tiistai 16. kesäkuuta 2015

Suomi – Naton puskuri vai rauhantekijä?

Alpo Rusi kirjoitti äskettäin mielipidekirjoituksessaan, että "Suomi on vaarassa joutua puskurivaltioksi Naton ja Venäjän väliin". Rusin mielestä Suomen ja Ruotsin pitää selvittää mahdollista Nato-jäsenyyttä yhdessä.

Puskurivaltio-sanalla on yleensä negatiivinen kaiku. Wikipedian mukaan "Puskurivaltio on usein naapureitaan heikompi ja se voi siksi joutua näiden riita-alueeksi. Vahvemmat naapurit saattavat jopa jakaa sen keskenään." Riita-alueeksi tai jaetuksi joutumista ei kukaan tietenkään maalleen toivo.

Termille löytyy kuitenkin myös rakentavampi merkitys samasta lähteestä: "Puskurivaltio on kahden mahdollisesti keskenään vihamielisen valtion välissä sijaitseva kolmas valtio, joka sijainnillaan saattaa estää näiden valtioiden väliset suorat sotilaalliset yhteenotot." Tämä asema on jo toivottavampi – ja juuri siihen Suomi puolueettomuuspolitiikkansa vuosikymmeninä aktiviisesti pyrki.

Jos mietitään vielä hetki sanojen merkityksiä, niin puskurihan on tarkoitettu ottamaan iskuja vastaan. Tällainen asema Suomelle on tarjolla nimenomaan Naton jäsenenä: jäsenyys muodostaisi Suomesta välittömästi Venäjän ja Naton riita-alueen, ja jäsenyydestä huolimatta olisimme väistämättä naapuri-Venäjää heikompi – eli puskurivaltio-termin kielteiset ulottuvuudet toteutuisivat kohdallamme. Riippumatta mahdollisen konfliktin lopputuloksesta puskurille – siis Suomelle – kävisi joka tapauksessa huonosti. Ja tämän pitäisi riittää päätöksenteon pohjaksi suomalaisille.

Rusin mielipiteessä kiteytyykin Suomen turvallisuuspoliittisen aseman väärin ymmärtäminen. Suomen elintärkeä etu on nimenomaan olla rauhantekijä-puskurivaltio Venäjän ja Naton – tai "Lännen" - välissä.

Suomen turvallisuuteen vaikuttaa ratkaisevalla tavalla se, miten maamme toimet koetaan Venäjän johdossa. Tämä ei johdu Suomen itsensä merkittävyydestä, vaan siitä, että Venäjän toiseksi suurin kaupunki, Pietari ja sotilaallisesti tärkeä Murmansk sijaitsevat Suomen rajan läheisyydessä. Venäjä ei halua lähialueelleen muiden suurvaltojen aseellisia joukkoja. Jos tämä asenne tuntuu vaikealta hyväksyttäväksi, voi miettiä hyväksyisikö USA venäläisten tukikohtien rakentamista Meksikoon tai Kanadaan. Tuskin.

Erityistä Venäjän turvallisuuseduissa on Suomen kannalta se, että Venäjä on suurvalta, joka voi ajaa etujaan myös omien rajojensa ulkopuolella. Venäjä toimii suurvaltojen tapaan. Sen toimia ei tarvitse hyväksyä, mutta Suomen turvallisuuden kannalta niitä on täällä elintärkeää ymmärtää.

Jos ja kun pystymme näkemään Venäjän turvallisuusedut Suomen suunnalla, meidän pitäisi myös nähdä miksi Venäjä voimakkaasti vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Kyse on samasta ilmiöstä, jonka takia presidentti J.K. Paasikiven johdolla luotiin Suomen puolueettomuuspolitiikan linja Neuvostoliiton kanssa käytyjen sotien jälkeen. Puolueettomuuspolitiikan ideana oli taata se, että Suomen aluetta ei käytetä astinlautana mihinkään suuntaan.

On hirmuista, että puolueettomuuspolitiikan oppi on Suomen käytännön politiikasta pois pyyhkäisty. A.Stubbin sanoin: Puolueettomuus heitettiin ikkunasta ulos, kun Suomi liittyi EU:hun.

Puolueettomuuspolitiikka ei kuitenkaan ole vanhentunut. Sitä voidaan ryhtyä toteuttamaan uudelleen. Natoon jo pitkälle kytketty EU-Suomi toteuttaa nyt kuitenkin päinvastaista politiikkaa, joka pahimmillaan voi käydä hyvin kalliiksi suomalaisille.

Vielä kerran: Venäjä ei uhkaa Suomea ellei Suomen alueen kautta ole mahdollista tuottaa uhkaa Venäjälle. Itsenäinen ja puolueeton Suomi ei voi olla uhka Venäjälle. Sellaiseen asemaan, rakentavaksi ja aktiiviseksi "puskurivaltioksi", Suomen tulee pyrkiä ja nimenomaan oman etumme vuoksi.

Ei kommentteja: