perjantai 13. syyskuuta 2013

Toinen integraatiolama

Eräs 1990-luvun alun lamaan liittyvä keskeinen asia on jäänyt vaille julkisuutta. Kyse on siitä, miksi Suomen valtiota uhkasi pahimman laman aikaan rahan loppuminen.

Suomella oli 1990-luvun alkupuolella oma raha ja keskuspankki. Keskuspankkien erityinen oikeus on ollut uuden rahan luominen. Teknisesti se on helppoa. Nykyään ei tarvitse edes seteleitä painaa, kun rahaa luodaan enimmäkseen tilikirjauksina tietokonetta näppäilemällä.

Liiallinen rahan painaminen on johtanut pahimmillaan käsistä karanneisiin inflaatioihin. Siksi rahan luomista pitää valvoa ja kiertävää rahamäärää säädellä verottamalla. Valtion ei siis tule painaa rahaa loputtomiin.

Mutta takaisin 1990-luvulle. Miksi siis rahat meinasivat loppua Suomen valtiolta? Siksi, että Euroopan unionin edeltäjä Euroopan yhteisö, EY oli kieltänyt keskuspankkeja antamasta rahoitusta valtiolle. Ja yllätys yllätys, Suomi noudatti EY:n määräyksiä jo 1980-luvulla.

1990-luvun alun lama oli integraatiolama. Integraatio tarkoittaa yhdentymistä. Ja lama syntyi yhdentymisestä EY/EU:n politiikkaan. Käytännössä Suomen alistamisesta siihen. Rahoitusmarkkinoiden sääntely purettiin ja siitä seurasi tapahtumaketju, jota päättäjät eivät hallinneet. Epäonnistunut politiikka ja markan korkeasta kiinteästä kurssista kiinni pitäminen johtivat markan pakkodevalvaatioon.

Laman maksajiksi päättäjät laittoivat pienyrittäjät ja asuntovelalliset. Osa pankeista pelastettiin. Inhimillinen hinta oli hirvittävä. Tuhansia ennenaikaisia kuolemia, kymmeniä tai satoja tuhansia jopa loppuelämän kestäviä velkaloukkuja ja loppuun palaneita ihmisiä. Ja arvaamaton määrä turhaan hukkaan heitettyä yritysosaamista.

EU-johtoiseen politiikkaan valmistautumisesta johtunut politiikka oli mennyt kiville. Pelastukseksi tarjottiin – kuinka ollakaan! – EU-jäsenyyttä.

Meneillään olevassa eurokriisissä on samoja piirteitä kuin oli 1990-luvun integraatiolamassa. Kallis valuutta tuo ongelmia. Syyn politiikan epäonnistumisesta päättäjät vierittävät tavallisille ihmisille. Suurimmat pankit on luvattu pelastaa kansalaisten takuulla.

Suomen pankki on nyt EU:n keskuspankin haarakonttori. Suomi on luopunut omasta itsenäisestä lainsäädännöstä ja omasta rahasta. EU:n lait ja määräykset ovat jäsenmaiden lakien yläpuolella.

Käsillä on toinen integraatiolama. Vielä saa Suomen valtio halpaa lainaa kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta. Vielä on valtiolla korkea luottoluokitus. Tällä menolla ei ole kauan. Silloin korot nousevat. Ja suuria leikkauksia vaaditaan julkisiin menoihin. Jotta maa pelastuisi. Jotta valtio saisi suurpankeilta ja – sijoittajilta lainaa. Ja sitä saa kun leikkaa tarpeeksi ja myy lopunkin valtion omaisuuden sijoittajille.

Niin sanotusta demokratiasta on todella tullut rahan pikku apulainen.

Velkaeuron tilalle tarvitaan oma raha. Tämä muutos on keskeinen. Sen puolesta on toimittava myös vaaleissa.

Ei kommentteja: