perjantai 31. joulukuuta 2010

Puheenvuoro Alajärven kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa 29.12.2010

Ryhmäpuheenvuoro
Antti Pesonen, Itsenäisyyspuolue

Käsittelen

1. Talouden ja yhteiskunnallisen kehityksen yleiskuvaa

2. Näkymiä tulevaisuuden vaihtoehdoiksi

3. Alajärven strategian tarvetta

4. Alajärven talousarviota


1. Talousarvion käsittely on oikea paikka edes suppealle
katsaukselle siitä, missä miten maa makaa. Siis, missä olemme
ja minne olemme menossa. Yleinen taloudellinen ja
yhteiskunnallinen kehitys määrää ratkaisevalla tavalla
kuntataloutta ja sen myötä kuntien järjestettävänä olevien,
myös kuntalaisten kannalta elintärkeiden palvelujen tilaa.

Kun haluamme päästä jonnekin, on meidän ensin tiedettävä missä
olemme. Jos emme tiedä missä olemme, tuskin pääsemme sinne,
minne haluamme. Tällaisesta onnettomasta asioiden tilasta on
monia esimerkkejä.

Keskustelun ja avoimuuden korostaminen muuttavat pidemmällä
aikavälillä asenteita ja parantavat mahdollisuuksiamme löytää
kestäviä ratkaisuja käsillä oleviin ongelmiin.

Muutamalla sanalla siis siitä missä olemme:
-Ainakaan ns. virallinen Suomi ei näytä tunnistavan sitä,
että Suomi on menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä. Tämä
itsenäisyyden menetys on helppo todeta ainakin jos
itsenäisyyden ajatellaan tarkoittavan, että itsenäisellä
valtiolla on muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta,
omaan lainsäädäntöön nojaava tuomioistuinlaitos ja oma
ulkopolitiikka. Sellaisen itsenäisyyden Suomi saavutti v.
1917 ja menetti v. 1995.
-Euron ja monien euromaiden kriisin sanotaan kiihdyttävän EU:n
liittovaltiokehitystä. Näin onkin. Kuitenkin EU on jo
käytännössä liittovaltio. On arvioitu, että unionilta puuttuu
vain kaksi valtion toimivaltaan kuuluvaa asiaa: verotusoikeus
ja oikeus sodan aloittamiseen.

Ellei näitä perusasioita tunnisteta ja tunnusteta, ollaan
valtiollisessa politiikassa aika tavalla hukassa.

Parinkymmenen viime vuoden yhteiskunnallista kehitystä
selittää uusliberalistisen politiikan toteuttaminen.

Demokratiasta on tullut rahan pikku apulainen.

Taloudelliset päämäärät on asetettu ensimmäiselle sijalle.
Lainsäädäntöä ohjaavat yhä enemmän voimakkaimmat eturyhmät
ja eniten voimaa on niillä, joilla on eniten rahaa
Lainsäädännöllä ohjataan taloudenpitoa ja palvelutuotantoa.
Nyt lainsäädäntö on ohjannut julkisen sektorin supistamiseen
ja yksityistämiseen.

Toisenlainen valinta olisi asettaa ensimmäiselle sijalle se,
miten voivat ne kansalaiset, jotka voivat kaikkein huonoimmin
ja parantaa heidän asemaansa. Se olisi sivistysvaltion valinta.
Sellaista politiikkaa on Suomessa ja muissa Pohjoismaissa
aiemmin harjoitettu. Tuon politiikan tulosta sanottiin
pohjoismaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi.

Yksi perustava virhe on ollut kokonaistuotannon, bkt:n
käyttäminen hyvinvoinnin mittarina. Bkt ei mittaa hyvinvointia
vaan kokonaistuotanoa. Uudempien inhimillistä ja ekologista
hyvinvointia mittaavien mittareiden mukaan hyvinvointi kääntyi
laskuun 1980-luvun lopulla. Sen jälkeen on kuitenkin tapahtunut
merkittävää talouden kasvua. 1990-luvun alun laman ja nykyisen
laman välillä Suomen kokonaistuotanto kaksinkertaistui ja
vienti kolminkertaistui. Suurella osalla ihmisistä hyvinvointi
ei kuitenkaan ole kasvanut vaan vähentynyt.

Rahat eivät riitä esim. kuntien palveluihin, kun luodaan
tilanne, jossa rahat eivät riitä. Se tilanne on luotu, kun
Suomelta on viety oma raha, keskuspankki ja talouspolitiikka.
Taloutta ja yhteiskuntakehitystä eivät enää sääntelekään
kansalaisten ja maan edut, vaan suuryitysten ja – sijoittajien
edut. Päätöksiä tekevät kuitenkin virallisesti samat tahot
kuin aiemmin. Ne, jotka on vaaleilla valittu. Äänet on tosin
voitu näihin asti hoidella korruptiorahalla ja äänestäjiltä
kerätyillä verovaroilla ”oikeille” puolueille.

Julkisten palvelujen yksityistämisen seurauksena esim.
terveydenhoidon kokonaismenot kasvavat, koska vaikeimmin
hoidettavat jäävät joka tapauksessa julkisen sektorin
vastuulle. Niiden palvelut, joilla ei ole varaa itse maksaa,
heikkenevät. Hetken päästä kysytään: Kumpi toimii paremmin,
yksityinen vai julkinen? Kun vastaus on, että yksityinen,
saadaan perusteita jatkaa julkisten palvelujen alasajoa.

EU ohjaa direktiiveillään ja asetuksillaan yksityistämiseen.
Mitä muuta voisi odottaa, kun tiedetään, että unionin
tärkeimpiä taustavoimia ovat suurten EU-maiden lisäksi
juuri suuryritykset.

Osa päättäjistä – ehkä suurin osa – ei taida itse tajuta,
millaista tulevaisuutta ja miksi on luomassa. Kun ei ole
todellista avointa julkista keskustelua, ei ole ollut
pelkoa vaihtoehdoistakaan. Mistä ei voi puhua, siitä täytyy
vaieta.

Yksi keskeinen osa nykyistä suurpolitiikkaa on meneillään
oleva EU-maiden ja euron velkakriisi sekä siihen vastaaminen.
Kreikan, Irlannin, Portugalin, Espanjan ja kumppaneiden
valtiontalouksien kriisi on osa talousjärjestelmän kriisiä.
Keinottelutalouden romahdettua laitetaan veronmaksajat
eri puolilla maksamaan keinottelun seuraukset.

Pankkien ja suursijoittajien pelastaminen toteutetaan
julkisten talouksien matokuurilla. Kansa maksaa. Velkaa
käytetään verukkeena julkisen sektorin alasajoon ja
yksityistämiseen.

2. Nykyisen politiikan jatkuessa näkyvissä ovat merkittävät
valtion ja kuntien menojen leikkaukset sekä julkisten
palvelujen yksityistäminen. Sen kerrotaan olevan välttämätöntä.

Puhutaan kestävyysvajeesta, joka määrittää, kuinka paljon
veroastetta tulisi nostaa tai menoastetta alentaa, jotta
julkinen talous olisi pitkällä aikavälillä tasapainossa.

Tuo kestävyysvaje on harjoitetun politiikan seurausta.
Suomessa on vuoden 1995 jälkeen leikattu verotusta vuositasolla
yli 7 miljardilla eurolla. Tämä on noin kaksi kolmasosaa
valtion velan lisääntymisestä päättyvänä vuonna.

Talouden kasvustakaan ei ole apua julkisen talouden
parantamiseen eikä myöskään kansalaisten hyvinvoinnin
lisäämiseen, jos työn ja tuotannon tulokset viedään suurelta
osin pois maasta, kuten viime vuosina on tehty.

Äskettäin esitelty valtiovarainministeriön ns. Hetemäen
työryhmän veroraportti esittää edelleen verotuksen
keventämistä erityisesti suurimmista ansiotuloista. Samalla
esitetään arvonlisäverojen korottamista.

Esitys jatkaa harjoitettua politiikkaa, joka on tarkoittanut
sitä, että pienituloiset maksavat yhä suuremman osan veroista.
Merkittävä verotuksellinen muutos on ollut se, että
valtionverojen alennuksia on seurannut kunnallisverojen
korottaminen. Lisäksi erilaisten maksujen ja taksojen
korotukset ovat rasittaneet eniten juuri pienituloisimpia.
Eriarvoisuutta on lisännyt myös pääomatulojen verotus.
Suurimmistakin pääomatuloista maksetaan alle 30 prosentin
veroa. Pääomatulojen verotuksen muuttaminen progressiiviseksi
olisi oikeudenmukaisuuden kannalta välttämätön ratkaisu. Sen
väitetään aiheuttavan pääomapakoa. Todellisuudessa
pääomapako Suomesta on jatkunut jo 15 vuotta.

Nykyisen kaltaisen politiikan jatkuminen tarkoittaa
eriarvoisuuden ja köyhyyden kasvua entisestään.

Vaihtoehtoja kuitenkin on. Tulevaisuuden kannalta on lupaavaa,
että kansalaisten enemmistö haluaa oikeudenmukaisempaa
verotusta, tuloerojen tasaamista ja on valmis vaikka maksamaan
enemmän veroja, jotta kunnolliset peruspalvelut voidaan turvata.

Politiikan muutos ei tule itsestään, vaan se on tehtävä.
Välinpitämttömyys likaiseksi koettuun politiikkaan on
ymmärrettävää, mutta äänestämättä jättäminen on silti
välillistä tukea nykyisen politiikan jatkumiselle.

Jos toimivalla demokratialla tarkoitetaan sitä, että
kansalaisten enemmistön tahto muovautuu poliittisiksi
päätöksiksi, on meillä vielä matkaa toimivaan demokratiaan.
Demokratia syntyy keskustelusta ja avoimen julkisen
keskustelun edistämisen tulisi siksikin olla jokaisen asia.

Suomen politiikkaan ja yhteiskunnalliseen kehitykseen on
tulossa suuri muutos. Se on jo pitkälle kehittynyt ihmisten
mielissä, kun yhä useammat luopuvat vahingolliseksi
kokemastaan puolueuskollisuudesta. Osa tulevasta muutoksesta
näkyy jo puolueiden kannatusmittauksissa.

Kaikkia koskeva hyvinvointi on mahdollista. Sen aikaansaaminen
vaatii toimivaa demokratiaa, omaa talouspolitiikkaa - johon
kuuluu myös oma raha - ja muutoksia mm. verotukseen.

Mitään kovin erikoista ei silti tarvita. Tarvitaan sellaisen
pohjoismaisen hyvinvointipolitiikan päivittämista ja
uudistamista, jota tehtiin kymmeniä vuosia aina 1980-luvun
loppupuolella asti.

3. Alajärvelläkin on syytä asettaa tavoitteita ja suunnitella
toimintaa n. 10-20 vuoden päähän. Kun näin tehdään, on pakko
miettiä erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja. Pitkän tähtäimen
strategian pohtiminen auttaisi tunnistamaan niitä
kehityssuuntia, jotka ovat nyt arvioitavissa. Omien
vahvuuksien hyödyntäminen voisi olla helpompaa ja
saattaisimme välttää joitakin virheitä. Työ olisi ilmeisesti
hyödyllistä huolimatta siitä, että varmuutta pitkän ajan
kehityksestä ei ole saatavissa.

Tulevaisuuden miettiminen kohdistuu mm.
elinkeinorakenteeseeen. On sanottu, että teollisuus on uusi
maatalous. Tämä tarkoittaa mm. työntekijämäärän vähenemistä.
Automaatio lisää tuottavuutta. Sama tai suurempi tuotanto
saadaan aikaan vähemmällä väellä. On toki mahdollista, että
joillakin alueille teollisuus ja sen työvoima jopa kasvavat.

Alajärven monipuolinen elinkeinorakenne on vahvuus. Emme ole
työllisyydessä yhden tai kahden kortin varassa.

Väistämättä edessä oleva energiajärjestelmän uudistaminen on
suuri mahdollisuus Alajärvelle. Alueella on hyvät
mahdollisuudet hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja myös luoda
sen ympärille uutta työtä. Olemassa olevat vahvuudet olisi
hyvä tunnistaa ja pitää niistä kiinni.

Julkisuuskuva syntyy varmimmin tekemisestä ei niinkään
mainoskampanjoista. Kun kaupunki huolehtii siitä, että hyvät
peruspalvelut ovat kaikkien saatavilla, ja tukipalvelut ovat
niin hyvät kuin taloudelliseti mielekkäästi voidaan järjestää,
voidaan odottaa myönteistä mielikuvaa kaupungin tekemisiin.

Jotkut ovat olleet huolissaan siitä, että kaupungin
toiminnoista viedään julkisuuteen negatiivisia asioita.
Enemmän huolissaan pitää olla siitä, jos perustelua
kritiikkiä yritetään vaientaa. Kestäviä ratkaisuja voidaan
löytää vain jos punnitaan näkemyksiä ja asioita eri puolilta.

4. Alajärven taloudellinen asema on olosuhteisiin nähden
ainakin kohtuullinen. Ensisijaisena huolenaiheena tulisi olla
kunnollisten peruspalvelujen järjestäminen.

Joitakin investointeja on syytä miettiä tarkemmin ja siirtää
myöhemmäksi niin kauan kuin esim. vanhustenhoidon nykyinen
osittain hyvin epätyydyttävä tilanne on saatu korjattua.

Investointien todelliset ongelmat liittyvät niiden aiheuttamiin
käyttömenojen lisäyksiin. Kun myös poistoilla on käyttömenojen
luonteinen vaikutus talouteen, on suuria investointeja
nykyisessä tilanteessa harkittava huolellisesti.

Ennalta ehkäisevän työn merkitystä on syytä korostaa
erityisesti kuin taas kysytään "Mistä leikataan?". Väärä
säästäminen on usein tullut kalliiksi. Menneistä virheistä on
syytä oppia.

Perusturvaan ja koulutukseen liittyvät satsaukset on syytä
nähdä investointeina tulevaisuuteen. Kun on kyse ihmisten
hoitamisesta, avustamisesta tai opetuksesta, on usein käytetyn
rahan määrää tärkeämpää se, miten työ tehdään ja miten ihmiset
kohdataan. Siinä on jatkuvan kehittymisen paikka niin
työntekijöille kuin kaupungin organisaatiolle.

Ei kommentteja: