12. tammikuuta 2009

Palestiinalaisalueet tulisi saada YK:n suojelualueiksi

Gazan alueen sota Israelissa on inhimillinen katastrofi. Väkivallan ja koston kierteille ei näy loppua.

Vähintä, mitä voidaan tehdä, on väkivallan tuomitseminen. Väkivalta ei voi tuoda kestävää ratkaisua Israelin tai Gazan ja niiden asukkaiden ongelmiin. Tappaminen luo lisää syitä kostolle ja innostaa yhä uusia ihmisiä tappajiksi.

Rauha voidaan valita vain yhdessä. Sodan ja väkivallan voi yksi osapuoli valita myös toisen puolesta. Jotta rauhaan olisi todellinen mahdollisuus, kostamisen sijasta olisi pyrittävä poistamaan väkivallan syitä.

Palestiinalaisten ja Israelin välisen rauhallisen rinnakkaiselon edellytyksenä näyttää olevan se, että palestiinalaisten hallussa olevat alueet tulevat YK:n suojelualueiksi, kunnes löytyy molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.

Tuo ratkaisu voisi olla Palestiinalaisvaltion perustaminen
tai palestiinalaisten itsehallinnollisten alueiden muodostaminen
Israelin sisälle. Samalla voisi olla erillisiä juutalaisten
alueita ja ”seka-alueita”, jotka olisivat sekä palestiinalaisia
että juutalaisia varten. Sveitsin kantoneista voisi ottaa oppia.

Ensimmäisenä tulisi mahdollisimman pian saada aikaan pitävä tulitauko sekä YK:n rauhanturvaoperaatio Gazaan ja sen rajoille.

0 kommenttia: