lauantai 31. lokakuuta 2009

Hätätilahallitus

Suomen johto antaa käsitteelle ”hätätilahallitus” uuden merkityksen luomalla maahan hätätilan.

Harjoitetulla politiikalla on kasvatettu eriarvoisuutta. Suurituloisten verotusta on kevennetty eniten, pääomatulovero on pidetty alhaalla ja pienituloisten maksurasitusta on lisätty.

Valtion – siis suomalaisten – omaisuutta on hävitetty. Järkyttävä esimerkki tästä on suurten fosfaattivarantojen eli fosforilannoitteen raaka-aineen lahjoittaminen ulkomaiselle yritykselle samalla kun näköpiirissä on fosfaatin loppuminen maailmasta. Nyt Vanhasen hallitus on myymässä mm. valtion metsäomaisuutta ja tienrakentaja Destiaa.

Suomi on sidottu Lissabonin sopimuksella EU:sta muodostuvaan valtioon ja sen sotilasliittokehitykseen ilman kansanäänestystä ja vastoin kansalaisten enemmistön tahtoa.

Peruspalveluja on heikennetty jättämällä kunnat oman onnensa nojaan. Hallitus on tarjonnut lääkkeeksi kuntaliitoksia, jotka eivät kuitenkaan korjaa kuntien perusongelmaa eli rahan puutetta.

Suomi tarvitsee toivon näköalan tulevaisuuteen. Se löytyy, kun käydään avointa julkista keskustelua tulevaisuuden vaihtoehdoista. Tulevaisuudelle ja laajoihin kriiseihin vastaamiselle löytyy kestävä perusta kun valtaa siirretään yhtiöiltä ja poliittiselta eliitiltä kansalaisille. Tämä muutos on suomalaisten tavallisten ihmisten itsensä tehtävä. Se voidaan tehdä vaaleissa.

Todellinen demokratia tarvitsee puitteet, joissa se voi toteutua. Ne puitteet ovat Suomen osalta itsenäisessä, EU:sta eronneessa Suomessa, jolla on oma lainsäädäntövalta ja oma ulkopolitiikka

Ei kommentteja: