana hyökätessään Irakiin. Vaatimus Bushin ”pysäyttämisestä nyt” tai hänen vertaamisensa Hitleriin eduskuntapuheenvuorossa olisi tuolloin tuntunut poliittisesti kovin lapselliselta Suomen vaikutusvaltaan nähden.

Puolueettomia me emme siis tällä hetkellä ole, mutta mahdollisuudet puolueettomuuspolitiikkaan ovat olemassa politiikan suunnanmuutoksen myötä, ja sen avaimet löytyvät vaaliuurnilta.

Ei kommentteja: