maanantai 31. lokakuuta 2016

Valehtelu on ohjannut politiikan suuntaa

Helsingin sanomat julkaisi 4.6.2016 Saska Saarikosken ansiokkaan artikkelin ”Donald Trump pyrkii valehtelemalla Yhdysvaltain presidentiksi ja voi onnistua siinä”. Tekstissä presidentin tai sellaiseksi pyrkivän valehtelu esitetään poikkeuksellisena. Toki Trumpin valheet ovat poikkeus. Kun Trump väittää, että vaalitilaisuudessa on 28 000 ihmistä, mutta tilaan mahtuu vain 14 000, eikä se ole edes täynnä, onhan tuo poikkeuksellista.

Yleensä johtavien poliitikkojen valheet ovat hienovaraisempia. USA ei ole poikkeus valtioiden joukossa juuri muuten kuin voimansa ansiosta. USA ansaitsee muista enemmän huomiota myös siksi, että usein se ilmoittaa toimivansa hyvinvoinnin ja demokratian lipunkantajana. ”Yhdysvallat on hyvä. Teemme parhaamme kaikkialla maailmassa” lausui USA:n ulkoministeri Madeleine Albright v. 1999.

Samaan aikaan todellisuus näytti toisenlaiselta. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan ”Joka päivä kaikkialla maailmassa hallitukset ja aseelliset poliittiset ryhmät karkottavat, kiduttavat, tappavat tai ’kadottavat’ miehiä, naisia ja lapsia. Hyvin usein Yhdysvallat on osasyyllinen näihin tekoihin.”

Suurvaltojen nykyinen toiminta ei ole mitään poikkeuksellista. Historiantutkija Arnold Toynbee totesi v. 1961: ”Amerikka on nykyään maailmanlaajuisen uudistustenvastaisen liikkeen johtaja ja saavutettujen etujen puolustaja. Amerikka edustaa sitä, mitä Rooma edusti ennen. Rooma puolusti kiihkeästi rikkaiden etuja köyhiä vastaan kaikissa ulkovaltioissa, jotka joutuivat sen vaikutuspiiriin. Ja koska köyhiä on tähän asti aina ja kaikkialla ollut paljon enemmän kuin rikkaita, Rooman politiikka tuotti epätasa-arvoa, epäoikeudenmukaisuutta ja epäonnea suurimmalle mahdolliselle joukolle.”

Entä pieni ja sisukas Suomi? Onko täällä menty rehellisellä pelillä? En käy nyt läpi valtapuolueiden pettämiä vaalilupauksia. Eduskunnassa on käsittelyssä kansalaisaloite kansanäänestyksestä oman rahan käyttöönotosta. Siksi euron käyttöönotto on ajankohtainen esimerkki siitä mihin EU-Suomi nojaa.

Kun eduskunta marraskuussa 1994 päätti 2/3 enemmistöllä Suomen liittämisestä Euroopan unioniin, se liitti päätökseen ponnen, lausuman, jonka mukaan mahdollisesta euroon siirtymisestä tulee päättää myöhemmin hallituksen erillisen lakiesityksen pohjalta. Perustuslakiin sisältyi määräys ”Suomen rahayksikkö on markka” ja tuon muuttaminen olisi yhdessä eduskunnassa vaatinut 5/6 enemmistön.

Lakiesitystä euroon siirtymisestä ei koskaan tuotu eduskuntaan. Sen sijaan v. 1998 eduskunta päätti yksinkertaisella enemmistöllä markan vaihtamisesta euroon. Lipposen hallituksen ja eduskunnan enemmistön mukaan markasta luopumisesta oli päätetty eduskunnassa jo EU-liitoksen yhteydessä 1994 – vaikka tuolloin eduskunta nimenomaisesti päätti, että asiasta tarvitaan myöhemmin hallituksen lakiesitys ja sen käsittely eduskunnassa.

On lisättävä, että Suomen jäsenyys EU:ssa on ristiriidassa sen kanssa, että maamme perustuslain mukaan Suomi on itsenäinen valtio ja ylin valta Suomessa kuuluu kansalle.

Tällaisiin valtiollisiin päätöksiin EU-Suomi siis nojaa. Ne on vahvistettu laillisuusvalvojien toimesta. Suomessa ylin perustuslain tulkitsija on eduskunnan perustuslakivaliokunta. Puolueista riippumatonta perustuslakituomioistuinta ei ole. Yksikään nykyisistä eduskuntapuolueista ei näe ongelmaa eurossa tai EU:ssa olemisessa. Voi sanoa, että EU-Suomi nojaa valheisiin ja petoksiin.

Ihmisiä on helpompi huijata kuin saada heidät uskomaan, että heitä on huijattu.

Entä sitten? Varmaa on ainakin se, että totuuden tavoittelussa riittää työtä. Mikään hallitusvalta ei pysy pystyssä ilman kansan tukea. Valtaa tukee myös vaikeneminen ja alistuminen.

Kaikkia koskevaan hyvinvointiin pyrkiminen ja aidon kansanvallan rakentaminen tarvitsevat aktiivisia kansalaisia. Tarvitaan myös vuoropuhelua ja rohkeita tiedotusvälineitä.

(Teksti on julkaistu vastavalkea.fi -sivustolla 14.6.2016)

Ei kommentteja: