perjantai 7. maaliskuuta 2014

Joka ei tunne historiaa, joutuu elämään sen uudelleen

Ukrainan kriisi on ollut Suomessa paljastava. Tilanteen kärjistyttyä on Suomessa kuultu suoria ja peiteltyjä vaatimuksia Natoon liittymisestä ja kovista otteista Venäjää vastaan.

Aika on toinen, mutta liittoutumisvaatimukset ovat kuin kaikuja 1930-luvulta. Suomessa on keskeisillä paikoilla ihmisiä, jotka - ilmeisesti ymmärtämättä mitä tekevät - kaivavat verta Suomi-neidon nenästä.

Suomen turvallisuuden kannalta on olemassa yksi keskeinen asia. Se on maamme suhde Venäjään, joka on suhteessa Suomeen aina suurvalta. Keskeinen kysymys on, mihin nojaa Suomen turvallisuuspolitiikka suhteessa Venäjään, voimaan vai taitoon?

Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet kannattavat EU-jäsenyyttä ja sen rakenteilla olevaa sotilaallista ulottuvuutta. Viime päivien kommenteista päätellen erityisesti Kokoomus, RKP ja Perussuomalaiset nojaavat Venäjä-suhteessa sotilaalliseen voimaan. Tuskin mikään voi olla Suomelle kohtalokkaampaa, kuin nojaaminen voimaan, jota sillä itsellään ei suurvaltaa vastaan voi olla, ja jota ei pahimman tullen mistään ole saatavissa.

Kreikkalainen historioitsija Thukydides kirjoitti peloponnesolaissodista n. 2400 vuotta sitten: ”Suuret valtiot tekevät mitä tahtovat ja pienet kärsivät niin paljon kuin niiden on pakko”. Näin tapahtuu edelleen - sopii muistella vaikka USA:n toimia Irakissa. Suurvaltojen röyhkeästä politiikasta ei tarvitse pitää, mutta se on todellisuutta.

Erityisesti pienen valtion suurvallan naapurissa pitää ymmärtää oma tilansa. Napoleonin varoitus kannattaa muistaa: ”On syytä välttää neulanpistoja, koska niitä voi seurata kanuunan kuulia”.

EU-Suomi on sitoutunut EU:n rakenteilla olevaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Suomella ei siis ole enää itsenäistä ulkopolitiikkaa. Kun useimmat EU-maat ovat Nato-maita, nojaa EU:n sotilaallinen voima Nato-maihin.

On toiveajattelua kuvitella, että USA, Saksa tai Ranska uhraisivat mitään tärkeää Suomen takia. Pitää myös miettiä, lisäisikö Suomen turvallisuutta se, että maamme itärajalla olisivat vastakkain kahden suurvallan aseet?

Kansainvälisellä yhteistyöllä ja rauhan rakentamisella voidaan ja pitää toimia sotien ja kriisien välttämiseksi. Hyväuskoisuus ei kuitenkaan ole hyve turvallisuuspolitiikassa. Presidentti Paasikivi sanoi, että suurvalloilla ei ole ystäviä, niillä on vain intressejä.

Venäjä ei ole Suomelle uhka, kun Suomi huolehtii siitä, ettei Venäjään suuntaudu uhkaa Suomen kautta. On Suomen kannalta merkittävää, miten tilanne nähdään naapurissa. Neuvostoliitto näki uhan Saksan politiikan takia 1930-luvulla ja tuloksena oli Talvisota. Suomi oli tuolloin nimellisesti puolueeton, mutta Venäjällä ei tuohon puolueettomuuteen luotettu.

Suomen johto on korostanut, että Suomi tekee turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa itse. Venäjä tekee myös turvallisuuspolitiikkaansa koskevat ratkaisut itse. Niiden jättäminen huomiotta voi olla kohtalokasta Suomelle.

EU-Suomi on luopunut itsenäisyytensä lisäksi puolueettomuuspolitiikasta. Puolueettomuus ei kuitenkaan ole vanhentunut. Se voi olla ja sen pitää olla myös tulevaisuutta. Puolueettomuus tarkoittaa pysymistä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Turvallisuuspolitiikan pitää valmistautua kaikkein huonoimpiin vaihtoehtoihin. Suomen kannalta hyvin huono olisi sellainen tilanne, jossa EU ja Venäjä olisivat sotilaallisesti vastakkain. EU:hun kuuluva Suomi joutuu mukaan EU:n sotiin ja kriiseihin. Puolueettomuus ei ole nöyristelyä, vaan kansanviisauden "Tiedä oma tilasi, anna arvo toisellekin" toteuttamista. Suomi tarvitsee puolueettomanakin omat riittävän vahvat puolustusvoimat, joiden tärkein tehtävä on osoittaa, että Suomi ei anna käyttää aluettaan ketään vastaan.

Paasikivi arveli sotien jälkeen, että poliittisesti olemme lahjattomia. Nato-jäsenyyden selkeästi torjuneilla suomalaisilla on edessä näytön paikka. Onko kypsyyttä ottaa EU:n umpikujasta askel taaksepäin ja palata itsenäisyyden ja puolueettomuuden tielle?

Ei kommentteja: