lauantai 31. elokuuta 2013

Järjestelmäkriisi ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohja

”Luulimme, että Suomi on pohjoismainen hyvinvointivaltio”. Näin totesivat ulkomaiset yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen ja sosiaalipolitiikkaan erikoistuneet asiantuntijat Kelan seminaarissa lokakuussa 2009. Tutkijoiden suuri huomio kohdistui suomalaisen yhteiskunnan voimakkaaseen kahtiajakoon sekä mm. tuloerojen ja köyhyyden kasvuun, suuriin terveyseroihin ja nuorten asemaan.

Sana hyvinvointiyhteiskunta kuulostaa monen korviin irvokkaalta v. 2013. Lastensairaalaan ei löydy valtiolta tarpeeksi rahaa, monet vanhukset on jätetty heitteille, lääkäriin pääsyä pitää usein jonottaa viikkoja. Samalla harvalukuinen eliitti voi entistä paksummin ja vaatii kansalaisia leikkaustalkoisiin.

Laajan ja syvenevän talouskriisin oloissa on entistäkin tärkeämpää pohtia kokonaisuuksia. Mille ajatusmallille rakentuu julkisen sektorin – siis valtion ja kuntien toimintojen – rahoitus? Onko tuo ajatusmalli kestävällä pohjalla? Ellei ole, mille on alettava?

Näin se suurin piirtein menee: Tuotetaan, myydään ja ostetaan tavaroita ja palveluja. Tämän tuotantoketjun verottamisella hankitaan rahat julkisiin menoihin ja palveluihin. Niin myös terveydenhoitoon, koulutukseen ja sosiaaliturvaan.

Julkisten menojen rahoitus on siis riippuvainen siitä, kuinka hyvin käyvät kaupaksi asunnot, autot, kodinkoneet, vaatteet, polttoaineet, tupakka, alkoholi tai golfmailat ja ruohonleikkurit.

Tuotanto laskiessa verokertymä pienenee. Tuotannon kasvaessa verokertymä periaatteessa kasvaa. Aatteellisista syistä verotusta voidaan koventaa tai keventää. Viime vuosina verotusta on kevennetty suurituloisimpien osalta. Kansainvälisesti toimivat yritykset ja sijoittajat voivat siirtää voittojaan veroparatiiseihin ja maksavat veroja yhä vähemmän, jos ollenkaan.

Julkisten menojen rahoitus on vaikeutunut, kun pääomien siirtelyn esteitä on purettu. Samaan suuntaan on vaikuttanut niin sanottu vapaakauppa. Työntekijät joutuvat kilpailemaan automaation lisäksi halvempien kustannuksien maiden työntekijöitä vastaan. Halpatuotannon hyödyn korjaavat yritykset, jotka voivat siirtää tuotantoaan maasta toiseen.

Samaan aikaan talouskriisin kanssa on meneillään joukko ympäristökriisejä. Luonnonvarojen ehtyminen ja ympäristön saastuminen ovat ylikulutuksen ja piittaamattoman ahneuden seurausta. Luonto ei kykene käsittelemään ihmisen päästöjä ja saasteita.

Elinkeinoelämän valtuuskunta (Eva) esittää vuosittaisissa arvo- ja asennetutkimuksissaan haastatelluille väitteen: "Pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös itsensä". Enemmistö vastaajista on ollut vuosi vuoden jälkeen samaa mieltä.

Kuitenkin talouden kasvattaminen on yhä virallinen vaatimus. Meille kerrotaan, että vain kasvulla voimme rahoittaa terveys-, koulutus- ja sosiaalipalvelut sekä tulevat eläkkeet.

Vallitseva taloudellinen ajattelu ja talousjärjestelmä ovat kriisissä. Olemme umpikujassa. Umpikujasta pääsee vain suuntaa muuttamalla.

Nykymallin takana ovat niin suuret taloudelliset ja poliittiset voimat, että sen laajamittainen korjaaminen näyttää epätodennäköiseltä. On syytä varautua tulevaan romahdukseen. Samalla voimme omissa puitteissamme yrittää vaikuttaa siihen, että rakennetaan uusia kestävämpiä toimintamalleja.

Tämä pätee myös ja erityisesti ns. hyvinvointiyhteiskunnan rahoitukseen. Se voi nojata verotuksen lisäksi valtion luomaan rahaan. Rahan hallinta kuuluu valtiolla. Rahan ei pidä olla yksityisten pankkien luomaa velkaa vaan valtion tulee luoda itse rahansa. Pankeilta tulee poistaa oikeus velan luomiseen tyhjästä.

Rahan luomista pitää valvoa ja kiertävää rahamäärää säädellä verottamalla. Valtion ei siis tule painaa rahaa loputtomiin.

Valtion luomalla rahalla voidaan maksaa kansalaiset tekemään töitä valikoiduille aloille. Näitä ovat esim. terveyden- ja vanhustenhoito, koulutus, poliisi, armeija, palokunnat, posti sekä rautatiet ja muut liikenneväylät.

Suomi ei tarvitse ulkomaista velkaa, kun sillä on oma raha, keskuspankki ja päätösvalta.

Siirtyminen tasapainoisempaan tulevaisuuteen on mahdollista, kun muutoksen välttämättömyyden nähneet kansalaiset toimivat eri tasoilla ja tavoilla uudenlaisen tulevaisuuden rakentamiseksi.

Ei kommentteja: