keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Itsenäisyyspuolueen tulevasta työstä ja näkymistä

Itsenäisyyspuolue on taas puoluerekisterissä 30.1.2017 alkaen. Tärkeä porras on ylitetty. Suuri kiitos kuuluu jokaisella asiaa edistäneelle.

Nyt on sopiva hetki tilannearviolle. Miltä Suomen lähitulevaisuus näyttää? Mihin IPU:a tarvitaan? Mitä IPU hakee kuntavaaleista? Miten IPU nousee eduskuntaan?

Tyytymättömyys kasvaa – samoin muutoksen tarve

Yhä useampi suomalainen on vailla poliittista kotia. Tämä näkyy mm. siitä, että Ylen tuoreessa puoluekannatuskyselyssä 43 prosenttia ei ilmoittanut mitään puoluetta suosikikseen. Pettymys puolueisiin on ymmärrettävää. Suurin osa suomalaisista haluaa oikeudenmukaisempaa politiikkaa, jolla turvataan kaikkien kohtuullinen pärjääminen. Nykyiset eduskuntapuolueet ovat vuorotellen olleet hallituksissa ajamassa päinvastaisia päätöksiä.

Vähälle julkisuudelle hiljattain jääneessä kyselyssä 40 prosenttia vastaajista kannatti Suomen eroamista EU:sta. Määrä on suuri, kun otetaan huomioon se, että valtamedia on pelotellut Britannian EU-eron seurauksilla ja se, että nykyisessä eduskunnassa mikään puolue ei aja sen enempää eroa eurosta kuin EU:sta. Kun vaihtoehdot saadaan pöydälle, on ilmeistä, että oman rahan ja itsenäisyyden palauttamista kannattaa enemmistö suomalaisista.

Moni politiikkaan pettynyt haluaa hylätä kaikki puolueet. Tämä on ymmärrettävää, mutta on syytä huomata, että nykyisessä järjestelmässä muutokset lainsäädäntöön täytyy joka tapauksessa tehdä eduskunnassa. Kun halutaan sitovia kansanäänestyksiä tai perustuslakituomioistuimen perustamista tai oman rahan palauttamista tai EU:sta eroamista, kaikki on eduskunnassa päätettävä. Mielenosoituksia on syytä aiheesta järjestää, mutta niissä ei lakeja muuteta.

Puolueuskollisuus vähenee ja se on hyvä. On tärkeää olla uskollinen tärkeille asioille. Ellei puolue ole uskollinen lupauksilleen, ei ole mitään syytä olla sille uskollinen.

IPU:n tehtävä

IPU on väline. Kyse on virheellisen politiikan korjaamisesta. Kyse on myös taloudellisen ja yhteiskunnallisen muutoksen toteuttamisesta. Ja vielä kyse on Suomen valtiollisesta asemasta sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjasta.

Politiikan suunnan muuttamiseen ei tarvita enemmistöä yhdelle puolueelle. Kun äänestäjistä merkittävä osa antaa tukensa uusille voimille, yleensä jotkut muut puolueet muuttavat omaa politiikkaansa etteivät menettäisi enempää äänestäjiä.

IPU on toiminut 1990-luvulta asti talkoovoimin ja pitänyt kiinni tavoitteistaan http://ipu.fi/tietoja-2/toinen-sivu/ipun-tavoiteohjelma-2011/ IPU ei ole riippuvainen muista kuin jäsenistöstään ja yhdessä päätetyistä tavoitteista. IPU on uskollinen puolue.

Olemme nähneet viime aikoina maailmalta, että äänestämällä todella voi vaikuttaa. Näin on myös Suomessa.

Meidän on kyettävä murtamaan ”Pieleen menee mutta mitään ei voida” –ajattelu. Tietenkin voidaan muuttaa asioita, kun niin halutaan – eikä alistuta. On myös käännettävä väitteet äänten hukkaan menemisestä kysymykseen ”Ethän anna äänesi mennä hukkaan?” Eniten hukkaan menevät äänet, jotka annetaan puolueille, jotka toimivat äänestäjän tahoa vastaan.

Miten IPU:n läpimurto tapahtuu?

Miten sitten IPU:sta tehdään merkittävä poliittinen voima Suomessa? Siihen tarvitaan onnistumista yhdessä asiassa: IPU ja sen keskeinen viesti on saatava kaikkien suomalaisten tietoon.

Miten tämä sitten tapahtuu ja onnistuuko se? Kyllä se onnistuu oikeita asioita tekemällä. On tärkeää lähestyä tulevaisuutta mahdollisuuksien kautta, ei siis ongelmien kautta. On vahvistettava hyviä asioita ja korjattava heikkoja.

IPU:n vahvuus on kestävällä pohjalla olevissa tavoitteissa ja niiden puolesta toimivissa ihmisissä. Olemassa olevat voimavarat on saatava paremmin käyttöön. Piiritoimintaa ja paikallistoimintaa on vireytettävä. Viestinnässä netti on avainasemassa. Sen mahdollisuuksia voidaan ja täytyy käyttää nykyistä paremmin.

IPU oli eduskuntavaaleissa 2015 suurin Suomelle omaa rahaa ja itsenäisyyttä ajanut puolue. Jäimme vielä silloin eduskunnan ulkopuolelle. Aika on kuitenkin puolellamme. IPU:n nousu voidaan hoitaa omalla työllä.

Kuntavaalit

Kuntavaalit ovat jo lähellä. Ehdokasasettelu päättyy 28.2. klo 16.

Kuntavaaleihin liittyvää tietoa löytyy täältä (teksti näkyy, kun sivun vierittää alaspäin) http://ipu.fi/tule-ipun-ehdokkaaksi/

Kuntavaaliohjelma http://ipu.fi/ipun-kuntavaaliohjelma/

Kuntavaaliehdokkaan ilmoittautumislomake löytyy täältä http://ipu.fi/tietoja-2/toinen-sivu/eduskuntavaaliohjelma-2011/ Asettumalla kuntavaaliehdokkaaksi voi vaikuttaa oman kunnan tulevaisuuteen. IPU:n ehdokas tekee samalla puoluetta tunnetuksi.

Eduskuntavaalit

Seuraavat eduskuntavaalit ovat aikataulun mukaan keväällä 2019. Nyt on kuitenkin todellinen mahdollisuus ennenaikaisiin vaaleihin.

Sos-hallituksen sote-ratkaisut ovat niin ongelmallisia, että on täysin mahdollista, että hallitus kaatuu niihin.

Olivatpa eduskuntavaalit milloin tahansa, IPU:n on aloitettava niihin valmistautuminen välittömästi. Läpimurtoon eduskuntavaaleissa tarvitaan julkisuuskynnyksen ylittämisen lisäksi ennen kaikkea hyviä ja motivoituneita ehdokkaita. Ehdokkaaksi voi ilmoittautua jo nyt os. info@ipu.fi Ilmoittautumislomake on tulossa nettisivulle.

Vaalipiireittäin on pyrittävä täysiin ehdokaslistoihin. Tarvittava uskottavuuskynnys on mahdollista ylittää kaikissa vaalipiireissä, kun hankimme riittävän julkisuuden ja täysiä ehdokaslistoja.

Presidentin vaali 2018

IPU ratkaisee suhtautumisen tammikuussa 2018 pidettävään presidentin vaaliin tulevan kevään aikana.

Yhteystietoja

Itsenäisyyspuolueen hallitukselle osoitetut viesti voi lähettää info@ipu.fi Samaan osoitteeseen voi ilmoittaa yhteystietojen muutokset ja mm. liittymiset ja poistumiset IPU:n sähköpostilistalle.

Kuntavaaleihin liittyviin kysymyksiin vastaa puoluesihteeri Henri Aitakari puoluesihteeri@ipu.fi p. 045- 672 0025. IPU:n tiedottaja on Lena Wiksten lena.wiksten@ipu.fi p. 040- 774 1365

IPU on rakentava uudistusliike. Se tarjoaa perusteltuja ratkaisuja aikamme ongelmiin. Siksi IPU:n työssä on mielekästä olla mukana. Toivon että sinä voit kokea samoin.

Ei kommentteja: