tiistai 3. kesäkuuta 2014

Vaalianalyysi ja tilannearvio

Kiitos jokaiselle, joka teki tai tuki Itsenäisyyspuolueen vaalityötä.

Itsenäisyyspuolue saavutti eurovaaleissa vähimmäistavoitteensa, eli IPU tuli aiempaa paremmin tunnetuksi.

IPU:n vaaliteema eurovaaleissa oli ”Omalla rahalla tulevaisuuteen”. Mikään nykyisistä eduskuntapuolueista ei aja Suomen oman rahan ja päätösvallan palauttamista, siis irtautumista eurosta ja EU:sta. Haastajapuolueista – kutsun sillä nimellä puolueita, jotka ovat nyt eduskunnan ulkopuolella – yhä useampi oli tullut IPU:n kanssa samalle itsenäisyyslinjalle.

Haastajapuolueiden sarjassa IPU pärjäsi erittäin hyvin. IPU:n vaalitulos parani aiempiin vaaleihin verrattuna, mutta oli silti vaatimaton. On syytä pohtia, mistä johtuu, että itsenäisyyslinjan kannatus oli vaatimaton, vaikka suuri osa – ehkä jopa suurin osa, jos vaihtoehdot ovat aidosti esillä - kansalaisista kannattaa siirtymistä omaan rahaan ja itsenäisyyteen.

Eurovaaleissa merkittävin tulos oli taas kerran se, että 60 prosenttia äänioikeutetuista jätti äänestämättä. Näin kokoomus pääsi suurimmaksi puolueeksi, kun sitä äänesti runsas 8 prosenttia äänioikeutetuista. Kolmanneksi suurin puolue sai 5 prosenttia äänioikeutettujen äänistä. Vaaleissa ratkaisevat kuitenkin annetut äänet.

IPU:lla on veljespuolueita ainakin Ranskassa ja Kreikassa. Veljespuolueeksi kutsun sellaista, jonka tavoitteet ovat hyvin pitkälle samanlaiset mm. oman rahan ja itsenäisyyden palauttamisen suhteen, ja jotka torjuvat kaikenlaisen syrjinnän. Nuo IPU:n veljespuolueet menestyivät vaaleissa vain vähän IPU:a paremmin, vaikka niilläkin oli hyvät, jopa erinomaiset ehdokaslistat.

Jotain yhteistä selitystä IPU:n ja kumppaneiden – jotka painottavat itsenäisyyden lisäksi oikeudenmukaisuutta ja vastuuta ympäristöstä - vaalituloksiin voi löytää, kun niitä vertaa suurvoittoja saaneisiin EU-kriittisiin ja –vastaisiin ryhmiin. Vaaleissa ovat näkyvimmin menestyneet ryhmät, jotka ”potkivat alaspäin”, siis löytävät suuren syyn ongelmiin maahanmuutosta. IPU ja kumppanit, jotka ”potkivat ylöspäin” – eli haluavat lopettaa eriarvoistamisen sekä vallan ja pääomien keskittämisen – eivät ole saaneet ääntään riittävästi kuuluviin. On helppo nähdä, miksi eivät. Nykyiselle valtarakenteelle on eduksi, että ihmiset käyvät käsiksi toisiinsa eivätkä ryhdy horjuttamaan harvainvaltaa. On lisäksi nähtävissä, että enemmistön kannatusta muukalaisvihamieliselle politiikalle ei ole kuitenkaan saatavissa. Nykyistä valtarakennetta hyödyttää asetelma, jossa sen vaihtoehdoksi asetetaan rasistinen ja populistinen vaihtoehto, joka kyllä voi menestyä, mutta ei voittaa.

Nykyinen tiedonvälityksen ilma on täynnä viestejä, huutoa, skandaaleja ja verta. Väkivalta, seksi ja kauhu myyvät. Humalaisen poliitikon kirjoittamat väkivaltaa tihkuvat lyhyet some-päivitykset saavat sata kertaa enemmän mediahuomiota, kuin 500 rakentavaa blogikirjoitusta. Ei mediaa kiinnosta, miten työttömyyttä tai energiaongelmia voidaan ratkaista, ellei kirjoittaja ole ministeri tai muuten oikeasta puolueesta.

Mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta. Menneissä eurovaaleissa ei äänestäjillä ollut yhtään mahdollisuutta verrata vallassa olevia ja haastajapuolueita tv- tai radiokeskusteluissa. Valtiollinen YLE:kään ei järjestänyt yhtään tällaista mahdollisuutta, vaikka Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön, ETYJ:in vaalitarkkailijoiden raportissa v. 2011 nimenomaan kehotetaan: ”Julkisen palvelun tehtävänsä ja elinvoimaisen kansanvallan jatkuvan edistämisen vuoksi Ylen pitäisi kehittää edelleen kaikkien puolueiden oikeudenmukaista ja syrjimätöntä osallistumista vaaleihin antamalla myös pienemmille ja uusille puolueille riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia esittää kantansa. "

Melko yleinen ajatus on, että suurissa – ja vähintään eduskunnassa jo olevissa – puolueissa voi paremmin vaikuttaa asioihin. Käsitystä vahvistaa se, että suuresta joukosta löytää yleensä helposti hengenheimolaisia. Samanmieliset muodostavat pienryhmiä, rohkaisevat toisiaan ja elävät tavallaan omaa todellisuuttaan. Vaikka emopuolue olisi eri linjoilla, voidaan olla mukana jossakin, joka näkyy ja kuuluu. Lisäksi ainakin kunnallispolitiikassa löytyy aitoja vaikutusmahdollisuuksia ja usein myös luottamustehtäviä ahkerille tekijöille. Aina voi myös elätellä toiveita, että puolueen linja muuttuu. Tällaiset toiveet näyttävät perustelluilta, jos puolueen jäsenistössä ja äänestäjissä on paljon kriittisyyttä puolueen linjaa kohtaan.

Näin esim. keskusta ja Sdp ovat tehneet vuosikymmeniä politiikkaa, jolla on suurta vastustusta omien kannattajien joukossa. Puoluekuri takaa sen, että pieni johtava piiri voi toteuttaa omaa linjaansa jopa oman puolueen enemmistön tahtoa vastaan. Kansanvallan sijasta eletään puoluevallassa.

Ajatus ”Kaikki puolueet tukehtuvat lopulta omiin valheisiinsa” lienee syntynyt kokemuksesta. Tuo tukehtuminen on tuskallisen hidasta seurattavaa ja sen nähneille tulee helposti allergia kaikkia puolueita kohtaan. Kuitenkin puolueet tulee nähdä välineinä. Kun yhdestä on terä mennyt, on syytä tarttua toiseen.

Vaatii kansalaisrohkeutta ja suurten linjojen hahmottamista vaihtaa puolueeseen, jolla ei vielä ole paikallista toimintaa eikä suuria näyttöjä vaaleissa. Pienistä puolueista voi kuitenkin tulla suuria. Jokainen voi vaikuttaa siihen ainakin omalta kohdaltaan.

Uudessa puolueessa voi aktiivinen ja osaava ihminen vaikuttaa suoraan puolueen toimintaan ja tavoitteisiin.

On paljon yhteiskunnallista suunnanmuutosta toivovia, jotka eivät usko puolueiden kautta tapahtuvaan vaikuttamiseen. Heitä on helppo ymmärtää, mutta jos puolueet hylätään, pitää vastata kysymykseen, miten muutoksia tehdään ilman niitä. Suoraan demokratiaan, sitoviin kansanäänestyksiin siirtyminen vaatii sekin lakien muuttamista. Eikä lakeja muuteta kadulla.

Eurovaalitulos ei muuttanut mitenkään käsillä olevia ongelmia eikä yhteiskunnallista todellisuutta. Harhaanjohdettu kansa on saanut EU- ja euro-petosten jälkeen EU-kriittisyys-petoksen. EU-kriittisyys, joka ei sisällä eroa eurosta eikä EU:sta on pelkkä kupla, joka hyödyttää nykyisen menon jatkumista.

Epäluulo haastajapuolueita kohtaan voi osaksi johtua siitä, että vaistotaan tarvittavien yhteiskunnallisten muutosten suuruus ja nähdään, että niiden tekemiseen eivät pienet voimat riitä. Asiaa voi lähestyä myös siten, että on hienoa olla mukana jossakin uudessa ja hyvässä, vaikka se olisi vielä pieni. Ainakin se on parempaa kuin olla mukana vanhassa, suuressa ja huonossa.

Onko liian sekavaa vai selvää?

Pitäisikö IPU:n keskittyä kertomaan, että eurosta ja EU:sta on erottava? On niitä, joiden mielestä ei pidä ottaa kantaa esim. energiapolitiikkaan tai talouteen vaan on keskityttävä siihen ongelmaan, joka on esteenä asioiden korjaamiselle. Tämä on perusteltu näkemys. Onko kuitenkin niin, että ”Irti eurosta ja EU:sta” synnyttää useimmissa kysymyksen: Mitä sitten?

EU, jonka sisälle olemme joutuneet, on osa talousmallia, joka horjuu. Onko tärkeämpää painottaa sitä, että EU:sta on päästävä ulos, ja jättää jatko auki, vai kertoa mitä halutaan EU:n tuoman alennustilan tilalle? Sitä sietää pohtia.

IPU:ssa on varmaan tehty virhearvioita. Se ei kuitenkaan ole virhe, että vaaditaan Suomen oman rahan ja päätösvallan palauttamista.

Kuvaavaa suomalaiselle yhteiskunnalliselle sekavuudelle on, että itsenäisyys-sana herättää joissakin mielikuvia ääriliikkeestä. Ja onhan EU-Suomen todellisuudessa jotakin äärimmäistä siinä, että vaaditaan Suomelle omaa rahaa, itsenäistä lainsäädäntövaltaa ja puolueettomuuspolitiikkaa. Taitaa olla niin, että kun kasvaa itsenäisyyden tarve, kasvaa myös Itsenäisyyspuolueen tarve.

Valtiollinen itsenäisyys tarkoittaa oman rahan sekä itsenäisen lainsäädännön ja tuomioistuinten lisäksi omaa ulkopolitiikkaa. Suomi tarvitsee turvallisuutensa ja turvallisuuspolitiikkansa perustaksi itsenäisyyden ja puolueettomuuspolitiikan. Vaikka ei olisi muita tavoitteita, jo yksin tämä tavoite ja sen perusteleminen on riittävä syy Itsenäisyyspuolueen toiminnalle.

Meneillään on uudenlaisen harvainvallan ja kansanvallan kamppailu. Harvainvalta on niskan päällä, koska kansalaisten joukossa vallitsee hämmennys, pettymys ja turhautuminen ja alistuminen. Kansanvalta tulee kuitenkin voittamaan siinä vaiheessa, kun ihmiset heräävät riittävän yksissä tuumin – ei vain vastustamaan kasvavaa eriarvoisuutta, vaan – vaatimaan suunnan muuttamista. Itsenäisyystaistelua, joka voidaan ja pitää nyt käydä ilman väkivaltaa, ei hävitä. Se loppuu vasta kun se on voitettu.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terve,

Olitko Hiukkavaarassa koksuna about 84-85? Mä olin ensin 3. JK:ssa ja myöhemmin 2. JK:ssa.

Oon seurannut sun poliittista uraa tietyllä myötätunnolla, oot kuin kepulainen, jolla on jäänyt päälle ei ei ei eeyy:lle-vaihde. Mutta nyt teidän porukkaan on tullut tämä outo Venäjä-mielisyys ja sitä en hyväksy. Itse oon myös Pohjanmaalta, ammatiltani maanviljelijä ja aina ollut enempi tai vähempi kepulainen. Nyt meni kumminkin ääni Halla-aholle, koska kannatan Suomen Nato-jäsenyyttä ja Ukrainan itsenäisyyttä. Olisin odottanut edes Olli Rehniltä sen verran rohkeutta, että olisi sanonut Natosta asiat niinkuin ne on. Ei, kepulaiset kiemurtelivat vain sen Nato-option kanssa ja jatkoivat Kekkosen elämäntyön raiskaamista. Kekkonen pelasi niillä korteilla, jotka oli käytettävissä ja hyvin pelasikin sekä vei Suomea länteen niin paljon kuin oli mahdollista.

Sä vastustat myös yhteisvaluuttaa. Mäkin ymmärrän, että devalvaatio olisi välillä hyvä keino. Mutta, ootkos koskaan tuumannut, mikä on vienyt sossuila vallan? Eikös se vaan olekin euro. Ennen vasemmisto hallitsi Suomea täydellisesti, kun lakkoilun uhalla vietiin kaikki ähkyt läpi ja talous korjattiin aina välillä devalvaatiolla. Vaan nyt se ei enää onnistu ja maanviljelänkin elämä on paljon miellyttävämpää, kun ei tarvitse kuunnella sitä ainaista pilkkalaulua:)...

No, hyvää jatkoa kumminkin ja heivaa se putinismi ihan ekana;)!

Terv. alokas, korjaan korpraali E.

Antti Pesonen kirjoitti...

Taisinpa olla Oulussa tuolloin. Jotakin olet ymmärtänyt pahasti väärin, jos pidät Suomen puolueettomuuspolitiikan vaatimusta Venäjä-mielisyytenä.

Kekkosen suurin ansio presidenttinä oli - Paasikiven jälanjäljissä - pitää kiinni Suomen itsenäisyydestä ja puolueettomuudesta. Nyt on molemmat EU-jäsenyydessä menetetty.
IPU:n tavoite on, että suomalaiset itse palauttavat sekä itsenäisyyden että puolueettomuuden, jotka tarvitaan turvallisuutemme ja hyvinvointimme perustaksi.

Mitä tulee omaan rahaan siirtymiseen, sen pitää olla kelluva valuutta. Silloin ei tarvita devalvaatioita, vaan rahan ulkoinen arvo määräytyy omia aikojaan.