torstai 16. joulukuuta 2010

Eurosta tulee surullinen luku Suomen historiaan

Lipposen ensimmäisen hallituksen oikeusministeri kertoi v.
1995, että eduskunnan v. 1994 tekemä päätös EU-jäsenyydestä
teki Suomen perustuslakiin EMU:n mentävän aukon. Ministeri oli
Sauli Niinistö ja aukolla hän tarkoitti sitä, että markka
voitaisiin vaihtaa euroksi ilman erillistä eduskunnan
säätämää lakia.

Eduskunta oli marraskuussa 1994 päättäessään 2/3
enemmistöllä Suomen liittämisestä EU:n jäseneksi liittänyt
jäsenyyspäätökseen ponnen, jossa edellytettiin, että euroon
siirtymisestä päätetään myöhemmin erillisellä
lailla. Tuota lakia ei ole koskaan eduskuntaan tuotu.

Markan vaihtaminen euroon tapahtui äänestyksellä eduskunnan
luottamuksesta. Päätös tehtiin v. 1998 yksinkertaisella
enemmistöllä. Luottamuslauseäänestyksessä eduskunnan
enemmistö siis päätti, että markan vaihtamisesta euroksi
päätettiin jo v. 1994, vaikka tuolloin eduskunta ponnessaan
korosti, että siitä on päätettävä myöhemmin erillisellä lailla.

Keskustapuolue ei ollut Lipposen hallituksessa ja vastusti
europäätöstä. Euroratkaisusta tohtoriksi väitellyt Marko
Karttunen arvioi, että Keskusta olisi ollut euron takana,
jos se olisi ollut hallituspuolue.

Eduskuntakeskustelussa europäätöstä arvostellut Keskustan
puheenjohtaja Esko Aho sai pääministeri Lipposen kivahtamaan,
että "nahkurin orsilla tavataan". Yksi tulkinta Lipposen
viestille on, että EU-jäsenyyden läpi ajanut Aho ja
euro-päätöksen runnannut Lipponen olivat samassa veneessä.
Kumpikin päätös oli tehty Suomen perustuslaista välittämättä,
sitä kiertäen ja tarkoitushakuisesti tulkiten.

Perustuslain systemaattisen rikkomisen teki mahdolliseksi
se, että perustuslain tulkitsija on Suomessa eduskunta itse,
eli sen perustuslaivaliokunta. Perustuslain rikkojat siis
tekivät ratkaisun, että oli toimittu laillisesti. Kun osa perustuslakiasiantuntijoista oli mukana pelissä,
temput onnistuivat. Erään perustuslakiasiantuntijan
luennollaan 1990-luvulla julki tuoma "veloitan
perustuslakia koskevista lausunnoista 70 000 markkaa,
mutta jos lausunnon pitää olla vastoin omaa näkemystäni,
hinta on kovempi" on mielenkiintoinen paljastus, josta
ei liene dokumenttia.

Kun eduskunta päätti markan vaihtamisesta euroksi v. 1998
äänten enemmistöllä, oli Suomen perustuslaissa määräys
"Suomen rahayksikkö on markka". Lain muuttaminen olisi
yhdessä eduskunnassa vaatinut 5/6 enemmistön. Jos
uskotaan, että eduskunta v. 1994 tuli päättäneeksi euroon
siirtymisestä, olisi tuo päätös vaatinut silloinkin 5/6
enemmistön 2/3 sijasta. Kun EU-jäsenyys tarkoitti
perustuslakimme mukaan eduskunnalle kuuluvan
lainsäädäntövallan ja Suomen kansalle kuuluvan ylimmän
vallan siirtämistä EU:n elimille, olisi se muutoinkin
vaatinut 5/6 enemmistöä. Neuvoa-antaneen kansanäänestyksen
äänestystulos (43,1%-56,9%) ei laillistanut eduskunnan
tekemää perustuslain vastaista päätöstä.

Euron ja talousjärjestelmän kriisi syventää EU:ta
liittovaltiona. Talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikat
on päätetty yhdistää EU:n liittovaltiosopimuksessa,
Lissabonin sopimuksessa.

Suomalaisten on valittava ennen pitkää joko maamme uudelleen
itsenäistymisestä seuraava kriisi tai EU-jäsenyydestä ja
eurosta seuraava katastrofi.

Omaa rahaa ja talouspolitiikkaa tarvitaan, jotta voi olla oma
talous ja jotta voimme huolehtia mm. työllisyydestä ja
peruspalveluista. Pitää olla rohkeutta tehdä myös
julkisuudessa erittelyä nykytilanteesta ja sen
vaihtoehdoista. Vai vieläkö joku väittää, että vaihtoehtoja
ei ole?

Ei kommentteja: