perjantai 20. toukokuuta 2016

Suomen suunnan muuttaminen vaatii omaa rahaa ja itsenäistymistä

SDP teki äskettäin eduskunnassa välikysymyksen Suomen väärästä suunnasta. Demarien kritiikki Sipilän hallituksen toimia kohtaan osuus monelta osin kohdalleen. SDP:n mukaan hallituksella ei ole vaaleissa saatua mandaattia politiikalleen. Sen mukaan väylien yhtiöittämisen ja yliopistosäästöjen seurauksena alueellinen kehitys on vaarassa. SDP:n mukaan vaikuttaa siltä, että julkisen terveydenhuollon monopolin tilalle on tulossa yksityinen terveydenhuollon monopoli.

Kovin oikeaan osuu välikysymyksen yhteydessä esitetty arvio, että hallituksen teot eivät vastaa keskusteluja ennen vaaleja.

SDP esittää hyvää kritiikkiä politiikasta, jota se on itse aiemmin tehnyt. Eniten kansallisomaisuutta on myyty SDP:n ollessa johtava hallituspuolue. Esim. energiayhtiö Fortumin osinkoja maksettiin yksityisille sijoittajille muutamassa vuodessa enemmän kuin oli valtion saama yhtiön osakkeiden myyntitulo. Oma lukunsa on Kemiran lannoiteteollisuuden myynti norjalaisille, jossa 200 miljoonalla meni lannoitetuotannon lisäksi Soklin fosfaattiesiintymä. Sen arvoksi on esitetty 3-15 000 miljoonaa euroa. Monia luonnollisia monopoleja on myyty polkuhintaan ja tahallaan ulkomaisille sijoittajille. Perustellusti voidaan puhua kansallisomaisuuden ryöstöstä.

Keskusta, Kokoomus, SDP ja nyt myös Perussuomalaiset ovat suurpuolueina vuorotellen vieneet Suomea nykyiseen tilaan. Pienemmän eduskuntapuolueet ovat aiemmissa hallituksissa säestäneet.

Suomen suuntaa määrittää ratkaisevasti Euroopan unionin politiikka. Ainoana Pohjoismaana Suomi on lisäksi luopunut omasta rahastaan. Ilman itsenäistä lainsäädäntöä, omaa rahaa ja omaa ulkopolitiikkaa EU-Suomi on kuin lastu laineilla. Virta vie.

Suomen suunta on kohti suurempaa eriarvoisuutta ja kasvavia jännitteitä. Tämän tien päässä odottaa yhteiskunnallinen räjähdys.

Välikysymyksensä yhteydessä SDP tarjoaa kosmetiikkaa todellisen suunnan muutoksen sijaan. Oikeasti Suomen suunnan voi muuttaa vain omaan rahaan ja itsenäiseen päätöksentekoon siirtyminen. Tuo muutos taas on suomalaisten äänestäjien käsissä.

Ei kommentteja: