torstai 5. heinäkuuta 2012

YLE radio 1:n ohjelma Brysselin koneessa 4.7.

Otsikkoon - Itsenäisyysmies haluaa kuopata EU:n - liittyen, jos tarkkoja ollaan, kyse ei ole EU:n kuoppaamisesta, vaan Suomen oman päätösvallan palauttamisesta. EU kuoppaa itse itsensä joskus aikanaan. Siihen eivät suomalaisten voimat riitä. Ne riittävät kyllä maamme itsenäisyyden palauttamiseen kun tahtotila on ensin riittävä.

Jostain syystä tähän tekstiin ei saa nyt liitettyä linkkiä ohjelmaan. Se löytyy kuitenkin kirjoittamalla hakukoneeseen "brysselin koneessa".

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä keskustelu radiossa. Pesonen tuntuu tuoreelta verrattuna Ps : n hokemiin.

Ensi vaaleissa toivoisi jytkyä heille. Silloin oppositiossa olisi tasapainoa ja terää enemmän.

Luulen, että Pesosen ajatuksia lainaavat myös nykyisen opposition edustajat.

Hyvä, kunhan tolkku pysyy, eikä IPU rupea miksikään yhden totuuden ryhmittymäksi.

Mielummin avoin, yhteistyökykyinen ja valtakriittinen vaihtoehto, jota tarvitaan kasvavassa määrin Suomessa.

Nimi on huono ja viittaa taaksepäin.

Ehdotus uudeksi nimeksi: Tulevaisuus puolue tai muu vastaava.

Profiilia pitää polemisoida ja sanomaa selkeyttää.

Ensi vaaleissa voitte saada hyvinkin pään auki.

Ja muistakaa suvaitsevaisuus, monikulttuurisuus, jonka Ps nyt tuomitsevat, koska ovat avoimesti piilorasisteja, mielestäni.

Kyl se siitä.