lauantai 30. toukokuuta 2009

EU-raha ja muita harhakuvia

Suomen liittäminen Euroopan unioniin perustui lievästi sanottuna harhautukseen. EU-jäsenyyden luvattiin tuovan työpaikkoja, investointeja ja hyvinvointia. Samalla luvattiin, että Suomen itsenäisyys ja oma raha säilyvät. Toisin on käynyt.

EU-jäsenyyteen liittyy yhä hämmästyttävä määrä vääriä käsityksiä. Tässä muutamia, jotka kaipaavat oikaisua.
-”Saamme EU-rahaa”. Ei ole mitään EU-rahaa. Suomi maksaa EU:n kassaan enemmän kuin sieltä saa. Parempi olisi pitää rahat Suomessa ja päättää niiden käytöstä itse.
-”Maksamme EU-jäsenyydestä vain muutaman kympin suomalaista kohti vuodessa”. Pitää kysyä, mistä maksamme. EU-jäsenyys merkitsee suomalaisen yhteiskunnan pohjan romuttamista – peruspalvelujen yksityistämistä ja lisääntyvää eriarvoisuutta, pääomien ja vallan siirtämistä pois Suomesta sekä sotilaallista liittoutumista. Miksi siitä pitäisi maksaa?
-”EU-on rauhan projekti”. Rauhaa tuskin takaa sellainen järjestelmä, joka ei hyväksy kansanäänestysten tuloksia, jos ne ovat EU-eliitin mielestä vääriä.
Demokratian vastaisissa totalitarismeissa ovat usein olleet tulevien sotien ja kriisien juuret.
-”EU:sta ei voi erota tai se tulee kalliiksi”. EU:sta voi erota eduskunnan enemmistön päätöksellä. Siitä ei seuraa mitään sakkomaksuja.
-”Kaupankäynti, opiskelu ja ihmisten vapaa liikkuminen loppuisivat jos eroaisimme EU:sta”. Ei pidä paikkaansa. Euroopan talousalue- (Eta) sopimus takaa samat olosuhteet liikkumiselle ja kaupankäynnille kuin EU-jäsenyys. Eta:n ulkopuolella oleva Sveitsi toimii samoilla ehdoilla, kun on solminut erillissopimuksia EU:n kanssa.
-”EU:ta tarvitaan ympäristökriisien ratkaisemiseen”. Kriisien ratkaisemiseen tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä, mutta ei kansainvälisiä alistussuhteita. EU:n tärkeimpiä taustavoimia ovat suuret jäsenmaat ja suuryritykset lobbareineen. EU on maailman kriiseissä enemmän ongelma kuin ratkaisu. Yhteistyötä voi tehdä vain sellainen maa, jolla on päätösvalta omista asioistaan.
-”Euro on tuonut vakautta”. Euro on kuudessa vuodessa vahvistunut n. 80 prosenttia suhteessa USA:n dollariin. Vahvan euron takia Suomen vienti on suurissa vaikeuksissa. Suomeen tuodaan mm. puutavaraa, maitoa ja lihaa Ruotsista, jolla on oma raha. Ilman omaa rahaa ei ole mahdollisuutta päättää omasta taloudesta.
Oma raha ei silti estä typerien päätösten tekemistä kuten Islannista nähdään.
-”Suomen itsenäisyys on vahvistunut EU:ssa”. Todellisuudessa Suomi on menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä EU:n jäsenenä, sillä unionin lainsäädäntö on Suomen lakien yläpuolella.

Muutos nykyiseen tilanteeseen tulee kun suomalaiset sitä riittävän laajasti tahtovat ja sen puolesta äänestävät. Nyt siihen on tilaisuus myös EU-vaaleissa.
Itsenäisyyspuolueen vaaliteema on: Erotaan EU:sta.

Ei kommentteja: