keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Perussuomalaiset kurkistavat Nato-kaapista

Perussuomalaiset kurkistavat Nato-kaapistaan Jussi Halla-ahon tämänpäiväisen avautumisen myötä, mutta kokonaan ulos ei vieläkään uskalleta tulla. Jo vuosia Nato-jäsenyyttä kannattaneelle Halla-aholle on sinänsä annettava pisteet äänestäjän kuluttajansuojan kannalta tärkeästä avoimuudesta, joka ei ole hänen puolueelleen tyypillistä.

Suomessa äänestäjän on yleisestikin kovin vaikea tietää millaista politiikkaa hän tulee äänellään kannattaneeksi, mutta Perussuomalaisten kohdalla se on erityisen hankalaa. Perussuomalaiset onnistuu vuodesta toiseen olemaan Naton, EU:n ja euron tapaisten politiikan raskaan luokan kysymysten suhteen puoliksi raskaana. Ollaan ”kriittisiä” kuin nurkan takaa huutelija, mutta selkeät aloitteet loistavat poissaolollaan. Soinilla ja hänen kansanedustajakaartillaan on ollut eduskunnassa vuosia aikaa tehdä aloite esimerkiksi euroalueesta irtautumisesta, mutta kevyen läpänheiton ohessa Soini on vasta nyt vaalien lähestyessä tyytynyt vihjailemaan mahdollisesta euroa koskevasta kansanäänestyksestä. Samoja pelin politiikan kuvioita Soini soveltaa myös Natoon, ja syykin on ilmeinen. Timo Soinin henkilökohtainen poliittinen ura ei ole täydellinen ilman ministerisalkkua seuraavalla vaalikaudella. Tuon tavoitteen saavuttaminen määrittelee puolueen linjan – selkeitä kannanottoja politiikan ydinkysymyksiin ei tulla ennen hallitusneuvotteluja kuulemaan.

Yhtä ilmeistä on, että Perussuomalaisten Nato-jäsenyyttä vastustavia kannattajia (joita ei ole vähän) rauhoitellaan piakkoin sopivalla – mutta ei sitovalla – lausunnolla, jossa suhtaudutaan ”kriittisesti” sotilaalliseen liittoutumiseen. Peli jatkuu.

Mitä tulee Halla-ahon puheisiin meidän suomalaisten naiiviudesta Venäjän suhteen, niin on todettava että hän lainaa olkinukkea jonka Kokoomuksen ja RKP:n sotahaukat ovat jo ennättäneet piestä pahan näköiseksi. Kirjoitin aiheesta aiemmin otsikolla Sinisilmäisyydestä ja sokeudesta, mutta kerrataan nyt vielä, että 1944 käyttöön otettua ja tänä päivänä Itsenäisyyspuolueen ajamaa puolueettomuuspolitiikkaa ei luotu harhakuvitelmien vallassa, vaan se keitettiin kokoon kovimmissa mahdollisissa olosuhteissa, ja tarkoitettiin turvaamaan Suomen olemassaolo.

Sinisilmäisyyttä ja naiiviutta löytää kyllä runsain mitoin Suomen Nato-jäsenyyttä ajavien tahojen suhtautumisesta sotilaallisen liittoutumisen todellisiin kustannuksiin, liittoutumisen mukanaan tuomien sitoumusten merkitykseen, jännityksen kasvamiseen ja vieraiden aseiden varaan rakentuvaan valheelliseen turvallisuudentunteeseen. Suurvallat tekevät suurvaltapolitiikkaa, ja Suomen etu on pysyä suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella.

Ei kommentteja: