perjantai 5. heinäkuuta 2013

Suomi tuskin nousee ilman omaa rahaa

Suomen kilpailukyvyn parantamista toivotaan laajalti. Ja mikäs siinä. Toivoa aina sopii. Mutta milläs sitä kilpailukykyä parannat? Ilman omaa rahaa ja itsenäistä talouspolitiikkaa Suomi on samassa asemassa kuin se oli ennen vuotta 1860, jolloin markka saatiin Suomen rahaksi. Talouden ja yhteiskunnallisen kehityksen ohjakset eivät ole omissa käsissä.

Euron kurssiin ei voida Suomessa vaikuttaa. Ja euro on kallis suhteessa monien kilpailijamaiden valuuttoihin. Kallis euro vaikeuttaa vientiä ja helpottaa tuontia. Tuonnin helpottuminen tietää vaikeuksia erityisesti pienille yrityksille, jotka joutuvat kilpailemaan halpatuontia vastaan.

Palkkamalttia vaaditaan kilpailukyvyn parantamiseksi. Maltti ei tietenkään koske ylätason palkkoja. Kilpailukyvyn parantamista palkkamaltti tuskin ratkaisee. Aasian hikipajoissa tehdään 70-tuntista työviikkoa alle euron tuntipalkalla. Automaatio on sielläkin apuna. Kilpaile tässä sitten.

EU:n keskuspankin Suomen haarakonttorin johtaja Erkki Liikanen sanoo, että Suomi tarvitsee vientiä maksaakseen tarvitsemansa tuonnin. Sitä Liikanen ei sano, että kotimarkkinatuotanto on ajettu Suomessa alas paljolti omin toimin. Vielä 1980-luvun lopulla oli kotimarkkinatuotannon osuus kokonaistuotannosta yli 40 prosenttia. Nyt se on alle kymmenen prosenttia. Paljon hoettu vientivetoinen kasvu, jonka tulokset vietiin suurelta osin pois maasta, on vaihtunut vientivetoiseksi laskuksi.

1990-luvun alun lama oli suurelta osin omin toimin aiheutettu. Se oli integraatiolama, joka syntyi valmistautumisesta nykyisenlaiseen EU-johtoiseen politiikkaan.

Myös nykyinen ns. kestävyysvaje on itse aiheutettu. Valtiontalouden alijäämä – joka rahoitetaan velalla – on lähes kymmenen miljardia euroa. Se on samaa suuruusluokkaa kuin 1990-luvun lopulla aloitettujen veronkevennysten vuotuinen vaikutus. Veronkevennykset ovat hyödyttäneet eniten suurituloisimpia. Samalla on verorasitusta siirretty kunnallisveron ja erilaisten maksukorotusten myötä entistä enemmän pienituloisten maksettavaksi.

Osana eurotaloutta – ja ainoana Pohjoismaana ilman omaa rahaa – Suomesta on tulossa tyhjiin imetty Euroopan peräkylä. Valopilkkuna näyttäytyy kasvava kaivosala. Sen oleellisia piirteitä ovat ulkomaille karkaavat voitot ja tänne jäävät jätteet.

Omavaraisuudesta on tehty kirosana. Se on impivaaralaisuutta. Niinpä on ymmärrettävää, että ruokaa – laadusta välittämättä – tuodaan vuodessa yli 2 000 miljoonalla eurolla enemmän kuin viedään. Sen sijaan, että vakavasti siirryttäisiin energiantuotannossa kotimaisiin uusiutuviin energialähteisiin – joka toisi paljon työtäkin – kaikki neljä suurinta puoluetta tekevät Suomesta ydinvoimateollisuuden temmellyskenttää.

Joku voisi muuten tutkia, mikä tekijä on ajanut suomalaista eliittiä monta kertaa sortumassa olevien järjestelmien tukijoiksi. Satakunta vuotta sitten kerättiin romukuparia, jotta voitaisiin ostaa Saksasta kuningas. Nyt eliitti – Erno Paasilinnan sanoin ylempi roskaväki - tarrautuu elinvoimansa menettäneisiin rakenteisiin kuten Natoon ja EU:hun.

Ongelmia ei voida ratkaista toimimalla samoin kuin niitä luotaessa. Nyt tarvitaan uutta ajattelua. Ennen kaikkea tarvitaan tilannearvioita siitä missä ollaan ja mihin menossa. Maailman muuttuessa taloudellisen ajattelun pitää muuttua.

Suomi on monessa suhteessa täynnä mahdollisuuksia. Niiden käyttäminen kestävällä ja koko maata hyödyttävällä tavalla on mahdollista vain silloin, kun päätösvalta talouteen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen on omissa käsissä. Kaikki ei silloinkaan muutu helpoksi. Mutta monet tärkeät asiat tulevat mahdollisiksi.

Ei kommentteja: