keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtajan uudenvuoden tervehdys

Vuoden vaihtuessa on hyvä tarkastella missä olemme ja mihin olemme menossa. Yhteiskunnallista kehitystä ajatellen on erityisen tärkeää miettiä mitä tulevaisuuden vaihtoehtoja on tarjolla.

Yhteiskunnallisen keskustelun tulisi olla jatkuvaa. Demokratia, siis kansanvalta syntyy keskustelusta. Monet Suomessa käsillä olevista ongelmista johtuvat sitä, että julkinen yhteiskunnallinen keskustelu on ollut pienten mutta vaikutusvaltaisten piirien ohjaamaa.

Heikon keskustelukulttuurin vaikutuksista olkoon esimerkkinä euro-kysymys. Suomi on ainoana Pohjoismaana eurossa, siis luopunut omasta rahasta ja itsenäisestä talouspolitiikasta. Suomesta tuli euromaa, koska täällä – toisin kuin Ruotsissa ja Tanskassa - ei järjestetty kansanäänestystä euroon siirtymisestä.

Kansanäänestykset ovat suoraa demokratiaa. Parhaimmillaan kansanäänestykset ovat, kun niitä edeltää reilu kampanja, jossa eri näkemykset saavat tilaa mahdollisimman tasavertaisesti. Kansanäänestysten vähän esille nostettu vaikutus on siinä, että ne pakottavat julkiseen keskusteluun eri vaihtoehdoista. Toki tuota julkista keskustelua voivat nyt jotkut hallita toisia enemmän. Lienee kuitenkin selvää, että suomalaiset eivät olisi hyväksyneet markan vaihtamista euroksi, jos olisivat saaneet asiasta päättää. Jos keskustelua olisi käyty julkisuudessa, olisi esille väistämättä tullut se tosiasia, että markan hävittäminen ja euroon siirtyminen olisivat vaatineet perustuslain mukaista käsittelyä eduskunnassa. Nyt euroon siirryttiin perustuslaista välittämättä eduskunnan enemmistöllä.

Kansalaiset osaavat tehdä oikeita ratkaisuja kun he saavat oikeita tietoja. Keskustelukulttuurin heikkous on osa demokratian kriisiä. Voidaan sanoa, että Suomi on keskustelun kehitysmaa. Uusi vuosi on kuitenkin mahdollisuus muuttaa suuntaa parempaan tässäkin kohtaa.

***

Yhteiskunnan ja talouden onnistumista on mitattava katsoen miten ihmisten hyvinvointi kehittyy lyhyellä ja pidemmällä aikavälillä. Pidemmän ajan arviossa yksi keskeinen asia on, kuinka kestävällä pohjalla on ihmisen toiminnan suhde ympäristöön, jonka varassa ihmisen toiminta on.

V. 2008 alkaneen talouskriisin jälkeen maailman miljardöörien yhteenlaskettu omaisuus on kaksinkertaistunut samalla kun työttömien määrä on kasvanut kymmenillä miljoonilla. On kestämätöntä, että yksi prosentti ihmisistä omistaa yli 40 prosenttia kaikesta rahoitusvarallisuudesta.

Tällainen suunta tulee johtamaan laajaan yhteiskunnalliseen törmäykseen.

Markkinatalous voi toimia vain säänneltynä. Kun markkinoiden sääntelystä on poliittisin päätöksin luovuttu, on päädytty tilaan, jossa niin sanotut markkinavoimat – käytännössä suuryritykset ja suursijoittajat – sääntelevät yhteiskunnallista kehitystä.

Tämän ”kehityksen” seuraavana askeleena on TTIP-sopimus, josta neuvotellaan EU:n ja USA:n välillä. TTIP-sopimus tarkoittaisi suuryhtiöiden ja –sijoittajien ylivallan toteuttamista – työllisyydestä, ihmisten hyvinvoinnista ja ympäristöstä piittaamatta. Valtiot ja niiden kansalaiset alistettaisiin yhä enemmän taloudellisen harvainvallan mielivaltaan. Tällaista ei pidä hyväksyä.

Suomen yhteiskunnallista todellisuutta on leimannut 1990-luvun laman jälkeen voimakas eriarvoisuuden kasvu. Olemme osa laajempaa kokonaisuutta - osa ongelmaa.

Suomen taloudellista suuntaa ovat leimanneet pitkään jatkunut pääomien, tuotannon ja työpaikkojen maastavienti sekä valtion tuottavan omaisuuden myynti – joka on tapahtunut pääosin alihintaan.

Valtiovallan toimin, mm. lähinnä suurtuloisia hyödyttäneillä veronalennuksilla on luotu tila, jossa valtio velkaantuu nopeasti. Euro-Suomen velka on ulkomaista velkaa, kun omaa rahaa ei ole ja EU:n määräykset kieltävät keskuspankkia rahoittamasta valtioita.

Olemme umpikujassa. Edessä on pahenevien leikkausten ja eriarvoistumisen syvenevä kierre. Tie ulos umpikujasta käy kääntymisen kautta. Suomen osalta ratkaisut ovat kansalaisten omissa käsissä. Joko tyydymme nykyiseen suuntaan, jonka määrittävät euro ja EU-jäsenyys, tai muutamme suuntaa. Ja suuntaamme omalla rahalla tulevaisuuteen.

On korostettava sitä, että kriittisyys ei riitä. Muutoksen tekeminen vaatii vaihtoehtojen esittämistä ja niiden tukemista. Suomen yhteiskunnallisen ja valtiollisen kehityksen suunta on nyt kiinnitetty euroon ja EU:hun. Suunnan muutos tarkoittaa niistä irtautumista.

Euroopan talousaluesopimus (Eta) turvaa kaupankäyntiin, ihmisten vapaaseen liikkumiseen ja opiskeluun nykyisenlaiset olosuhteet ilman EU-jäsenyyttä. Tästä tosiasiasta on hyvä lähteä liikkeelle.

Valtiollisen itsenäisyyden palauttaminen, siis EU:sta eroaminen on edellytys sille, että yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys voi tapahtua suomalaiset olosuhteet ja tarpeet huomioiden sekä kansalaisten tahdon mukaisesti.

Valtiollinen itsenäisyys on syytä nähdä toimivan kansanvallan perustana. On surkean väärin käsittää itsenäisyys oman maan ja sen kansalaisten asettamisena muita vastaan.

EU:ta väitetään rauhan projektiksi. Tosiasiassa euro ja EU aiheuttavat sodan vaaran. Eurokriisi ja eurokuri ovat lisänneet työttömien määrää miljoonilla. Pahimman eurokriisin maissa miljoonat ovat menettäneet toivon paremmasta tulevaisuudesta.

***

Nykyistä poliittista järjestelmää sanotaan demokratiaksi, vaikka kansanvalta on muuttunut harvainvallaksi. Käsitteiden mädättämisellä voi olla vakavia seurauksia. Jos kerran demokratia on tällaista, kuka sitä kaipaa? Nyt on avattu portit kaikenlaisille muutosvaihtoehdoille. Jotkut saavat huomattavaa kannatusta syyttäessään vaikeuksista erivärisiä tai muuten erilaisia. Ihmisten lokerointi on syrjinnän lähtökohta. Onneksi useimmat suomalaiset pitävät rasismia vastenmielisenä.

Nykyisen harvainvallan edustajat myös Suomessa pyrkivät leimaamaan kaikki eri mieltä olevat populisteiksi tai äärinationalisteiksi. Tämä johtuu pelosta. Harvainvalta ei kestä avointa keskustelua.

***

Suomen suuri haaste on peruspalvelujen rahoittamisen lisäksi irtautuminen laitoskeskeisestä ajattelusta ihmisten kohtelussa. Tämä koskee niin vanhustenhoitoa, terveydenhoitoa kuin peruskoulutustakin.

Suurin muutos tarvitaan asenteissa. Järjestelmät, kuten koululaitos ja sairaalat ovat olemassa niitä käyttävien tarpeiden takia. Niitä pitää myös muuttaa tarpeiden mukaan.

Miksi emme pyrkisi siihen, että lapsen ja nuoren yksilöllinen persoonallisuuden kehitys ja yksilölliset taipumukset ovat opetuksen lähtökohta? Kun tähän vakavasti pyritään, tulee se muuttamaan koulujärjestelmää.

Vanhusten hoidossa on siirryttävä inhimillisempään hoitoon ja hoivaan, jossa avun tarvitsija voi asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Mallia voi hakea vaikkapa Ruotsista ja Tanskasta.

Vanhusten kotihoitoon täytyy siirtyä niin, että ketään ei jätetä heitteille. Tämä vaatii ainakin joksikin aikaa huomattavasti lisää rahaa vanhustenhoitoon. Kaikkia nyt laitospaikoilla olevia ei nimittäin voida kotiuttaa ja samaan aikaan on kotihoitoon palkattava paljon lisää tekijöitä. Maan hallituksen kaavailut säästää lähiaikoina satoja miljoonia vanhustenhoidosta ovat vastuuttomia.

Terveydenhoitojärjestelmän uudistaminen vaatii perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon yhdistämistä yhden tahon vastuulle. Luonteva vastuutaho on maakunnallinen kuntien yhteiselin. Samalla voidaan toteuttaa kunnallisvaalien yhteydessä vaaleilla valittava maakuntahallinto.

***

Kylmän sodan aikana monet kutsuivat länsimaita nimellä ”Vapaa maailma”. Millainen on tämä vapaa maailma nyt? Kaikkia vakoillaan. Kaikki viestiliikenne tallennetaan. Ovatko kaikkien kaikki tiedot myynnissä eniten tarjoavalle? Miten tietoja käytetään? Entä yrityksiltä vakoillun tiedon käyttö? Kuinka paljon vakoilulla on varastettu ja myyty yritysten tieto-omaisuutta?

Mitä on edessä seuraavaksi? Tehdäänkö kauko-ohjattavia lennokkipommituksia pian mihin tahansa, missä yhtiövalta kokee etunsa uhatuksi?

Näin ei voi jatkua.

Suomi oli EU-jäsenyyttä edeltäneen itsenäisyytensä aikana rauhanturvaamisen suurvalta. Nyt Suomi alistuu suurvalta-EU:n yhteisiin ulkopoliittisiin kantoihin. Suomella on toki noin yhden prosentin äänivalta EU:n pöydissä. EU-Suomi on mukana kaikissa kiistoissa ja sodissa, joihin unioni joutuu. Ja noita kriisejä kaikille suurvalloille ajan myötä tulee.

Rauhan turvaamiselle ja sen välittäjänä toimimiselle olisi kuitenkin edelleen tarvetta. Suomen on tulevaisuudessa syytä toimia enemmän lääkärinä kuin maailmanpoliisina.

***

Suomen turvallisuuspolitiikan tärkein kysymys on edelleen maamme suhde Venäjään. Venäjä on ja tulee olemaan suurvalta – ainakin Suomeen verrattuna.

On kysyttävä mihin Suomi nojaa suhteessaan Venäjään. Nojaako se voimaan vai taitoon?

Sotilasliitto-Natoon haikailevat ja monet EU-jäsenyyden turvallisuutta lisäävään vaikutukseen uskovat nojaavat sotilaalliseen voimaan. Tuskin mikään voi olla suurempi tai vaarallisempi harha.

Historian olisi pitänyt jo opettaa suomalaisille, että Suomen turvallisuuden suurin uhka on siinä, että maatamme voidaan käyttää astinlautana Venäjää vastaan.

Venäjä on suurvalta ja voi halutessaan toimia kuten suurvallat toimivat. Ne voivat ulottaa sotilaallisetkin toimensa omien rajojensa ulkopuolelle, kuten USA on viime vuosina toistuvasti tehnyt.

Venäjän ja Suomen suhdetta pohdittaessa on tärkeää nähdä se yksinkertainen tosiasia, että pieni Suomi ei voi olla sotilaallinen uhka Venäjälle, mutta Suomi voi muodostua sille uhaksi, jos maamme aluetta voidaan käyttää jonkin kolmannen tahon päätöksillä tai sen hyväksi.

Toiseksi on syytä nähdä se tosiasia, että Venäjä ei ole uhka itsenäiselle ja puolueettomalle Suomelle, joka huolehtii siitä, että sen kautta ei kohdistu uhkaa Venäjää vastaan. Suomen itsenäisyys ja aito puolueettomuus ovat siis sekä Suomen että Venäjän etujen mukaisia.

Sotilaalliset liittosopimukset ovat kuin vakuutuksia, jotka ovat voimassa silloin, kun niitä ei tarvita. Tosipaikan tullen valtiot – varsinkin suurvallat - ajavat vain omia etujaan sopimuksista välittämättä.

Sotilaallisen liittoutumisen heikko kannatus kansalaisten keskuudessa kertoo siitä, että historian liiankin kallis opetus on mennyt perille.

Nyt vain on ajauduttu tilanteeseen, jossa sotilaallista liittoutumista toteutetaan EU:n puitteissa. EU-maista suurin osa on Nato-maita.

Suomen paras turva on siis puolueettomuuspolitiikassa. Maamme on hankittava Sveitsin mallinen laajasti tunnustettu puolueettomuusasema. Ensin on toki päästävä eroon uuden eurooppalaisen suurvallan, EU:n jäsenyydestä.

***

Lähivuosien suuri kysymys on nykyisen talousjärjestelmän kriisiytymisen lisäksi se, miten löydetään tasapaino ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille.

Meneillään olevat kriisit liittyvät toisiinsa. Myös niiden ratkaisujen on liityttävä toisiinsa.

Nykyinen talousjärjestelmä sisältää vaatimuksen jatkuvasta kasvusta. Kasvun keinoja ovat aineellisen kulutuksen ja velan lisääminen. Aineellinen kulutus on jo nyt kestämättömällä tasolla ja samaa voi sanoa velkaantumisesta.

Johtopäätös on selvä. Tarvitsemme talousmallin, joka ei vaadi talouden kasvua. Tämä on yksinkertaista mutta vaikeaa.

Kun näemme jonkun järjestelmän menettävän elinvoimansa ja uusiutumiskykynsä, on syytä valmistautua uuteen, suunnitella ja rakentaa toimivampaa.

Kilpailu ei ole ratkaisu käsillä oleviin suuriin ongelmiin. Keskittymällä kilpailuun saamme aikaan maailman, jossa on vähän voittajia ja paljon häviäjiä.

Tulevaisuus on paljolti omissa käsissämme. Yhden ihmisen osa on pieni, mutta monesta pienestä osasta koostuu riittävän suuri.

Jokainen meistä voi päättää olla osa sellaista tulevaisuutta, jonka tahdomme.

Mahdollisimman hyvää uutta vuotta!

1 kommentti:

Eki Laitila kirjoitti...

Hyvä kirjoitus!

Hyvä kirja aihetta taustoittamaan on "Näkyvä käsi", kirjoittajana Christian Felber. Siinä esitetään yhteisen hyvän malli yhteiskunnan suunnan näyttäjäksi.

Minua kiinnostaa yhteiskuntakehitys sitä kautta kun olen tutkinut systeemiajattelua ja soveltamassa sen teemaa synergia-ajatteluun eli yhteistyön mahdollisuuksien luomiseen. IT-alan tohtorina pyrin syvällisiin ajattelun malleihin, joita kuitenkin tavallinen kansalainenkin voisi ymmärtää.

Yhteiskunta on liikaa kilpailtu nykyisin, kuten Antti totesit. Siksi tarvitaan uudenlaisia yhteispelin sääntöjä ja keinoja.