maanantai 28. marraskuuta 2016

Euro, kansalaisaloite ja kansanvallan häpäisy – Miten tästä eteenpäin?

Eduskunnan perustuslakivaliokunta tyrmäsi yksimielisesti 25.11.2016 kansalaisaloitteen, jolla vaadittiin kansanäänestyksen järjestämistä Suomen eroamisesta euroalueesta.

Ratkaisu ei ole yllättävä, kun otetaan huomioon se, miten europäätös aikanaan Suomessa tehtiin. Tuota lähihistoriaa on nyt vieläkin syytä tarkastella, jotta voimme paremmin ymmärtää tätä päivää ja löytää oikeita toimintatapoja tulevaisuutta varten.

On mentävä marraskuuhun 1994. Eduskunta hyväksyi 2/3-enemmistöllä Suomen liittämisen Euroopan unioniin 18.11.1994. Tuolla päätöksellä eduskunta luovutti sille itselleen maamme perustuslain mukaan kuuluvaa lainsäädäntövaltaa ja Suomen kansalle kuuluvaa ylintä valtaa EU:n ylikansallisille elimille. Tämä vallan luovuttaminen oli selkeästi perustuslakimme vastaista. Mahdollista se oli, koska valtarakenne oikeusviranomaisineen oli päätöksen takana. Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta. Ylin perustuslain tulkitsija on eduskunnan perustuslakivaliokunta. Eduskunta itse siis tutkii ovatko sen toimet laillisia. Pukki on kaalimaan vartijana.

Mennään takaisin europäätökseen. Kun eduskunta 18.11.1994 siis päätti Suomen EU-jäsenyydestä, se hyväksyi samalla ponnen, lauselman, jossa todetaan, että mahdollisesta euroon siirtymisestä päätetään myöhemmin hallituksen erillisen lakiesityksen pohjalta.

Mitä tapahtui jatkossa? Tämä on hyvin tärkeää. Eduskuntaan ei ole koskaan tuotu lakiesitystä siitä, että Suomen omasta rahasta – markasta – luovutaan. Eduskuntaan ei ole myöskään koskaan tuotu lakiesitystä siitä, että Suomi ottaa käyttöön euron. Ajatelkaa tätä! Eurosta ei ole eduskunnan säätämää lakia.

Miten euroon sitten siirryttiin? V. 1998 sateenkaarihallituksessa olivat sdp, kokoomus, rkp, vasemmistoliitto ja vihreät. Pääministerinä oli Paavo Lipponen ja valtiovarainministerinä Sauli Niinistö. Lipposen hallitus katsoi, että euroon siirtyminen oli ratkaistu marraskuussa 1994 EU-jäsenyyspäätöksen yhteydessä. Siis silloin, kun eduskunta nimenomaan päätti, että eurosta päätetään myöhemmin erillisen lakiesityksen perusteella. Eduskunta hyväksyi Lipposen hallituksen tulkinnan yksinkertaisella enemmistöllä 1998.

Tuolloin oli Suomen perustuslaissa pykälä, jossa määrättiin, että ”Suomen rahayksikkö on markka”. Perustuslain muuttaminen olisi yhdessä eduskunnassa vaatinut 5/6 enemmistöä. Perustuslakia ei muutettu. Se sivuutettiin. Tämä oli mahdollista, kun eduskunta itse totesi perustuslakivaliokunnassaan, että toimittiin oikein.

Mitä sitten tapahtui? Valmisteltiin ja hyväksyttiin kokonaan uusi perustuslaki, jossa ei ole mitään mainintaa Suomessa käytettävästi rahasta.

Eurosta ei siis ole lakia. Euron käyttö Suomessa perustuu EU:n määräyksiin ja mainittuun eduskunnan enemmistön päätökseen.

Ennen europäätöstä oli kyselyjen perusteella ilmeistä, että suomalaisten enemmistö oli oman rahan säilyttämisen kannalla. Kansanäänestystä asiasta ei kuitenkaan järjestetty. Sen järjestäminen oli eduskunnan – siis valtapuolueiden - käsissä. Ruotsissa ja Tanskassa järjestettiin asiasta kansanäänestys ja kummassakin maassa äänestäjät torjuivat euron. Suomi on siis ainoa Pohjoismaa, joka on luopunut omasta rahastaan. Sen hintaa ovat suurtyöttömyys ja jatkuvat leikkaukset. Talouden ja yhteiskuntakehityksen avaimet on annettu pois omista käsistä.

Kaiken tämän jälkeen on helppo ymmärtää, että nykytilasta vastuussa olevien puolueiden käsissä oleva eduskunta tyrmää kansalaisaloitteen, joka vaatii kansanäänestystä eurosta luopumisesta. Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet euroon ja EU-jäsenyyteen.

Nyt on syytä kysyä miten tästä eteenpäin? Miten on syytä toimia niiden, jotka näkevät, että Suomi tarvitsee oman rahan hyvinvoinnin turvaamiseksi ja sekä talouden että yhteiskuntakehityksen omiin käsiin saamiseksi?

Oikeudellista ratkaisua on turha odottaa niin kauan kun valta on niillä, jotka ovat nykyisen politiikan takana. Suomeen tarvitaan puolueista riippumaton perustuslakituomioistuin. Senkin asettaminen on eduskunnan käsissä. Ollaan siis tilanteessa, jossa mikään ei muutu ennen kuin kaikki muuttuu.

Suomen nykyisen alennustilan ei pidä antaa masentaa. Sen on syytä rohkaista ja innostaa toimimaan suunnanmuutoksen puolesta. Kun nykyiset eduskuntapuolueet ovat kaikki samalla asialla, muutoksen aloittaminen vaatii uusia voimia. Tulevat eduskuntavaalit ovat mahdollisuus suunnanmuutokseen. Työ tuota muutosta varten on tehtävä ennen varsinaista vaalikampanjaa.

Itsenäisyyspuolue tarjoaa vaikutuskanavan niille, jotka haluavat Suomelle oman rahan. IPU ajaa myös Suomen itsenäisen päätösvallan ja puolueettomuuspolitiikan palauttamista.

Jokaisen suomalaisen on syytä miettiä mitkä asiat ovat keskeisiä tulevaisuuden kannalta. Mikä siis ratkaisee äänestyspäätöksen? Lähestytään tulevaisuutta mahdollisuuksien kautta. Meillä on paljon pelastettavaa ja korjattavaa. Olemme selviytyneet vaikeammissakin oloissa. Onnistumme nytkin löytämään kestäviä ratkaisuja käsillä oleviin ongelmiin.

Lähin mahdollinen muutoksen tekijä löytyy peiliin katsomalla.

Ei kommentteja: