lauantai 28. helmikuuta 2015

IPU:sta voi tulla vaalien suuri yllättäjä

Eduskuntavaaleissa muhii yllätys. Pettymys harjoitettuun politikkaan on johtanut siihen, että poliittisesti kodittomien määrä on Suomessa hyvin suuri.

Minulle soitti juuri eläkkeellä jäänyt opettaja. Hän halusi kiittää IPU:a loistavasta vaaliohjelmasta. http://ipu.fi/eduskuntavaalit-19_4_2015/itsenaisyyspuoleen-eduskuntavaaliohjelma-2015/ Eikä hän ole kiitoksineen yksin.

Uudenlaiselle politiikalle, Suomen suunnan muuttamiselle, on valtava tarve ja kysyntä.

IPU:lla on ohjelma, jossa yhtyy hyvinvoinnin pelastaminen sellaisiin keinoihin, joilla tuo on oikeasti mahdollista.

On siis tarve ja tarpeeseen sopiva ”tuote”. Kun nämä riittävässä määrin kohtaavat, vaaleista tulee suuri yllätys.

IPU:n vaaliohjelman ”Omalla rahalla tulevaisuuteen” tiivistelmä: 1. Suomi tarvitsee oman rahan ja päätösvallan. Hallitusti eroon eurosta ja EU:sta. 2. Kansanvalta harvojen vallan tilalle. Sitovat kansanäänestykset käyttöön. 3. Hyvinvoinnin turvaaminen kasvupakon tilalle. 4. Lisää osallisuutta, toimeliaisuutta ja toimeentuloa. Perustulo ja oikeus työhön. 5. Energiaomavaraisuus uusiutuvilla 100 prosenttiin v. 2030. 6. Puolueettomuuspolitiikka on Suomen paras turva. Nato-jäsenyys on torjuttava.

Ei kommentteja: