lauantai 11. elokuuta 2012

Entä jos valtio puolustaisi ihmistä?

Perhesurmat ovat äärimmäinen osoitus pahoinvoinnista. Jokainen väkivallanteko on liikaa, mutta erittäin huonosti voivista onneksi vain murto-osa päätyy epätoivoisiin tekoihin. Jotakin on kuitenkin pahasti pielessä, kun pahoinvointia on niin paljon samalla kun eletään keskimäärin aineellisessa yltäkylläisyydessä.

Eriarvoisuutta kasvattavan politiikan lisäksi ainakin osaselitys suomalaiseen henkiseen pahoinvointiin on yhteiskunnan kovuudessa. Hyvinvointiyhteiskunta ja sosiaalivaltio eivät ole todellisuutta kaikille

Vaikeuksiin joutunutta yrittäjää tai asuntovelkaista voidaan auttaa sitten kun kaikki on mennyt. Ei juuri ennen. Ehtiikö apu enää ajoissa? Onko vain oma vika, kun sähköt on asunnosta katkaistu puoli vuotta sitten, laskukirjeet jäävät yliväsyneeltä avaamatta eikä häpeän takia voi mennä sosiaalitoimistoon?

Entä jos valtio puolustaisi ihmistä? Jospa olisi niin, että maksettuaan kolmasosan asunnostaan omistaja olisi turvassa kotinsa ulosmittaukselta. Jospa vaikeuksiin joutunutta pienyrittäjää tuettaisiin ennen kuin menetetään sekä yritys että yrittäjä. Keinoja on kyllä. Ruotsissa yritys voidaan suojata konkurssilta, kun hankitaan takuut pienelle osalle veloista.

Ihmiset pyrkivät yleensä hoitamaan asiansa. Heitä pitäisi tukea siinä. On kysyttävä haluaako valtio suojella enemmän kansalaisiaan kuin pankkeja ja perintäyhtiöitä?

Tämä kaikki vaatisi toisenlaista politiikkaa. Oman keskuspankin, oman rahan ja itsenäisen lainsäädännön avulla onnistuisivat valtion takaukset ja pitkäaikaiset valtionlainat. Ulkomaista velkaa ei tarvita välttämättä ollenkaan, kun rahan hallinta on valtiolla.

Ehdotus ei tokikaan ole tätä päivää. Tätä päivää on se, että valtiot, Suomi mukaan lukien ovat rähmällään suurten liikepankkien edessä ja anovat niiltä lainaa. Samat valtiot pakottavat kansalaisensa yhteistakauksiin noiden pankkien pelastamiseksi

Joku on sanonut, että paras todiste siitä, että maapallon ulkopuolella on älyllistä elämää on se, että kukaan ei ole ottanut meihin yhteyttä.

Ei kommentteja: