tiistai 21. lokakuuta 2014

Talousfundamentalismi vastaan terve järki

Taloudesta puhutaan niin paljon, että usein ei enää tiedetä mistä puhutaan. On olemassa mitattavissa oleva talous, jossa ihmiset ja instituutiot ostavat, myyvät, tuottavat, lainaavat ja kuluttavat hyödykkeitä.

On myös olemassa talous oppijärjestelmänä, joka rakentuu tieteellisistä teorioista ja tutkimuksesta, mutta myös uskomuksista, jotka saavat uskonnonomaisia piirteitä.

Oppijärjestelmän sisällä, esimerkiksi taloustieteessä ja taloussosiologiassa on paljon kilpailevia ja ristiriitaisia näkemyksiä, mutta julkista keskustelua on hallinnut jo pitkään tarjontaa painottava uusklassinen talousteoria, jonka mukaan esimerkiksi työttömyysongelma ratkaistaan lisäämällä työvoiman määrää.

Uskonnonomaisella liturgialla - samojen hokemien toistamisella – haetaan tälle näkemykselle uskottavuutta ja samalla pyhitetään se näennäistieteellisellä väittämällä, jonka mukaan talouden lainalaisuudet ovat luonnonlakien kaltaisia.

Tällaista uskomusjärjestelmää ei tietenkään luoda tai pidetä yllä sattumalta. Kun yhteiskuntaa ohjataan sen pohjalta, lopputuloksena on jyrkkä varallisuuden keskittyminen, kuten olemme nähneet. Nykyinen talouskriisikin on rikkaimmille vain mahdollisuus.

Kun tällainen talousfundamentalismi on omaksuttu ministeriöistä puoluetoimistoihin ja medioiden taloustoimituksiin, on selvää että vaihtoehdoista puhuminen on hankalaa ja työlästä. Aika on kuitenkin armoton väärille totuuksille. Puhe työttömyysongelman ratkaisemisesta työvoiman määrää lisäämällä kuulostaa vuoden 2014 Suomessa juuri niin irvokkaalta kuin sen pitäisikin.

Yksittäisiä esimerkkejä talousfundamentalismista löytää enemmän kuin niitä ehtii käsitellä, mutta tuore Uuden Suomen uutinen "Jäätävä arvio Suomesta: "Ei yksinkertaisesti ole varaa"" tarjoaa hyvän esimerkkitapauksen. Jutussa siteerataan Nordean pääekonomisti Jan von Gerichiä, joka toteaa mitattavissa olevien esimerkkien pohjalta Suomen häviävän "Norjalle, Ruotsille ja Tanskalle niin talouskasvulla, työttömyysasteella, valtionvelalla ja budjettialijäämällä mitattuna". Tämän jälkeen esitetään väite, jonka mukaan "Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa naapureitamme suurempaan julkiseen sektoriin".

Väite kuulostaa järkevältä ja jämäkältä, jos unohtaa sen, että valtio on eri asia kuin kotitalous tai yritys – ja varsinkin sen, että Suomen hyvinvointivaltio on leikattu jo kauan sitten muita Pohjoismaita suppeammaksi. Julkisen sektorin koko Suomessa ei ole 58%, vaan tuo prosenttiluku kuvaa julkisen sektorin menoja suhteessa bruttokansantuotteeseen. Prosenttilukua kasvattaa nimenomaan supistuva bruttokansantuote, ei julkisen sektorin paisuminen – kuten mediassa annetaan niin usein virheellisesti ymmärtää.

Von Gerichin vauhtia tällaiset pikkuseikat eivät häiritse, vaan fundamentalistin lääkkeet ovat selviä ja pääministerinkin usein toistelemia: "julkinen sektori kuriin, rakennepaketti maaliin sen vesittämisen sijaan, työmarkkinoille lisää joustavuutta ja kannustavuutta".

Näiden lääkkeiden vaikutukset ovat meille tuttuja – tulokset näkee kun katsoo ympärilleen. Lisää samaa siis halutaan.

Pohjoismaat – joihin Suomea jutun alussa verrataan – karkaavat vääjäämättä entistä kauemmas. Niillä on oma raha ja sen mukanaan tuomaa omaa päätösvaltaa ja joustoa hankalissa suhdanteissa, Suomea laajempi hyvinvointivaltio ja sen myötä vahvempi kotimainen kysyntä. Tanskan, Ruotsin ja Norjan luottoluokituskin on Suomea parempi.

Keskustan mahdollinen vaalivoitto ei puheenjohtaja Sipilän talouslausuntojen perusteella tuo parannusta meidän tilanteeseemme. Keskusta on myös ilmoittanut sitoutuneensa euroon ja EU-jäsenyyteen, joten mitään todellista suunnanmuutosta on siltä turha odottaa.

Ei kommentteja: