maanantai 4. marraskuuta 2013

Pääomatuloja ja ansiotuloja verotettava samalla tavalla progressiivisesti

Tuoreiden uutisten mukaan eduskuntaryhmien puheenjohtajista valtaosa kannattaa ehdotusta, jonka mukaan pääomatuloista perittäisiin kunnallisveroa.

Ehdotuksesta on hyvä aloittaa ja tähdätä pääomatulojen progressiiviseen verotukseen.

On väärin, että suurimmista pääomatuloista maksetaan pienempää veroa kuin mitä keskituloinen maksaa ansiotuloistaan.

Väärin on sekin, että jo pienimmistä pääomatuloista pitää maksaa 30 prosentin vero.

Alle 1 000 euron kuukausitulot on tehtävä verovapaiksi. Pääomatuloja ja ansiotuloja on verotettava samalla tavalla progressiivisesti.

Oleellista on myös estää veronkierto. Kun ihminen on käynyt kuussakin, veronkierron suitsiminen onnistuu kyllä. Kyse on poliittisesta tahdosta.

Ei kommentteja: