maanantai 6. tammikuuta 2014

EU-umpisolmu ja vasemmiston sekaisin menneet langat

”Ei EU:ta pidä kaikesta syyttää”, sanoi ajattelevaksi ihmiseksi tietämäni puolituttu sattumalta kohdatessamme. ”Vika on siinä, että kokoomus on ollut niin pitkään vallassa Suomessa. Se pitäisi äänestää kauas hallituksesta.”

Myönsin tuttavani olevan sikäli oikeassa, että neljännesvuosisata kokoomusvaltaa (välillä oppositiota leikkien oikeistodemarien hoitaessa vetovastuun) on jättänyt jälkensä. Maata tuntee tuskin entisekseen. 80-luvulla leipäjonot olisivat olleet maan pysäyttävä skandaali, nyt ne eivät ole enää edes uutinen. Jälkien korjaamiseen menee todennäköisesti pitkään, sitten kun korjaustyö vihdoin saadaan käyntiin.

Kysyin sitten, miten ei-kokoomuslaista politiikkaa tuttavani kuvittelee EU:ssa olevan mahdollista harjoittaa. Pääomien vapaan siirtelyn mahdollistama ota rahat ja juokse -veronkiertopolitiikka, liikepankeille poliittisen veto-oikeuden antava suoran keskuspankkirahoituksen kielto ja köyhille kuria ja piiskaa vaativat ”rakenneuudistukset” ovat kaikki unionin ydintä. Pitkin Eurooppaa on nähty, että on aivan sama, äänestetäänkö EU-maiden johtoon oikeistoa vai vasemmistoa, EU on syönyt politiikan liikkumavaran. Unionin sisällä tarjolla on vain näennäisiä vaihtoehtoja.

Kysymys sai tuttavani vaikenemaan. Kummallakin oli kiire eteenpäin ja keskustelu päättyi siltä erää valitettavasti siihen.

Saman kysymyksen voi esittää laajemmallekin yleisölle: kuinka politiikan suuri linja voisi kääntyä uusliberalistisen hankkeen työkaluksi muovaantuneen ja muokatun EU:n sisällä? Jos jätetään yleinen hurskastelu väliin ja mennään suoraan asiaan, kyse olisi olennaisimpien EU:n perussopimusten avaamisesta ja neuvottelemisesta perusteellisesti uudelleen. Uskokoon sen mahdollisuuteen ken tahtoo. Itse pidän realistisempana – ja lopulta välttämättömänä – kansallisen päätösvallan palauttamista. Siirtymistä alistussuhteesta yhteistyösuhteeseen. EU-jäsenyydestä Eta-sopimukseen, noin esimerkiksi ja aluksi.

Näennäisten vaihtoehtojen esittäjistä ei tule EU-vaalien edellä olemaan puutetta. Tuo rooli on perinteisesti varattu vasemmistopuolueille, viime aikoina mukaan on tullut myös enemmän tai vähemmän avoimen rasismin kanssa pelailevia poliitikkoja. Jälkimmäiset jääköön omaan arvoonsa, mutta perinteisen vasemmiston eksyksissä pysyttelyä voisi ihmetellä, ja surkutella sitä, kuinka viime vuosisadalla köyhimmän väestönosan puolesta monissa tapauksissa menestyksellisesti ponnistellut liike on muuttunut pankkiirien harmittomasti räksyttäväksi sylikoiraksi.

Sama toki pätee suomalaiseen alkiolaisen liikkeen perilliseen Keskusta-puolueeseen. Sen oppi-isä korosti pääomien ja vallan hajauttamista. Nyt Keskusta-niminen puolue on ilmoittanut sitoutuneensa euroon ja EU:hun, jotka merkitsevät vallan ja pääomien jatkuvaa keskittämistä.

EU:ssa vasemmiston punainen lanka on hukassa ja pasmat sekaisin. Johtajisto on asemansa sokaisema ja siksi myös monet kannattajista uskovat EU-eliitin kauniita satuja. Kriittiset äänet vaiennetaan, koska historiansa saatossa useita kertoja haljenneissa vasemmistopuolueissa sisäisiä erimielisyyksiä varotaan kuin ruttoa.

Vaihtoehto on olemassa, mutta se on haettava EU-umpisolmuun sotkeutuneiden puolueiden ulkopuolelta. Uskon että tähän ollaan hiljalleen heräämässä.

Ei kommentteja: