maanantai 28. helmikuuta 2011

Kokoomuksen toiminta lähentelee maanpetosta

Kokoomuksen toiminta Suomen natojäsenyyden ajamisen suhteen
lähentelee maanpetosta. Paljon julkisuudessa esillä olleiden
Wikileaks-asiakirjojen mukaan ulkoministeri Stubbin
erityisavustaja on luvannut USA:n suurlähetystössä Suomen
liittyvän Natoon, jos Kokoomus voittaa vaalit.

On vaikea kuvitella, että ulkoministeri itse olisi
tällaisista lausunnoista tietämätön, tai että niitä
annettaisiin vastoin hänen tahtoaan. Wikileaks-dokumenttien
todenperäisyyttä ei kukaan ole kiistänyt - maailmalla
omaksutun linjan mukaan niitä vain ei kommentoida. Tämän
linjan voi kuvitella sopivan erinomaisen hyvin Kokoomukselle,
joka on vuosikymmenien ajan katsonut oikeudekseen määritellä
isänmaallisuuden ja epäisänmaallisuuden rajoja, ja on nyt
jäänyt housut kintuissa kiinni toiminnasta, jossa Suomea
ollaan viemässä sotaakäyvän suurvallan liittolaiseksi
maan demokraattinen järjestelmä härskisti sivuuttaen.

Ohjeita ja määräyksiä otetaan vastaan vieraan suurvallan
lähetystöstä, siellä juostaan raportoimassa ja vakuuttamassa
uskollisuutta. Toiminta tuo väistämättä mieleen itään päin
rähmällään olleet stalinistit. Heillä ei tosin ollut
hallussaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta keskeisiä
ministerisalkkuja, kuten Kokoomuksella nykyään.Selittämällä
tämä kaikki ei tosiaankaan paranisi, tilanne on niin selvä,
vaikka Kokoomuksesta löytyisi edes yksi mies selvittämään,
mitä on tehty.

Olisi riippumattoman perustuslakituomioistuimen asia tutkia,
onko maanpetoksen raja ylitetty, mutta tunnetusti tuollainen
tuomioistuin maastamme puuttuu. Valtakunnanoikeus on taas
todettu useampaan otteeseen toimintakyvyttömäksi ja
hyödyttömäksi instituutioksi, viimeksi ex-pääministeri
Vanhasen tapauksessa.

Tulevissa eduskuntavaaleissa kansalaisilla on mahdollisuus
kertoa mielipiteensä tästä Kokoomuksen suhmuroinnista Suomen
eduskunnan ja äänestäjien selän takana. Ei ole hetkeäkään
syytä epäillä, etteikö Kokoomus suosimansa hokeman
mukaisesti "osoittaisi johtajuutta" ja veisi Suomea
Natoon vastoin vaalinaluspuheitaan ja Suomen kansan
enemmistön tahtoa, jos sille siihen tilaisuus tarjoutuu.

Tällainen tilaisuus olisi nousu seuravaan hallitukseen,
varsinkin Sauli Niinistön presidenttiydellä vahvistettuna.
Washingtoniin annetut lupaukset painavat, tilaisuuksia ei
varmastikaan jätetä käyttämättä. Suomen tulevaisuuden
kannalta Kokoomuksen suunnitelmien torjuminen on
ensiarvoisen tärkeää. Venäläisiä emme ole,
amerikkalaisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia.

Ei kommentteja: