perjantai 3. maaliskuuta 2017

Koko Suomen sote

Hallituspuolueen ajavat tuhoisaa sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistusta laajan asiantuntijajoukon tyrmäävistä lausunnoista huolimatta. On jo ilmiselvää, että edessä on valtavia ongelmia.

Eriarvoisuus alueiden ja kansalaisten välillä tulee kasvamaan. Asiakasmaksut kasvavat mitä ilmeisimmin merkittävästi. Kokonaiskustannukset kasvavat varmasti, kun rakennetaan päällekkäisiä kilpailevia järjestelmiä. On suuri vaara, että kirjaimellisesti elintärkeät palvelut vaarantuvat esim. erikoissairaanhoidossa.

Pahimmat ongelmat ovat vielä vältettävissä, jos hallitus ottaa sote-hankkeessa reilun aikalisän. Näin se tekee, jos viimein suhtautuu asiaan ratkaisukeskeisesti: On syytä jatkaa sellaista mikä toimii ja muuttaa sellaista mikä ei toimi.

Aikalisää puoltaa sekin, että hankkeessa on edelleen perustuslaillisia ongelmia. Lisäksi maakuntauudistus on jäämässä torsoksi, kun maakuntien verotusoikeutta ei tule.

Sote-palveluiden rakenteet tarvitsevat merkittävää remonttia. Remontin pitää kuitenkin parantaa tilannetta. Nyt ollaan tuhoamassa toimivaa ja rakentamassa kalliilla entistä huonompaa.

Suomen terveydenhoitojärjestelmä on vertailukelpoisiin maihin verrattuna hyvin kustannustehokas. Suuri korjattava asia on terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon keinotekoinen kilpailutilanne.

Hallituksen sote-mallissa näkyy aatteellinen tavoite. Hallituspuolueet haluavat ajaa alas julkista sektoria ja korvata sen yksityisellä. USA-mallisen terveydenhoidon suuntaan siirtyminen on vakava virhe, ellei sitten haluta että terveydenhoito jätetään suuryhtiöiden ahneuden armoille.

Toinen mahdollisuus on koko Suomen sote-ratkaisu, jossa otetaan käyttöön inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti kestävimmät ratkaisut. Kyse on tahdosta.

Ei kommentteja: