torstai 16. heinäkuuta 2015

Kansanäänestys EU:sta eroamisesta Suomeen 2017

Pian tulee kuluneeksi sata vuotta Suomen itsenäistymisestä v. 1917. Sisäinen itsehallinto, autonomia Suomella oli ollut jo pitkään sitä ennen Venäjän suuriruhtinaskuntana. Oman rahan Suomi sai v. 1860. Siitä alkoi maamme oman talouden rakentuminen.

Valtiollinen itsenäisyys merkitsi sitä, että Suomella oli muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, omaan lainsäädäntöön nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka.

Valtiollisesta itsenäisyydestä luovuttiin, kun Suomi liitettiin Euroopan unioniin v. 1994 eduskunnan 2/3 enemmistöllä tekemällä päätöksellä. Perustuslain muutos olisi vaatinut 5/6 enemmistöä eduskunnassa. Neuvoa-antaneen kansanäänestyksen tulos, jossa 56,9 prosenttia äänestäneistä kannatti EU-liitosta, ei oikeuttanut eduskuntaa luovuttamaan perustuslain mukaan eduskunnalle kuluvaa lainsäädäntövaltaa eikä Suomen kansalle kuuluvaa ylintä valtaa Euroopan unionille. Ne kuitenkin luovutettiin samalla kuin valtiollinen itsenäisyyskin. Itsenäisyyden menettämisen osoittaa jo se, että EU:n lainsäädäntö on jäsenmaiden lakien yläpuolella.

EU-liitos, markan vaihtaminen euroksi ilman Suomessa säädettyä lakia ja Lissabonin sopimuksen (EU:n perustuslain) hyväksyminen täyttävät valtiopetokset tunnusmerkit. Oikeudellista käsittelyä tai ratkaisua näihin ei kuitenkaan ole näkyvissä ennen kuin valta vaihtuu Suomessa perusteellisesti. Nythän ylin perustuslain tulkitsija Suomessa on eduskunta. Puolueista riippumattoman perustuslakituomioistuimen tarve on ilmeinen.

EU ei ole sellainen, jota suomalaisille luvattiin ennen v. 1994 neuvoa-antanutta kansanäänestystä. On huomattava sekin, että v. 1976 jälkeen syntyneet eivät ole saaneet äänestää EU:sta ollenkaan.

2017 on sopiva vuosi järjestää Suomessa kansanäänestys EU:sta eroamisesta, siis Suomen itsenäisyyden palauttamisesta. Hyvä ajankohta olisi huhtikuun 2017 kuntavaalien yhteydessä.

Tarvitaan 50 000 nimeä kansalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan tuollaista kansanäänestystä. Äänestys eurosta eroamisesta ei riitä. EU kieltää keskuspankkirahoituksen myös niiltä jäsenmailtaan, joilla on oma raha. Suomelle on palautettava oman rahan ja itsenäisen keskuspankin lisäksi itsenäinen lainsäädäntövalta ja oma ulkopolitiikka.

Nykyiseltä eduskunnalta ei voi odottaa myönteisyyttä EU-kansanäänestyksen järjestämiseen. On kuitenkin luotava painetta, jotta asia nousee ihmisten mieliin ja keskusteluun. Kansalaisaloite on tähän oikea väline.

Suomessa on keskitytty eurokriisiin Kreikan osalta. Antaa kreikkalaisten päättää oman maansa tulevaisuudesta. Suomalaisten asia on päättää Suomen tulevaisuudesta. Siihen meidän voimamme ja kykymme myös riittävät, kunhan löytyy riittävä tahtotila.

Suomen uusi itsenäistyminen tarkoittaa alamaisuudesta ja alistussuhteesta luopumista. Se avaa toivon näköalan maamme tulevaisuuteen ja tekee mahdolliseksi aidon kansainvälisen yhteistyön.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jokainen sana Antilta pitää paikkansa, mutta Suomen kansa nukkuu. Nukkuvien puolue tulee olemaan Suomessa myös ensi vuoden kuntavaaleissa Suomen suurin puolue.

Olen valmis kirjoittamaan alle vaatimuksen kansanäänestyksestä Suomen eroamiseksi Euroopan Unionista, johon Suomi ja Suomen kansa valehdellen ja petollisesti vietiin Suomen perustuslakia rikkoen. Tähän valtiopetokseen syyllistyneet rikolliset pitää saada myös tuomituksi riippumattomassda perustuslakituomioistuimessa, kunhan sellainen saadaan ensin perustettua Suomeen.

Hyvää kesän jatkoa!

Terveisin "perustuslaillinen"