keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

EU syventää torppari-Suomen talouden umpikujaa

Kuka vielä muistaa miten Suomi laitettiin eurokuntoon? Tuo tapahtui pääministeri Lipposen ollessa EU:n käskynhaltijana Suomessa. Eurokunto saatiin aikaan leikkaamalla valtion varoista kunnille maksettavat valtionosuudet puoleen. Näin pahennettiin ensimmäisen eurolaman 1990-luvun alussa aloittamaa eriarvoistumista ja köyhtymistä.

Suomen valtion velka on 1990-luvun alusta lähes kymmenkertaistunut. Velkaantuminen on ollut valtavaa, vaikka valtion omaisuutta on myyty – halvalla – hirvittävä määrä. Valtion velan korkoja on 1990-luvun alun jälkeen maksettu n. 70 000 000 000 euroa – siis 70 miljardia. Nämä korot ovat menneet lähinnä kansainvälisille sijoittajille, mm. pankeille.

Näin on käynyt, koska on noudatettu EU:n – ja ensin EY:n – määräämää keskuspankkirahoituksen kieltoa. Suomen valtio ei siis saanut lainata rahaa omalta keskuspankiltaan koko 1990-luvulla, vaikka Suomella tuolloin oli oma raha ja keskuspankki. Jo vuodesta 1989 Suomi noudatti EU:n edeltäjän EY:n määräyksiä. Kansalaisille ei tästä(kään) ole julkisuudessa kerrottu.

Onko enää uutinen, että EU:n tärkeimpiä taustavoimia ovat sen suurten jäsenmaiden hallintojen lisäksi suuryritysten – ja myös pankkien – lobbarit?

Ja missä ollaan nyt? Taas kysytään ”Mistä leikataan?”. Ja taas leikataan terveydenhoidosta, sosiaaliturvasta ja koulutuksesta. Ja kiristetään muita veroja kuin niitä, jotka koskisivat erityisesti suurituloisimpiin.

Ilman omaa rahaa ja talouspolitiikkaa Suomi on EU:n hallinnon alla. EU:lla on hallitus, jota sanotaan komissioksi. Suomella on EU-hallinto, jota sanotaan hallitukseksi.

EU-Suomella ei ole todellista mahdollisuutta vaikuttaa talouteensa. Ilman omaa rahaa, keskuspankkia ja lainsäädäntöä Suomi on taloudellinen ajopuu. Ilman itsenäistä talouspolitiikkaa täällä toteutetaan mitä Brysselistä käsketään. Viis siitä, vaikka muut EU- ja euromaat viittaisivat kintaalla unionin määräyksille. EU-Suomessa totellaan. Niinhän maa laitettiin eurokuntoonkin. Kun niin piti tehdä. Suomalaisilla näyttää tosiaan olevan torpparin mieli.

Sanomalehti, jossa neuvoa-antavan EU-kansanäänestyksen alla syksyllä 1994 mainostettiin EU-jäsenyyttä etusivun kokoisella pikkuvauvan kuvalla ja tekstillä ”Tänään annetaan ääni tulevaisuudelle – KYLLÄ” uutisoi 19.3.2014: ”Lisäpainetta tehdä kiristyksistä pääosa ensi vuonna tulee EU:sta. EU vahtii, ettei Suomen rakenteellinen alijäämä nouse liian isoksi. Annetuissa rajoissa pysyminen tarkoittaa lähes kahden miljardin euron kirityksiä.”

Jatketaanko samaan malliin vai suunnataanko omalla rahalla tulevaisuuteen?

Ei kommentteja: