sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Valtapuolueiden ehdokkaat pesevät kätensä harjoitetusta politiikasta

Yksi kunnallisvaalien pääjuonne – tai pitäisikö sanoa juoni – on selvästi näkyvissä. Nykyisten valtapuolueiden ehdokkaiksi lähteneiltä tuntuu tulevan herkästi selitys, että ”kunnallispolitiikalla ei ole tekemistä valtakunnanpolitiikan kanssa”. Tällainen purkaus tulee monella varmaan suoraan sydämestä.

Mutta miten lienee todellisuudessa? Jokainen kunnallisvaaliääni Kokoomukselle antaa pääministerille ja hänen puolueelleen lisää pontta jatkaa valitsemallaan linjalla. Tämä on selvää. Äänet vain lasketaan. Niitä ei punnita. Eikä niiden takana olevia syitä edes voida nähdä.

Oireellista kuitenkin on, että ilmeisen monet nykyisten ja entisten valtapuolueiden ehdokkaat kokevat tarpeelliseksi pestä kätensä oman puolueensa tekemisistä. Siitä juuri on kyse.

Oma tarinansa on se, että eduskunnassa on suuriakin puolueita, joiden linjasta ei ole selvyyttä sen paremmin puolueen ehdokkailla kuin äänestäjilläkään. Voimakkaat mielikuvat ohjaavat äänestämistä ja usein nuo mielikuvat eivät vastaa todellisuutta.

Meneillään ovat taas politiikan hullut päivät. Kaikkea hyvää ja muutosta parempaan on tarjolla. Sen selvittäminen, vastaavatko mielikuvat ja todellisuus mitenkään toisiaan jää äänestäjäparan itsensä tehtäväksi. Kuluttajansuojaa valvoville järjestöille olisi töitä.

Pitääkö sitten puolueen ja sen ehdokkaiden linjojen olla yhteneviä? Sitä voi jokainen pohtia tykönään. Mielestäni ainakin suurissa linjoissa pitää. Ja puolueiden pitää tehdä linjansa selväksi. Tämä toki jää toiveeksi, jonka voivat muuttaa todeksi vain vaativiksi muuttuvat äänestäjät. Varmimmin kansalaisten tahto saadaan toteutumaan sitovissa asiakohtaisissa kansanäänestyksissä. Sellaisia ei Suomessa nykyisten lakien mukaan voida järjestää.

Nykyinen henkinen kaaos johtuu suurelta osin avoimen julkisen keskustelun heikkoudesta. Toimiva kansanvalta tarvitsee todellista keskustelua kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista. Nyt ei ole kumpaakaan, todellista keskustelua eikä toimivaa kansanvaltaa.

Muutoksen tuulet kuitenkin puhaltavat. Puolueiden voimasuhteiden lisäksi tarvitaan myös politiikan sisältöön muutoksia, jotta kansalaisten enemmistön tahto oikeudenmukaisemmasta yhteiskuntakehityksestä toteutuu.

Ei kommentteja: