keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Erotaan EU:sta – miksi ja miten?

Kyse ei ole Impivaarasta, rotuoppien sävyttämästä Suomesta tai pään pistämisestä pensaaseen, vaan tarvitaan "Kansallisvaltio 2.0", jonka suunta ja tavoitteet ovat tulevaisuudessa, ihmisten hyvinvoinnissa, tasa-arvossa, aidosti kestävässä kehityksessä ja kansainvälisessä yhteistyössä EU:n ajaman yhtiövallan ja keinottelijoiden tappioiden sosialisoinnin asemesta. Tähänastisten kokemusten perusteella demokratia vaikuttaa juurtuvan ja kukoistavan parhaiten suhteellisen pienissä yksiköissä. Tämän vuoksi Suomi-nimisen valtion tulee palauttaa valtiollinen itsenäisyys, ja pyrkiä sen jälkeen aktiiviseen kansainväliseen yhteistyöhön niin lähialueilla kuin maailmanlaajuisestikin.

Missä olemme ja mihin menossa?

Euroopan unioni on rakennettu pienten askelten politiikalla. Rakentamista ohjanneilla on ollut selkeä tavoite. ”Yhdistynyt Eurooppa pystyisi, jos se -- kehittäisi yhteisen ulkopolitiikan, puolustuspolitiikan ja talouspolitiikan, tulemaan samanvertaiseksi suurten supervaltojen kanssa” sanoi Britannian pääministeri Harold McMillan vuonna 1979.

Suomalaisen EU-keskustelun onnettomasta tilasta kertoo puhe unionin liittovaltiokehityksestä. Esitetään kyllä kysymys, viedäänkö EU:ta liittovaltion suuntaa ja sitä kannatetaan tai vastustetaan. Keskeiset käsitteet jäävät kuitenkin useimmiten määrittelemättä. Silloin keskustelu on mahdotonta.

Verkkosanakirja Wikipedian mukaan ”Liittovaltio on valtio, joka koostuu useista sisäisistä itsehallinnollisista alueista, joita yleensä nimitetään osavaltioiksi, ja jolla on myös keskitetty liittovaltion hallinto. Liittovaltiossa itsehallinnollisten osavaltioiden valtaa vähennetään perustuslaillisesti ja sitä ei voida vähentää keskitetyn hallinnon omalla päätöksellä. -- Liittovaltio yleensä vastaa omasta ulko- ja puolustuspolitiikasta”.

EU:lla on parlamentti, virkamieshallitus (komissio), tuomioistuin, keskuspankki ja oma raha. EU:n komissiolla on yksinoikeus tehdä lakialoitteita unionin lainsäädännöksi. EU:n lainsäädäntö on jäsenmaiden lakien yläpuolella. EU:n tuomioistuimen päätökset ovat jäsenmaiden tuomioistuinten päätösten yläpuolella. Lissabonin sopimus on käytännössä unionin perustuslaki. Se teki EU:sta oikeushenkilön, joka voi solmia kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta. Lissabonin sopimuksen mukaan EU:lla on oma ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Jäsenmaiden on sovitettava yhteen talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkansa.

On arvioitu, että EU:lla on kaikki valtiolle kuuluvat toimivallat lukuun ottamatta verotusoikeutta ja oikeutta sodan aloittamiseen. Verotusoikeutta EU:lle puuhataan koko ajan.

Nyt kun Suomessa ollaan monin tavoin poliittisesti eksyksissä, on tärkeää tehdä arvioita siitä, missä olemme. Monille on vaikeaa tunnustaa, että EU-jäsenyys on merkinnyt luopumista maamme valtiollisesta itsenäisyydestä ja ylimmän vallan siirtämistä EU:n elimille kaikissa asioissa, jotka EU ottaa päätettäväkseen.

Maamme perustuslain mukaan Suomi on edelleen itsenäinen valtio, jossa ylin valta kuuluu Suomen kansalle. Kun valtiollinen itsenäisyys määritellään siten, että itsenäisellä valtiolla on muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, omaan lainsäädäntöön nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka, ei EU-Suomi ole itsenäinen valtio.

EU on siis jo liittovaltio tai valtio. Suomi on 19. suurin EU:n jäsenmaista. Suomen asukasluku on noin yksi prosentti EU:n yli 500 miljoonasta asukkaasta. Samaa luokkaa on Suomen päätösvalta. Suomella on EU:ssa valtaa noin yksi prosentti. Vastaavasti EU:lla on sille kuuluvissa asioissa Suomessa valtaa noin 99 prosenttia.

EU:n muuttaminen tai ohjaaminen suomalaisin voimin on käytännössä mahdotonta. Kun näin on, pitää kysyä keiden ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä EU:ssa tehdään. Vastaus on ilmeinen. Jo vuosikymmenten ajan EU-maissa ovat köyhät köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet. EU:ta ohjaavat sen suurten jäsenmaiden lisäksi suuryritysten lobbarit. Tämä selittää, miksi EU:n direktiivit ja asetukset yleensä hyödyttävät suuryrityksiä, suursijoittajia ja tuotannon keskittämistä. Julkisen sektorin alasajo sekä valtion ja kuntien tehtävien yksityistäminen juontuvat EU:n politiikasta.

Euron kriisi osa talousjärjestelmän kriisiä

Eurokriisin hahmottamista vaikeuttaa meneillään oleva maailmanlaajuinen talousjärjestelmän kriisi. Niin sanottu globalisaatio on tuottanut ennennäkemättömän pääomien keskittymisen ja velkakuplan.

Vallitseva talousjärjestelmä rakentuu jatkuvan talouskasvun vaatimukselle. Tämä tukijalka pettää monista syistä, jotka ansaitsevat nykyistä enemmän julkista keskustelua. Sopinee tässäkin kuitenkin kysyä, kuinka järkevältä tuntuu ajatus, että Suomen ja maailman kokonaiskulutus on sadan vuoden kuluttua 20-kertainen nykyiseen verrattuna. Siihen päädytään, jos toteutuu yleisesti tavoitteeksi asetettu kolmen prosentin vuotuinen talouskasvu. Kasvun lähteistä luonnonvarojen kulutus ylittää jo nyt niiden uusiutumisen arviolta 40 prosentilla ja velan jatkuvaan lisäämiseen yhä harvempi luottaa.

Euro EU:n rahana on ennen kaikkea suurpoliittinen hanke. Se on suunniteltu liittovaltion liimaksi, koossa pitäväksi voimaksi.

Valtio, myös EU:n jäsenvaltio, jolla ei ole omaa rahaa, on sen armoilla, joka rahasta päättää. Tämä tulee näkyväksi, kun tulee vaikeuksia. Euron kriisistä on kyse mm. siksi, että erityisesti Välimeren maissa toimivat yritykset eivät pysty kilpailemaan Saksassa toimivien yritysten kanssa samassa valuutassa. Kun ei ole omaa valuuttaa, jonka arvoon voisi vaikuttaa tai joka kelluisi suhteessa euroon, jousto tapahtuu työmarkkinoilla palkanalennuksina ja työttömyytenä.

Euron arvo suhteessa USA:n dollariin nousi viime vuosikymmenellä 90 prosenttia. Se merkitsi vaikeuksia viennissä euroalueen ulkopuolelle. Suomessa tämä on näkynyt mm. metsäteollisuuden alasajona. Vähälle huomiolle on jäänyt se, että kallis euro on helpottanut tuontia ja siten vaikeuttanut kotimarkkinoilla toimivien yritysten asemaa. Suomeen on tuotu Ruotsista mm. maitoa, lihaa ja puutavaraa, joita on aiemmin ollut omastakin takaa.

Suomi täytti euroon siirtymiseen vaaditut vaatimukset 1990-luvun lopulla. Suomi saatiin eurokuntoon leikkaamalla valtion kunnille maksamat valtionosuudet puoleen. Siitä seurasi kuntien yhä jatkuva rahoituskriisi. Jo ennen vuosituhannen vaihdetta oli nähtävissä, että vanhoista EU-maista esim. Belgia ja Italia eivät eurovaatimuksia tule täyttämään, Kreikasta puhumattakaan. Mutta Suomi täytti. Kansa maksoi eurokunnon valtion omaisuuden polkumyyntinä sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen alasajona.

Piti olla selvää jo ennen euron käyttöönottoa, että erilaisista historioista ja kulttuureista koostuva valuutta-alue ei tule toimimaan. Suomi liitettiin euroon ainoana Pohjoismaana, koska täällä ei Ruotsin ja Tanskan tavoin annettu kansalaisille mahdollisuutta kansanäänestykseen asiasta.

On syytä muistaa, että euron käyttöönotosta päätettiin Suomessa merkillisellä tavalla. Eduskunta päätti marraskuussa 1994 Suomen liittämisestä Euroopan unioniin 2/3 enemmistöllä. Eduskunta liitti jäsenyyspäätökseen päätöslauselman, jonka mukaan euron mahdollisesta käyttöönotosta päätetään eduskunnassa myöhemmin erillisen lakiesityksen pohjalta.

Tuota lakiesitystä ei ole koskaan eduskuntaan tuotu. Markan käytöstä luopumisesta ja euron käyttöönotosta ei ole olemassa Suomessa säädettyä lakia.

Euroon siirtymisestä päätettiin v. 1998 eduskunnan yksinkertaisella (!) enemmistöllä. Päätös tehtiin samalla kun eduskunta äänesti hallituksen luottamuksesta. Silloinen pääministeri Paavo Lipponen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö olivat keskeiset henkilöt. Heidän mukaansa päätös euroon siirtymisestä oli tehty jo marraskuussa 1994 - vaikka tuolloin eduskunta erikseen päätti, että europäätös tehdään myöhemmin!

EU:n hajoamista odottavan aika voi tulla pitkäksi

Euron kohtalo on suurelta osin kahden tekijän, Saksan ja EU:n keskuspankin käsissä. On syytä muistaa, että keskuspankilla on rajaton mahdollisuus luoda uutta rahaa. Rahan loppuminen ei siis uhkaa unionia.

On ilmeistä, että eurokriisiä käytetään hyväksi EU:n ”syventämisessä”. Normaalitilanteessa ei olisi voitu pakottaa jäsenmaita lähettämään talousarvioitaan Brysseliin tarkastettaviksi. Nyt tämä uudistus toteutui vähin äänin.

Jotkut odottavat euron ja EU:n hajoavan ja kriisin ratkeavan sillä. Toki euro ja EU hajoavat. Se voi tapahtua nopeasti tai viedä vuosikymmeniä. EU:n hajoamisen odottaminen tarkoittaa keskittymistä muihin asioihin.

EU:n leikkauspolitiikka on lähellä tiensä päätä. Mikään hallinto ei pysy kauan pystyssä ilman kansalaisten tukea. Tämä tuki voi olla hallinnon kannattamista tai hallintoon alistumista. Pahimman eurokriisin maissa molemmat tukimuodot ovat vähenemään päin.

Talouskriisien historiaa 700 vuoden ajalta koskenut tutkimus kertoi, että mikään valtio ei ole maksanut velkojaan, kun niiden määrä on ylittänyt kokonaistuotannon. Kun näkyvissä on tilanne, jossa kokonaistuotanto yleisesti laskee ja velkamäärä kasvaa, ylittyy tuo kriittinen raja yhä useamman EU-maan kohdalla.

Euromailla ei ole omaa rahaa, joten niiden velat ovat tietyllä tavalla ulkomaan velkaa. Kun ei ole omaa keskuspankkia eikä itsenäistä talouspolitiikkaa, ollaan rahan luojan armoilla. Nykyisellä menolla Suomessakin herätään eräänä päivänä uhkaan rahan loppumisesta.

On muuten mielenkiintoista – ja aiheeseen liittyvää - että 1990-luvun alun lama-Suomessa pelättiin valtion rahojen loppumista. Suomella oli kuitenkin vielä oma raha ja keskuspankki. Eikä Suomi ollut edes EU:n jäsen. Miten siis voitiin pelätä, että valtion rahat loppuvat? Selitys on, että Suomi oli sitoutunut noudattamaan EU:n edeltäjän Euroopan yhteisön määräyksiä. Niiden mukaan keskuspankkirahoitus oli kielletty. Valtio ei siis voinut lainata rahaa omalta keskuspankiltaan, vaan lainaa piti anoa niin sanotuilta rahoitusmarkkinoilta.

Jo v. 1989 Holkerin hallituksen oikeusministeri Matti Louekoski antoi kaikille ministeriölle määräyksen, että kaikki uusi lainsäädäntö on valmisteltava ottaen huomioon EY:n määräykset.

Suomi sai kuin saikin syvimmän laman aikaan 1990-luvun alussa lainaa ulkomaisilta sijoittajilta. Toki korkealla kiinteällä korolla. Tämä tarkoitti sitä, että suomalaiset maksoivat vuosia valtion velasta huomattavasti korkeampaa korkoa kuin tavallinen lainanhakija omasta asuntolainastaan. Keskuspankkirahoituksen kieltäminen todistaa, että EU toimii suursijoittajien ja pankkien ehdoilla.

EU:n tulevaisuudessa näkyvissä on yhteiskunnallinen törmäys. Harvainvalta tulee kukistumaan. Miten ja milloin se tapahtuu on arvoitus. On tärkeää, että muutokset tehdään äänestämällä.

Suomessa on yleensä seurattu kansainvälisiä suuria aatemuutoksia viiveellä. Nytkin tähän viittaa keskustelukulttuurin heikkous ja vahva alamaisuuden perinne.

Rakenteilla olevan eurooppalaisen suurvallan huojuminen on suomalaisille nyt omakohtainen kokemus, koska olemme sen sisällä. Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoamisten pitäisi opettaa meille, että parhaiten menestyivät ne osavaltiot, jotka itsenäistyivät ensimmäisinä.

EU:ta kutsutaan rauhanprojektiksi. Kaikki suurvaltahankkeet lienee myyty alamaisille rauhan ja hyvinvoinnin turvaajina. Sotien juuret ovat usein yhteiskuntien sisällä kasvavassa tyytymättömyydessä. EU on pehmeä harvainvalta verrattuna perinteisiin diktatuureihin, mutta monet sen politiikan tuloksista ovat silti kovia, kuten eriarvoisuuden voimakas kasvu. EU on enemmän ruutitynnyri kuin rauhan tae.

Tarvitaan keskustelua Suomen tulevaisuuden vaihtoehdoista

Suomessa ei käydä keskustelua maamme tulevaisuuden vaihtoehdoista suhteessa EU:hun. Keskustelemattomuutta kuvaa tasavallan presidentti Niinistön lausuma elokuussa 2012. Presidentin mukaan ”liittyminen Euroopan unioniin oli Suomelle peruuttamaton valinta”. Mielenkiintoinen näkemys presidentiltä, jos ajatellaan kansalaisten oikeutta päättää maansa tulevaisuudesta. Toisena esimerkkinä EU-keskustelun puuttumisesta käy RKP:n puoluevaltuuston tammikuussa 2013 antama lausuma. Mainitun hallituspuolueen puoluevaltuusto torjui kansanäänestyksen järjestämisen EU-jäsenyydestä ja kysyi ”Mikä olisi realistinen vaihtoehto EU-jäsenyydelle?”

Tuo vaihtoehto on itsenäisyys, aito demokratia ja puolueettomuuspolitiikka.

Voimme toki jatkaa EU:ssa ja eurossa. Silloin otamme vastaan mitä tuleman pitää. EU:sta rakennetaan syvenevää liittovaltiota. Ilman euroakin EU-Suomi joutuu mukaan kaikkiin unionin sotiin ja kriiseihin.

EU-jäsenyyden vaihtoehtoja on tarkasteltava ja niistä tulee käydä myös julkista keskustelua.

Miten ja millä perusteella Suomi voi erota EU:sta?

Suomi voi erota EU:sta eduskunnan enemmistön päätöksellä. Eduskunnan päätöstä voi edeltää neuvoa-antava kansanäänestys. Sitovaa kansanäänestystä ei Suomen nykyisten lakien mukaan voida järjestää.

EU:n omissa sopimuksissa on määrätty menettely, jolla jäsenmaa voi erota unionista. Niiden mukaan eroaminen voi tapahtua kahden vuoden kuluttua eroilmoituksesta.

Suomi voi erota unionista riippumatta siitä, mitä EU:n lait siitä sanovat. Eduskunnalla on jopa velvollisuus tehdä päätös maamme eroamisesta EU:sta, koska EU-jäsenyys on ristiriidassa maamme itsenäisyyden kanssa.

Äskettäin tehtiin perustuslain muutos, jossa siihen lisättiin lause ”Suomi on Euroopan unionin jäsen”. Tämä muutos toi ristiriidan maamme perustuslain sisälle. Suomen itsenäisyys ja EU-jäsenyys eivät voi käytännössä toteutua yhtä aikaa. YK:n poliittisia oikeuksia koskeva sopimus lähtee siitä, että jokaisella kansalla on itsemääräämisoikeus.

Mitä ero EU:sta merkitsee? Ja mitä se ei merkitse?

Euroopan talousaluesopimus (Eta) takaa samat olosuhteet ihmisten vapaalle liikkumiselle ja kaupankäynnille – elintarvikekauppaa lukuun ottamatta – kuin EU-jäsenyys. Myös osallistuminen opiskeluohjelmiin toimii Etan kautta. Eta-sopimus on Suomen osalta voimassa. Suomi voi siis siirtyä EU-jäsenyydestä Eta-sopimukseen.

Eta-sopimustakaan ei välttämättä tarvita, sillä Sveitsin mallin mukaan on mahdollista solmia erillisiä sopimuksia EU:n kanssa. EU:sta eroamisesta ei tarvitse maksaa mitään sakkomaksuja.

Koska EU määrää jäsenmaidensa kauppapolitiikasta, on EU:n ulkopuolella mahdollista tehdä kahdenvälisiä tai laajempia kauppasopimuksia niiden yli 160 valtion kanssa, jotka eivät kuulu EU:hun.

Suomi maksaa EU:lle nyt vuosittain tullitulot huomioiden lähes tuhat miljoonaa euroa enemmän kuin siltä saa. Nämä maksut säästyvät kun Suomi eroaa unionista.

Suomi voi EU:n ulkopuolella toteuttaa sellaista politiikkaa jota haluaa. Päätösvalta lainsäädäntöön siirtyy Brysselistä Suomen eduskunnalle. Jos täällä halutaan tehdä EU:n mallin mukaisia päätöksiä, siihen on mahdollisuus, mutta ei enää pakkoa. Valta omiin päätöksiin tarkoittaa myös vastuuta. Itsenäisen valtion päätöksentekijöiltä vaaditaan näkemystä siitä, mikä on maalle ja sen kansalaisille parhaaksi ja miten tehdään kansainvälistä yhteistyötä omat lähtökohdat ja edut huomioiden. EU:sta eronnut Suomi on jälleen itsenäinen valtio, jossa ylin valta on kansalla. Perustuslakia on syytä uudistaa niin, että sitovat kansanäänestykset tulevat mahdollisiksi.

Itsenäinen Suomi harjoittaa itsenäistä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Emme ole enää sidottuja EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, joka määrää jäsenvaltioita lisäämään asemenojaan ja sitoo ne käytännössä sotilasliitto Natoon. Itsenäistyminen tekee mahdolliseksi puolueettomuuspolitiikan. Se on paras turva Suomelle. Suomi voi kehittää puolustusvoimia, eikä se ole enää sidottu EU:n eri puolilla maailmaa toimivien joukkojen rahoittamiseen. Liittoutumaton ja puolueeton Suomi voi myös toimia uskottavasti maailman kriiseissä rauhanvälittäjänä ja – rakentajana.

EU:n päätöksentekoa ohjaavat suuret jäsenmaat ja suuryritykset. Tämän takia unionin politiikka synnyttää köyhyyttä ja eriarvoisuutta. EU:sta eronnut Suomi toteuttaa sellaista politiikkaa, mitä kansalaiset haluavat. Ja ellei toteuta, vika on korjattavissa Suomessa päättäjiä vaaleissa vaihtamalla.

Mitä merkitsee eroaminen eurosta?

Oman rahan myötä Suomi saa itsenäisen keskuspankin ja mahdollisuuden itsenäiseen talouspolitiikkaan. Oma raha on itsenäisyyden välttämätön edellytys.

Oman keskuspankin liikkeelle laskema raha tekee mahdolliseksi sen, että valtio ei välttämättä tarvitse ulkomaista velkaa. Valtio voi lainata omalta keskuspankiltaan. Liikkeellä olevan rahan määrää pitää säännellä rahapolitiikalla ja verotuksella. Rahaa ei siis keskuspankin kautta pidä lainata tai painaa liikaa.

On väitetty, että eurosta eroamisesta olisi jotakin hirveitä poliittisia seurauksia. Todistustaakka on väitteiden esittäjillä. Ellei uskottavia todisteita esitetä, on kyse EU-politiikassa yleisestä pelottelusta.

Omaan rahaan siirtyminen tuo jonkin verran siirtymäkustannuksia. Ne ovat kuitenkin kertaluonteisia.

Muitakin EU-menoihin verrattuna vähäisiä siirtymäkustannuksia varmasti tulee. Kaikkineen ero EU:sta on kuitenkin suuri taloudellinenkin voitto. Suomen ei pidä maksaa harkitsemattomasti annettuja takauksia eurokriisimaiden velkoihin. EU:n ulkopuolella ei ole pelkoa, että suomalaisia painostettaisiin maksamaan muissa maissa tehtyjen keinottelujen tappiota, kuten nyt tapahtuu.

Itsenäistyminen on tahdon asia. Ensiksi on oltava tahto, että nykytilaan on tultava muutos ja toivottavaan muutokseen tarvitaan juuri eroa EU:sta.

Sitten on oltava aloite tai aloitteita, joilla asia nostetaan esille kansalaisten harkittavaksi. Muutos kohti uutta itsenäisyyttä on kansalaisten käsissä.

Teksti on julkaistu 5.6.2013 Suomen perusta -ajatuspajan kustantamassa kokoomateoksessa "Euro vai ei?"

Ei kommentteja: