torstai 28. toukokuuta 2015

Kipeä petos

Tulevan Sipilän hallituksen ohjelman vision mukaan kymmenen vuoden kuluttua ”Yhteiskunnassamme vallitsee luottamus”. Tätä sopii toivoa. Tuleva hallitus on kuitenkin vienyt luottamukselta pohjan pois jo ennen aloittamistaan.

Tuleva pääministeri ”vetoaa syvästi” hyväosaisiin esimerkin näyttämiseksi ja sanoo, että vahvojen ja hyväosaisten on kannettava muita suurempi vastuu. Hallitus ei korota suurimpien tulojen verotusta. Sen sijaan se leikkaa työttömiltä, opiskelijoilta ja lapsiperheiltä. Oikeutettua tyrmistystä on aiheuttanut se, että johtavat ministerit poseerasivat muutamia viikkoja sitten vaalien alla ”Koulutuksesta ei leikata”-kylttien kanssa ja nyt ovat leikkaamassa koulutuksesta 600 miljoonaa euroa.

Keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset ovat korostaneet, että tarvitaan kipeitä päätöksiä. Erityisen kipeältä saattaa tuntua se, että äänestäjiä on petetty pahasti. Tämä ei toki ole uutta. Perustuuhan viime vuosikymmenten politiikka Suomessa siihen, että maalta on viety sekä itsenäisyys että oma raha selkeästi valtiopetoksen merkit täyttävillä päätöksillä. Uusi hallitus osoittaa ainakin, että petoksen jatkumiseen voi luottaa.

Perussuomalaiset nousi suurpuolueeksi, koska sitä on moni pitänyt vaihtoehtona harjoitetulle politiikalle. Nyt perussuomalaiset toteuttaa hallitusohjelmaa, jonka mukaan ”EU:n jäsenyys on poliittinen valinta, joka kytkee Suomen läntiseen arvoyhteisöön”, ”EU on Suomelle tärkeä turvallisuusyhteisö”, ”Suomi kannattaa EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamista”, ”EU:n ja Yhdysvaltojen kauppa- ja investointikumppanuussopimuksen (TTIP) solmiminen on tärkeä tavoite” ja ”EU:n ulkopoliittinen yhtenäisyys on keskeistä sen kansainvälisen vaikutusvallan kannalta”.

Perussuomalaisten kipeä petos on juuri siinä, että se on esittänyt olevansa vaihtoehto, mutta ei sitä ole.

Hallitusohjelma toteaa, että ”Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteena on … turvata maamme itsenäisyys”. Kuitenkaan ei ole mitään itsenäisyyttä turvattavaksi. Suomen itsenäisyydestä on EU-jäsenyydessä luovuttu.

Hallitusohjelmassa on hyviä tavoitteita mm. eriarvoisuuden vähentämisestä ja vanhusten kotihoidon kehittämisestä. Niiden toteutumista sopii epäillä, koska rahoitus.

Alkava hallituskausi toivottavasti kypsyttää suomalaisia vaatimaan suoraa kansanvaltaa, siis sitovia kansanäänestyksiä. On päästävä avoimempaan julkiseen keskusteluun maamme tulevaisuuden vaihtoehdoista.

Itsenäisyyspuolue tulee tarjoamaan jatkossakin äänestäjille vaihtoehdon, joka ei petä. Suomi tarvitsee hyvinvoinnin ja kansanvallan perustaksi oman rahan ja itsenäisyyden.

Ei kommentteja: