torstai 13. maaliskuuta 2014

Kuinka alas Suomi on nuijittava?

Kuinka alas Suomi on nuijittava, että olisi hyvä? Tämä kysymys on pakko esittää kaikille nykyisille eduskuntapuolueille, koska kaikki ne kannattavat nykyistä leikkauspolitiikkaa, ja vaativat vuorohuudoin sen jyrkentämistä entisestään. Tänään huutokauppaan palasi keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kahdeksan miljardin euron lisäleikkausvaatimuksillaan.

Leikkauspolitiikan tuhoisuuden pitäisi olla selvää kaikille 90-luvun lamaan ja sen jälkiseurauksiin tutustuneille. Hetkelliset ja näennäiset säästöt on maksatettu moninkertaisesti tulevaisuudessa, paitsi rahana, myös lukemattomien ihmisten haaskattuina elämisen mahdollisuuksina.

Samalla kun vaatimukset säästö- ja kuripolitiikan tiukentamisesta kaikuvat nyt läpi Euroopan, niiden talousongelmia entisestään pahentavat vaikutukset tulevat entistä kirkkaammin päivänvaloon. Yksi kiistanalaisen tieteenalan – taloustieteen – haara, uusklassinen talousteoria on saanut vuosikymmenien ajaksi hegemonian aseman. Vaikka teorian puutteet ovat aina vain ilmeisempiä ja sen noudattaminen tuottaa koko ajan oudompia lopputuloksia, siihen sitoutuneet poliitikot ja media eivät näytä kykenevän ajattelemaan asioita uusista näkökulmista. ”Asiantuntijoina” kuullaan ainoastaan samanmielisiä taloustieteen edustajia. Tunnetusti valta on niillä, jotka nimittävät asiantuntijat.

Syyt kuolleeseen teoriaan hirttäytymiselle ovat ilmeiset. Taloushistorioitsija Philip Mirowskin mukaan uusklassinen talousteoria on lähinnä keino antaa tieteellinen sädekehä nykyiselle talouspolitiikalle. Kun tavoitteena on rikkaiden rikastuttaminen ja tuloerojen kasvattaminen, nykyinen järjestelmä on oikea ja toimiva. Juuri tähän leikkauspolitiikka on johtanut, ja tätä kehitystä uudet leikkaukset vauhdittaisivat. Niinpä tätä ilveilyä kutsutaan politiikan uuskielen logiikan mukaisesti vastuullisuudeksi. Kun pääministeri Katainen kävi helmikuun lopulla Kreikassa, hän ilmoitti kriisin hoidon vaativan vastuullista politiikkaa ”ja se on tasan, mitä te olette tehneet täällä”. Katainen piti Kreikan saavuttamia tuloksia talouskriisin hoidossa kunnioitettavina. Arvostetun lääketieteen lehti The Lancetin mukaan Kreikan lapsikuolleisuus on noussut 43% ja alipainoisina syntyneiden lasten määrä 19%. Vakava masennus, itsemurhat, köyhyydessä leviävät tartuntataudit – kaikkien niiden määrä on jyrkässä nousussa.

Jos tällaisia tuloksia tuottava politiikka on ”vastuullista” ja ”kunnioitettavaa”, kysyn edelleen, kuinka alas Suomi on nuijittava, että herrojen – Katainen ja Sipilä – mielestä olisi hyvä?

Kreikan tapauksessa vaihtoehto olisi ollut eurosta irtautuminen ja omaan valuuttaan palaaminen sekä näytelmän koronkiskurin roolissa toimineiden saksalaisten ja ranskalaisten pankkien päästäminen kaatumaan. Toki kriisiin synnyttämiseen osallisen korruptoituneen poliittisen eliitin korvaaminen uusilla voimilla kuuluisi ratkaisun osaksi. Kreikka on erityisen syvällä ongelmissa, mutta samojen lääkkeiden käyttö on ajankohtaista muuallakin.

Suomi tarvitsee oman valuutan ja keskuspankin. Lamasta noustakseen Suomen valtion on velkaannuttava omalle keskuspankilleen, ja näin luodulla rahalla varmistettava yhteiskunnan toimivuus sekä tehtävä uusia työpaikkoja synnyttäviä investointeja mm. uusiutuvaan energiaan. Kotimainen kysyntä vahvistuu ja talouden pyörät lähtevät jälleen pyörimään. Vääjäämätöntä on, että talouteen virtaava raha kasautuu edelleenkin, eikä tämä kohtuullisessa määrin tapahtuessaan ole ongelma. Rahan määrää on kuitenkin säädeltävä, ja siihen tarvitaan työkaluksi nykyistä progressiivisempi verojärjestelmä, jossa myös pääomatulot saatetaan progression piiriin.

Suomen tilanne on tällä hetkellä huono, mutta ei toivoton. Lääkkeet nykyisiin ongelmiin ovat olemassa, niiden käyttöönotto vaatii kuitenkin uutta ajattelua ja uusien voimien esiinnousua vaaleissa.

Ei kommentteja: